Luovaa tulkintaa

Eduskunta tuntuu olevan kamalan hämmästynyt siitä, että sen hyväksymällä lailla Euroopan rahoitusvakausvälineen uudistamisesta Suomen takausvastuut saattavat jopa kaksinkertaistua. Lain 2 §:ssä nimittäin sanotaan suoraan, että “Takauksia saa olla voimassa enintään nimellisarvoltaan 13 974,03 miljoonan euron määräisten velkojen ja niihin liittyvien sopimusten vakuutena”.

Valtiovarainministeri Urpilainen sanoi lakia esitellessään, että Suomen osuus nousee noin 13,974 miljardiin euroon, eikä uusi ERVV-puitesopimus kasvata Suomen takausvastuita tästä määrästä. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Sasi sanoi takausvastuiden nousevan enimmillään otten 14 miljardiin euroon ottaen kaikki tekijät huomioon.

Nyt hallituspuolueet ovat kuitenkin ruvenneet tuoreeltaan tulkitsemaan tätä lakia. Tulkinnan mukaan korot tulevat tietenkin siihen päälle. Pääministeri Katainen sanoo, että Suomessa takauksissa puhutaan aina nimellisarvosta, jonka päälle tulevat korot. Se on kuulemma suomalainen käytäntö.

En minä tiedä, onko eduskuntaa johdettu tietoiseti harhaan vai onko asiassa tapahtunut kömmähdys, kuten myös on sanottu. Tosin sana “kömmähdys” on vähän liian lievä, kun puhutaan mahdollisesti jopa 14 miljardin lisälaskusta.

Sen osaan kuitenkin sanoa, että Kataisen laintulkinta on virheellinen. Lakia ei koskaan saa tulkita laajentavasti ohi sen selvän sanamuodon. Lakiin on kirjattu selvä takausvastuiden enimmäismäärä, joka kattaa velat ja niihin liitttyvät sopimukset. Katainen vetoaa oikeastaan maan tapaan, jonka mukaan puhutaan vain nimellisarvosta korot unohtaen.

En minä ole tällaisesta maan tavasta kuullutkaan. Vaikka sellainen olisikin, niin ei se silti lakia ohita. Vanhoissa tuomarinohjeissa kyllä sanotaan, että maan tapa ohittaa lain, mutta se ei enää vuosisatoihin ole pitänyt paikkaansa. Enempien sotkujen välttämiseksi olisi viisainta säätää koko laki uudelleen. Se saattaa olla poliittisesti vähän hankala asia, mutta laajentavasta lain tulkinnasta meillä on ikäviä kokemuksia historiassa.

Tökeröin esimerkki tästä on jo aiemmin kertomani tapaus 1920-luvun alkupuolelta. Silloinen oikeusministeri määräsi kommunistisen Kansan Voiman kirjapainon painokoneet takavarikoitaviksi. Kun mitään lakipykälää ei löytynyt päätöksen tueksi, kaivettiin esiin vanha kalastuslaki. Sen mukaan laittomat pyydykset tuli menettää kruunulle. Päätös kumottiin Korkeimassa oikeudessa, mutta vahinko oli jo tapahtunut.