Uusliberalistin omatunto

Vapauden ja sosialismin eroista käytetään usein pikajuoksuvertausta. Vapaus on sitä että kaikki lähtevät lähtöviivalta, sosialismi taas on sitä että kaikki tulevat samaan aikaan maaliin. Samaa vertausta käyttäen mahdollisuuksien tasa-arvo on sitä että kaikki talutetaan puoliväliin jottei maaliviivalle syntyisi liikaa eroja, jotta ei tarvitse kadehtia.

Aito tasa-arvoinen vapaus on sitä että me kaikki tulemme tähän maailmaan alasti ja samasta paikasta, jotkut tosin keisarinleikkauksella. Riittää että tarjotaan kaikille oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen.

Näin kirjoittaa kokoomusnuori, neljättä vuottaan Hankenilla rahoitusta opiskeleva uusliberalisti Saul Schubak blogissaan. Hän on syvällisen pohdinnan tuloksena oivaltanut, että kaikki häntä itseään köyhemmät ovat sosialisteja ja sosialismi taas perustuu kateuteen. Hänen koko kirjoituksensa voitte lukea täältä:81526-sosialismin-syvimmasta-olemuksesta

Schubak kertoo arvojensa olevan isänmaa ja vapaus. Tyypillisen uusliberalistin tapaan hän ajattelee, että isänmaan tehtävä on ainoastaan turvata hänelle ja hänenlaisilleen täydellinen vapaus kahmia omaisuutta. Mitään velvollisuuksia heillä itsellään ei tietenkään ole, ei edes veronmaksuvelvollisuutta. Isänmaa toimii jollain salaperäisellä tavalla automaattisesti, kunhan vain vallitsee täydellinen markkinoiden vapaus.

Verottaminen on tietenkin sosialismia ja sosialismi perustuu kateuteen, kuten Schubak omien sanojensa mukaan asiaa kauan pohdittuaan päättelee. Pikajuoksuvertaus paljastaa kuitenkin hänen ajattelunsa hataruuden. Jotta vertaus toimisi, se edellyttäisi ainakin perintöveron nostamista sataan prosenttiin, kuten eräs fb-kaverini osuvasti totesi. Vasta silloin kaikki samasta paikasta alasti maailmaan tulleet olisivat oikeasti samalla lähtöviivalla.

Tässä meillä on taas kerran yksi uusliberalistinuori, jonka yhteiskunnallinen pohdiskelu rajoittuu tiukasti oman aseman ja omien tavoitteiden puolusteluun. Viholliskuva on suorastaan lapsellisen yksinkertainen. Mikään ei ole niin helppoa kuin leimata eri mieltä olevat kateellisiksi. Nämä kaverit eivät koskaan kerro, miten hemmetissä he luulevat yhteiskunnan oikein toimivan, jos kaikilla on vain rajoittamattomia vapauksia.

Heidän maailmassaan jokainen pitää ja syö oman saaliinsa. Heidän “kateelliset” vihollisensa taas ajattelevat, että ihan vastavuoroisuudenkin toivossa kannattaa pitää myös heikompisaattoiset mukana. Ei kaikkien tarvitse tulla samaan aikaan maaliin, mutta jokainen pitäisi auttaa edes sinne asti.

Tällaisten asioiden ajatteleminen osoittaa, että Schubakilla on jonkinlainen omantunnon itu. Se näyttää kuitenkin  olevan hyvää vauhtia näivettymässä, jolloin hän vapautuu joutavista mietteistä. Kun katsoo vaikkapa Björn Wahlroosin omahyväisen itserakasta olemusta, näkee uusliberalistin tulevaisuudenkuvan. Sitä ei hetkauta satojen ihmisten irtisanominen osakkeiden arvon nostamiseksi.

Näin tietysti vain sillä edellytyksellä, että kaikki sujuu hyvin. Muussa tapauksessa uusliberalismin taudista saattaa vaikka parantua.