Petollisen houkutteleva ajatus

Turun Sanomien mukaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson haluaa selvittää, voitaisiinko todistustaakka kääntää talousrikoksilla saadun hyödyn jäljittämisessä. Nykyisin viranomaisten tehtävänä on todistaa varojen rikollinen alkuperä, mutta ministerin kaavailujen mukaan tulevaisuudessa epäilty itse joutuisi todistamaan rahojen alkuperän laillisuuden.

Ajatus on houkutteleva. Talousrikoksissa katoaa valtavia summia kokonaan, vaikka tekijät saataisiinkin kiinni ja tuomituksi. Monimutkaisten omaisuusjärjestelyjen takia poliisin ja tuomioistuimen on usein lopulta mahdotonta todistaa omaisuutta laittomasti saaduksi. Sen takia rikoshyötyä ei voida takavarikoida ja tuomittu pääsee jossain vaiheessa nauttimaan rikollisen työnsä hedelmistä.

Ajatus on petollisen houkutteleva siksi, että se murentaisi yhtä rikosoikeuden kulmakiveä eli syyttömyysolettamaa. Kaikki tuntevat sanonnan, jonka mukaan jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Käännetyn todistustaakan mukaan epäilty on syyllinen, kunnes itse todistaa oman syyttömyytensä.

On tietysti huomattava, että Henriksson ei esitä käännettyä todistustaakkaa käytettäväksi itse talousrikoksiin syyllistymisestä. Sen suhteen epäillyn syyllisyyden todistaminen olisi edelleen viranomaisten asia. Nyt epäillyn pitäisi vain pystyä todistamaan rahojensa laillinen alkuperä. On kuitenkin vaikea erottaa rahojen alkuperän selvittämistä ja itse rikoksiin syyllistymistä toisistaan. Talousrikoksen tarkoituksena on nimenomaan saada rahaa laittomasti.

Vaikka ajatus onkin houkutteleva, en silti suosittelisi toteuttamaan sitä. Syy on hyvin yksinkertainen: syyttömyysolettama on yksi vahvimpia rikosoikeusjärjestelmämme periatteita, eikä sitä pidä murentaa. Jos sille tielle lähdetään, on sen kulkemista liian helppo jatkaa. Vaarana on liukuminen vähitellen syyllisyysolettamaan, joka mukaan epäilty on aina syyllinen, kunnes saa todistettua itsensä syyttömäksi. Se tarkoittaisi etukäteen ennustamatonta määrää oikeusmurhia.

Syyttömyysolettama on tarkoitettu yksittäisen epäillyn suojaksi teosta riippumatta. Näin on siksi, että hänellä on vastassaan koko virkakoneisto periaatteessa rajattomine resursseineen. Jos tämä koneisto väittää jonkun olevan syyllinen, on yksittäisen ihmisen suunnilleen mahdotonta todistaa itsensä syyttömäksi.

On vaikea ymmärtää, miksi Henrikssonin kaltainen kokenut juristi edes ehdottaa syyttömyysolettaman murtamista. Ehkä politiikka muuttaa ajatuksia ja pistää miettimään virkakoneiston jatkuvasti väheneviä voimavaroja. On tietysti paljon halvempaa pakottaa epäilty todistamaan itsensä viattomaksi kuin lisätä poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinten resursseja.