Palveluspakko

Kun suurvalta Ruotsi aikoinaan kävi sotia, niin miehiä tarvittiin paljon lippujen ja sitä tietä mullan alle. Aikana 1620-1720 kolmasosa aikuisista Ruotsin ja siis myös Suomen miehistä kuoli sotapalveluksessa. Tällaisesta mieshukasta seurasi tietenkin valtava työvoimapula, jota katovuodet vielä pahensivat. Valtiovalta korjasi tilannetta säätämällä irtolaisuuden kielletyksi ja irtolaismehet armeijaan. Myös sisäinen passi otettiin käyttöön estämään kuljeskelua paremman työpaikan perässä.

Kun nämä toimet eivät riittäneet, niin vuonna 1663 määrättiin palveluspakko. Jokaisen oli työllistettävä itsensä joko omalla työllään tai mieluummin toisen palveluksessa. Tämä koski myös sairaita ja vajaakuntoisia. Vuoden 1739 palkollissäännössä kriminalisoitiin joutenolo ja jopa työtä vailla olevan auttaminen. Astumalla toisen palvelukseen ihminen alistui tämän isäntävallan alle. Isännällä oli oikeus ja jopa velvollisuus kurittaa palkollistaan ruumiillisesti ja palvelijan oman kirstun avaimen täytyi olla isännän hallussa.

Palkkojen nousu estettiin tehokkaasti palkkasääntelyllä ja rajoittamalla työpaikan vaihto-oikeus vain römppäviikkoon kerran vuodessa. Luvatta työstä poistunut etsintäkuulutettiin. Kun työtä pakoileva lurjus saatiin kiinni, hänelle tuomittiin sakkoja, jotka usein muunnettiin raipparangaistukseksi. Sitten palattiinkin entistä nöyrempinä töihin. Palveluspakko kumottiin vasta 1883.

Arvaatte jo, mitä ajan takaa. Työvoimapulasta on pidetty kovaa meteliä jo vuosikausia. Aina laman iskiessä parku vähän vaimenee, mutta silloinkin varoitetaan, että työvoimapula iskee heti kun lama hellittää. Ei mene enää kauan, kun tässä maassa säädetään taas palveluspakko. Myös palkkasääntely ja työpaikan vaihto-oikeuden rajoittaminen tulevat sen mukana, koska työvoiman myyjän markkinoita ei tulla sallimaan. Kurinpito-oikeutta ei tule ihan entisen mallin mukaan, mutta jollain keinolla suut tukitaan varmasti.

Tämä ei ole höpinää vaan ennustus. Viinme aikojen kovenevat puheet ovat siitä selvä merkki. Kaikki työ on otettava vastaan millä tahansa palkalla. Työttömien kolmen kuukauden ammattitaitosuoja on poistettava. Työttömien on mentävä lumitöihin työttömyysetuutensa vastineeksi. Tämä ei ole oleskeluyhteiskunta, jossa istutaan toisten kattamiin pöytiin. Seuraavaksi joku sanoo suoraan, että joka ei tee työtä, niin se ei sitten syökään.

Kohta huomaamme noudatettavan vuoden 1795 ohjetta työntekijän ajankäytöstä: “Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.