Epäilys herää

Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallén-Kallela-Sirénin istumista kahdella tuolilla eivät jotkut kummastele ollenkaan, mutta jotkut ihmettelevät sitäkin enemmän. Minä kuulun näihin ihmettelijöihin, mutta kaupungin päättäjät tuntuvat luottavan kaupungin omien lakimiesten tilaustyönä pikavauhtia laatimaan esteettömyysselvitykseen.

Nyt puhutaan laista eikä museon tarpeellisuudesta, tarpeettomuudesta tai edes järkevyydestä. Sen päättää Helsingin kaupunginvaltuusto.

Rikoslain 40 luvun 1 §:n mukaan lahjoman tunnusmerkistö täyttyy silloin, jos virkamies toiminnastaan palvelussuhteessa ottaa lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa palvelussuhteessa. Rikos täyttyy myös silloin, jos hän hyväksyy lahjan tai muun edun antamisen toiselle taikka lupauksen tai tarjouksen siitä.

Gallén-Kallela-Sirén on Helsingin kaupungin virkamies. Hän on aktiivisin ja keskeisin henkiö Guggenheimim-museon lobbaamisessa Helsinkiin. Hän on Guggenheim-säätiön hallituksen jäsen Carl Gustaf Ehrnroothin hyvä ystävä. Ehrnroothilla on pilssivesiä puhdistava firma Ekoport, jonka hallituksen jäseneksi Gallén-Kallela-Sirén nimitettiin kesken lobbausprosessin. Hänen vaimonsa sai työpaikan Ekoportin tiedottajana.

Nämä kummalliset yhteensattumat eivät kiinnittäneet ainakaan apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen huomiota, koska hän on myöntänyt museonjohtajalle sivutoimiluvan hallituksen jäsenenä toimimiseen.

En minä väitä, että mitään rikosta olisi tapahtunut. Kaikki on saattanut ihan oikeasti sujua laillisesti. Väitän kuitenkin, että paljon vähäpätöisempiä asioita on päätynyt esitutkintaan ja jopa oikeuteen asti. Etelä-Suomen sanomat muistutti viime talven tapahtumista Espoossa. Siellä apulaiskaupunginjohtaja Olavi Louko joutui oikeuteen otettuaan rakennusyhtiöiltä vastaan matkoja Lappiin.

Helsingissä ei taida nykyisin olla yhtään Liisa Kulhian kaltaista luottamushenkilöä. Jos Kulhia eläisi, niin asia olisi varmasti päätynyt esitutkintaan aikoja sitten. Hän ei ainakaan olisi kumartanut komeita aatelisnimiä.

Monilla Kulhian nimen ja toiminnan muistavilla on muuten väärä käsitys hänen persoonastaan. Hän ei ollut mikään ilkeä rähjääjä, vaan oikein miellyttävä ja hyväkäytöksinen ihminen. Hän oli vain armottoman tarkka ja tinkimättömän oikeudenmukainen ja siksi häntä pelkäsivät ne, joilla oli pelkoon aihetta. Heitä oli paljon.