Yksityinen poliisi

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan yksityistä turva-alaa tullaan tarvitsemaan yhä enemmän myös julkisten paikkojen turvaamisessa. Hän haluaisi siirtää päihtyneiden säilöönottotilojen valvonnan yksityisille yrityksille ja laajentaa vartijoiden reviiriä julkisille alueille. Hän on valmis menemään jopa niin pitkälle, että antaisi yksityisten vartiointiliikkeiden palveluksessa oleville oikeuden määrätä eräänlainen näpistysrikemaksu pieniin myymälävarkauksiin syyllistyneille.

Paatero on pahasti hakoteillä. En tiedä toista valtionhallinnon ylijohtajaa, jonka tavoitteena näyttää olevan oman organisaationsa alasajo. Yleensä suuntaus on ihan päinvastainen. Tosin poliisitoimikin näyttää kasvattavan itselleen vesipäätä; organisaatio keskittyy johtajien lisäämiseen, mutta kentällä toimivien poliisien määrä vähenee.

Tämä on sitä samaa yksityistämisen hurmaa, joka on ollut julkishallinnon johtavana periaatteena jo kauan. Jostain merkillisestä syystä yksityisen toiminta nähdään tehokkaampana ja taloudellisempana kaikkialla. Kukaan ei näytä piittaavan siitä, että toiminnan yksityistyessä vastuu silti säilyy viranomaisilla. Suuret turva-alan yritykset tulevat mielellään keräämään voitot, kun vastuu säilyy kutistuvalla viranomaisorganisaatiolla.

Paateron pitäisi oikein hyvin tuntea Perustuslain 124 §. Sen mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaisille. Jos sakottaminen ei ole merkittävää julkisen vallan käyttöä, niin mihinkähän raja mahdetaan oikein vetää?

Rajaa on jo siirretty yksityisten keräämillä pysäköintivirhemaksuilla. Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan siinä ei ole kysymys julkisoikeudellisesta sanktiosta, vaan yksityisoikeudellisesta sopimuksesta, jonka rikkomisesta seuraa maksu. Tämän logiikan mukaan kaupan asiakas hyväksyisi hiljaisesti sopimuksen olla näpistämättä astuessaan liikkeeseen sisään. Jos hän rikkoo tätä sopimusta, siitä seuraa näpistysvirhemaksu. Pienellä mielikuvituksella rahastusta voi laajentaa loputtomiin.

Kaikki kunnia vartijoille, mutta heille ei kuulu julkisen vallan käyttö. Heidän koulutuksensa ei vastaa läheskään poliiseille annettua koulutusta, joten heidän työnsä on rajoitettava sen mukaisesti. Jos yksityisen toiminnan tehtäviä laajennetaan, ei sen tien päätä näy.

Lopulta meillä on yksityistä lainsäädäntöä, jota yksityiset poliisit valvovat. Yksityistuomioistuimet määräävät yksityisiä sakkoja ja tuomitsevat ihmisiä yksityisvankiloihin. Rahalla saa turvallisuutta ja haluamaansa oikeutta, mutta köyhät tapelkoot keskenään tai pysykööt kotonaan. Yksityisille asuinalueille heillä ei ainakaan ole asiaa.