Oppia otsaluuhun

Pohjoiskarjalaisen Valtimon kunnan kunnanhallitus joutuu poliisikuulusteluun ihan omaa hölmöyttään. Kunnanhallitus on suullisesti ja pöytäkirjan ulkopuolella lahjoittanut eläkkeelle jäävälle kunnanjohtajalleen hänen työssään kauan käyttämänsä kirjoituspöydän. Ele on epäilemättä kaunis eikä paljoa maksa, mutta se päätöksenteon muodollinen puoli pääsi unohtumaan. Kunnainsinööri teki kadonneesta pöydästä ilmoituksen poliisille.

Varsinkin pienten kuntien kunnanhallitusten jäseniltä näyttää hämärtyvän käsitys päätösvaltansa rajoista. Yksittäisellä jäsenellä tai edes puheenjohtajalla sitä ei ole ollenkaan. Päätösvaltaa ei ole edes koko kunnanahallituksella yhdessä missään muualla kuin virallisessa kokouksessa, josta laaditaan pöytäkirja. On kummallista, että tällaista asiaa ei oikein ymmärretä.

Epävirallista vaikutusvaltaa päättäjillä tietenkin on ihan omien kykyjensä ja asemansa mukaisesti. Ehkä juuri tämä tosiasiallinen valta saa kuvittelemaan, että kunnan asiat ovat heidän yksityisasioitaan ja he saavat hoitaa niitä miten haluavat.

Juuan kunnanhallitus teki vähän aikaa sitten vielä pahemman virheen. Se päätti epävirallisesti ja suullisesti lakkauttaa sivistyslautakunnan hallinnoiman etsivän nuorisotyön projektin. Paikallislehdessä kunnanjohtaja selitti ihan asiallisen tuntuisesti päätökseen johtaneita syitä ja harkittavina olleita vaihtoehtoja. Hänen selittelynsä valui hukkaan ihan vain sen takia, että mitään virallista päätöstä ei ole koskaan tehty. Pöytäkirjoissa ei ole mainintaa asiasta ja nyt kunnanhallitus joutuu vastaamaan lautakunnan jäsenen aluehallintovirastolle tekemään kanteluun.

Eläkkeelle jäävä kunnanjohtaja on varmasti itse haluamansa läksiäislahjan ansainnut. En tunne Valtimon kunnan hallintosääntöä, mutta epäilemättä kunnanhallituksella on oikeus ainakin myydä irtainta kunnan omaisuutta. Saattaa olla oikeus lahjoittaakin, mutta päätös siitä pitää olla.