Rajanvetoa
Helsingin käräjäoikeus valitsi turvallisimman tien ja noudatti pilkuntarkasti Korkeimman oikeuden aiempaa linjausta pysäköintivirhemaksuasiassa. Käräjäoikeus päätti, että kyse ei ole julkisen vallan merkittävästä käytöstä, vaan yksityisoikeudellisesta sopimuksesta. Pysäköimällä autonsa tietynlaisella ilmoituksella merkitylle alueelle autoilija hyväksyy ehdot eli kyltissä kerrotun sopimuksen. Sopimusrikkomuksesta seuraa virhemaksu.
Tämä siis noudattaa KKO:n ennakkopäätöstä, mutta Suomessa ennakkopäätös ei ole alempia oikeusasteita sitova. Käräjäoikeus olisi voinut noudattaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan kantaa ja päättää toisin. Valiokunnan mukaan virhemaksu on aina julkisen vallan merkittävää käyttöä ja sen saa määrätä vain laissa siihen oikeutettu viranomainen eli poliisi tai pysäköinninvalvoja.
Rajanvetoa käydään julkisen vallan ja yksityisomistuksen suojan välillä. Periaatteessa jokaisella on oikeus määrätä yksityisen omaisuutensa käyttämisen ehdoista. Yksityiset pysäköintialueet ovat tämän tulkinnan mukaan puhtaasti yksityistä omaisuutta, joten omistaja saa päättää niiden käytöstä perittävistä maksuista. Samoin hän saa päättää reagoinnistaan sopimusrikkomuksiin. Kenenkään ei ole pakko sitoutua hiljaiseen sopimukseen, vaan autonsa voi viedä muuanne.
Perustuslakivaliokunta taas on sitä mieltä, että virhemaksujen määrääminen ja periminen ei enää kuulu yksityisen omistusoikeuden suojaan, vaan se on julkisen vallan käyttöä. Perustuslakivaliokunnan ja KKO:n tulkintojen ero ei ratkea muuten kuin lailla.
Joko yksityiset pysäköintivirhemaksut salllitaan selvästi tai sitten ne kielletään yhtä selvästi. KKO voisi tietysti halutessaan ottaa tämän uusimman tapauksen käsittelyynsä ja muuttaa aiempaa tulkintaansa. Jotenkin minusta vain tuntuu, että se ei sitä tee. Pattitilanne on selvästi havaittavissa.
Eduskunta yrittää nyt ratkaista tätä ongelmaa. Se ei taida onnistua ihan helpolla, sillä ainakin Ben Zyskowicz kritisoi eilen valiokunnan kantaa. Hänen mukaansa valiokunnan lausunnon takana on yhden käden sormin laskettava valtiosääntöpapisto, joka valvoo oikean uskon noudattamista.
Meillä ei monien muiden maiden tapaan ole perustuslakituomioistinta, joka ratkaisisi lakien perustuslainmukaisuuden. Ylin perustuslain tulkitsija on lainsäädäntövaiheessa perustuslakivaliokunta, mutta nyt KKO näytää ottaneen itselleen perustuslakituomioistuimen roolin.
En ole kyllä yhtään varma sen valiokunnankaan asiantuntemuksesta, koska siellä ei ole juridista osaamista juuri muilla kuin asiantuntijoilla. Kai he sitten ovat sitä valtiosääntöpapistoa. KKO:n nykytulkinta antaa mukavia mahdollisuuksia rahastaa omaisuudellaan. Käräjäoikeudet saattavat päätyä ratkomaan vaikkapa tämän Naurunappula.com:sta löytämäni kuvan kaltaisia tapauksia.
