Viimeisiä viedään
Jossain on ilmeisesti päätetty, että valtiolla ei saa olla mitään tuottavaa liiketoimintaa. Valtion on aiheutettava vain kuluja, jotta julkista sektoria voidaan syyttää tehottomuudesta ja rahojen kylvämisestä turhuuteen. Nyt hallitus aikoo myydä tie- ja maanrakennusyritys Destian eniten tarjoavalle eli todennäköisesti kansainvälisille pääomasijoittajille. Jossain välissä eduskunta on jo antanut myyntiin luvan.
Kerrataanpa vähän tätä vanhaa ja tuttua kuviota. Satuin itse olemaan Tiehallituksessa töissä silloin, kun alkutahdit lyötiin. Jo siinä vaiheessa minua viisaammat osasivat ennustaa lopputuloksen.
Kauan sitten 1980-luvulla oli vielä Tie- ja vesirakennushallitus TVH, jota vanhat ihmiset myös tievaltioksi sanoivat. 80-luvun lopussa sisään ajettiin tilaaja-tuottaja -järjestelmä ja TVH jaettiin kahtia. Tiehallitus toimi tilaajana ja Tielaitos tuottajana. Tämä oli pelkkä välivaihe ja kohta Tielaitos yhtiöitettiin Destiaksi.
Tässä vaiheessa monet jo arvasivat, että ennen pitkää Destia myydään. Tämä sama kuviohan on toistunut jo monta kertaa ja oikeastaan on ihme, että Destiaa ei ole myyty jo aikaisemmin. Suunnilleen kaikki muut valtionyhtiöt ovat jo kulkeneet tämän yksityistämisen tien paljon aikaisemmin.
Yksityistämiseen liittyy erityisesti Destian tapauksessa kiinteästi elinkaarimalliajattelu, jota nykyisin suositaan teiden ja siltojen rakentamisessa. Siinä yritys rakentaa tien tai sillan ja valtio maksaa tuotteesta sekä vuokraa että lyhennyksiä. Lopputuloksena valtiosta tulee viimein elinkaarensa päähän tulleen ja peruskorjausta vailla olevan tienpätkän omistaja. Sitten tehdään uusi elinkaarimalliin perustuva sopimus peruskorjauksesta. Ikiliikkuja toimii ja voiteluaineena toimii valtion veronmaksajilta keräämä raha.
Hyvä puoli elinkaarimallissa on se, että rakentamiskustannukset tulevat valtion maksettaviksi vähitellen. Huono puoli on se, että valtio ei kunnolla ole koskaan oman infrastrutuurinsa omistaja vaan on aina pääomasijoittajien armoilla.
Kuinka tuottavaa Destian toiminta on ollut? Se on ollut markkinahäirikkö, jota esimerkiksi maanrakennusyritykset pelkäävät. Destia saa urakat helposti itselleen. Jotain hämärää on laajemminkin tuolla tienrakennuksessa; sieltä paljastuisi mielenkiintoisia asioita, kun ensin joka lähtisi kulkemaan jälkeä pitkin. Löysää rahaa liikkuu paljon, eikä työn laatua valvota läheskään siten kuin pitäisi. Maanrakennusta vaivaa yleisemminkin valvonnan puute, se nähtiin Talvivaarankin tapauksessa.
Destian tapa toimia on ollut tehoton; sillä on tuhoton määrä pikku päälliköitä ja byrokratiaa.
Jos Destia on pystynyt pitämään markkinahinnat aisoissa, eikö se ole hyvä asia. Suomessa on riittävästi näyttöjä maanrakennusalan kartelleista ja oikeudenkäynnit ovat menossa, ja jos viimeinenkin tulppa täysin vapaan hinnoittelun tieltä poistetaan, merkitsee se edelleen kasvavia katteita alan yrityksille. Jo nyt ne ovat erittäin tuottavia.