Jakamisen tuskaa

Ainakin Ylelle eilisen päivän tärkein uutinen näytti olevan kuntien valtionosuuksien määrä. Köyhimmät kunnat saavat jopa 70 % tuloistaan valtionosuutena ja 50 % on ihan tavallinen määrä syrjäseudun kunnissa. Uutinen korosti, että silti kunnat vastustavat hallituksen suunnittelemaa kuntauudistusta. Viesti siis oli, että kehtaavatkin köyhät vielä pullikoida vastaan, vaikka hallitus tekisi köyhistä kunnista rikkaita pakkonaittamalla niitä keskenään.

Kuten ertäs fb-kaverini totesi, niin sama asia olisi voitu uutisoida toisinkin. Yhtä hyvin olisi voitu kertoa, että parhaat veronmaksajat ovat keskittyneet suuriin kaupunkeihin erityisesti pääkaupunkiseudulle. Kolmatta kertaa tuota uutista katsoessani mieleeni hiipi epäilys, että koko uutinen on hallituksen masinoima propagandatemppu kuntauudistuksen tueksi.

Kunnallisalaa vähänkään tuntevalle se ei ole edes uutinen. Valtionosuudet ovat hinta siitä, että ihmiset saavat perustuslain mukaisesti valita itse asuinpaikkansa ja että heille on taattava tasavertaiset mahdollisuudet peruspalveluihin. Näiden köyhien kuntien menoista suunnilleen 80 % on lakisääteisiä sosiaali-, terveys- ja opetustoimen menoja. Valtiovalta on siis ihan itse määrännyt tietyt tehtävät pakolliseksi kaikille kunnille. Se on sitä kansalaisten tasavertaisuutta.

Valtionosuusjärjestelmä on vanhaa perua ja sillä siis taataan peruspalvelut. Isojen ja rikkaiden kuntien marina näiden pienten syöttiläiden elättämisestä on ihan yhtä vanhaa perua kuin itse järjestelmäkin. Olisi paljon mukavampaa käyttää itse kaikki verotulot kuin jakaa niitä köyhemmille.

Tässä vaiheesa pitänee asiaa tuntemattomille selittää lyhyesti, miten tämä järjestelmä toimii. Valtio kerää myös kunnallisverot ja tilittää ne kunnille oman budjettinsa kautta. Valtionosuusjärjestelmä kompensoi erilaisessa taloudellisessa asemassa olevien kuntien tilannetta ja antaa köyhille enemmän kuin niiden todelliset verotulot ovat. On siis ihan totta, että tällä tavalla rikkaat auttavat köyhiä. Sehän koko järjestelmän tarkoitus onkin.

Silti isoilla ja rikkailla näyttää olevan millä mällätä. Helsinkiläiset ja espoolaiset voisivat vähän tutkia oman kuntansa talousarviota ja miettiä, mitä kaikkea muuta kuin lakisääteistä kotikunta tekee ja ennen kaikkea, millä hinnalla. On yleisesti tunnettua, että pienet kunnat tuottavat peruspalvelut paljon pienemmillä yksikkökustannuksilla kuin suuret. Suuressa kunnassa on raskas hallintokoneisto ja suuri kone käy myös tyhjää, mutta silti Helsingillä on varaa miettiä ihan vakavissaan vaikkapa jotain Guggenheim-museon rahoittamista.

Mikä sitten olisi vaihoehto valtionosuusjärjestelmälle? Jos rahoitus loppuisi, niin pienet kunnat menisivät konkurssiin. Asukkaat pitäisi sitten kai pakkosiirtää suuriin kaupunkeihin, mutta missä he asuisivat? Missä lapset koulutettaisiin, sairaat ja vanhukset hoidettaisiin ja missä lisäväki kävisi töissä? Ja mitä tehtäisiin autioiksi jääville kunnille, tulisiko niistä susien ja karhujen temmellyskenttä vai myytäisiinkö ulkomaille?

Ei sellaista tarkoitusta tietenkään ole. Aikomus on yhdistää kuntia siinä harhaluulossa, että useita pieniä köyhiä yhdistämällä saadaan yksi iso rikas. Ei se niin mene, vaan köyhiä yhdistämällä saadaan iso köyhä. Tulevan suurkunnan tulot ja menot voi laskea helposti. Otetaan alueen nykyisten kuntien talousarvot ja lasketaan menot ja tulot yhteen.

Koko juttu on siis vain sitä peruskitinää: mutta kun ne ovat meidän rahojamme.