Rikostuomioista kauppatavaraa

Amerikkalaisista lakisarjoista olemme oppineet, että oikeus on kauppatavaraa ja rangaistus sopimusasia. Syytetyn asianajaja ja syyttäjä tekevät sopimuksen, jossa syytetty tunnustaa jonkin rikoksen ja siitä luvataan tietynlainen rangaistus. Oikeus vahvistaa tämän sopimuksen ja kaikki ovat tyytyväisiä. Vain yleinen oikeustaju joutuu joskus koetukselle, kun suurrikollinen kävelee nauraen ulos salista.

Meillä tätä kaupankäyntiä ei toistaiseksi ole tunnettu, mutta ilmeisesti kohta tunnetaan. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson aikoo tuoda ensi keväänä eduskunnan käsiteltäväksi tämän mahdollistavan lakiesityksen. Sen mukaan tunnustus keskeyttäisi esitutkinnan ja toisi etukäteen sovitun lievemmän rangaistuksen.

Uutta menettelyä ei sovellettaisi seksuaalirikoksiin eikä henkeen, terveyteen ja lapsiin kohdistuviin rikoksiin. Sitä sovellettaisiin ennen kaikkea omaisuus-, huume- ja talousrikoksiin. Varsinkin talousrikolliset tulevat kiittämään Henrikssonia.

Tunnustus siis keskeyttäisi esitutkinnan. Talousrikollisen kannattaisi ilman muuta tunnustaa jokin pieni kirjanpitorikos ja kärsiä siitä saatu tunnustuksen kolmannekseen kutistama rangaistus. Silloin mahdollisesti hyvinkin monimutkaisen ja rahallisesti arvokkaan rikosvyyhdin esitutkinta keskeytettäisiin. Rangaistuksen jälkeen rikollinen pääsisi nauttimaan kätkemistään rikoksen hedelmistä.

Tunnustamisessa on oikeusjärjestelmän kannalta periaatteellisesti iso ongelma. Tunnustus ei koskaan voi olla ainoa näyttö, vaan syyllisyydestä ei saa jäädä minkäänlaista epäilystä. Jos tunnustus riittäisi näytöksi, niin minä voisin tunnustaa vaikkapa Tulilahden kaksoismurhan ja saada siitä rangaistuksen. Asiaan ei vaikuttaisi se, että olin tapahtumahetkellä puolitoistavuotias.

Erityisen oudolta tuntuu ajatus etukäteen sovitusta rangaistuksesta. Oikeusjärjestelmämme lähtee siitä, että rikoksesta epäilty ei ole sopimuskumppani. Hän on oikeudenkäytön kohde, jonka tekemiset tutkitaan ja niistä rangaistaan. Uusi käytäntö romuttaisi tämän periaatteen ja tuomioistuimelle jäisi vain sopimuksen vahvistajan rooli. Olen aika varma, että tuomarit eivät ole erityisen ihastuneita roolinsa muuttumiseen. Itse asiassa tuomaria ei enää tarvittaisi, vaan yhtä hyvin julkinen kaupanvahvistaja voisi sinetöidä sopimuksen.

Esitystä perustellaan poliisin resurssien riittämättömyydellä ja tuomioistuinten pitkillä käsittelyajoilla. Minun tekisi kuitenkin mieleni epäillä, että suunnitteilla on talousrikollisten yleinen armahdus. Kun poliisilla ja tuomioistuimilla ei ole riittävästi resursseja, niin niitä pitää lisätä. Tuomioistuinten ratkaisut eivät saa olla mitään kauppatavaraa eivätkä käräjäsalit markkinapaikkoja.