Vastuunkantoa

Korkein hallinto-oikeus päätti tänään, että helmikuussa 2012 allekirjoitettu Kreikan vakuussopimus oli määrätty salaiseksi väärin perustein. Sen on lain mukaan oltava julkinen. Illan uutislähetyksessä saimme sitten nähdä luultavasti vastuunpakoilun maailmanennätyksen.

Kun pääministeri Kataiselta kysyttiin salaiseksi määräämisen perusteita, niin hän salamannopeasti sysäsi syyn valtiovarainministeriön niskoille. Sieltä kuulemma niin sanottiin ja hän luotti siihen sanaan. Helmikuussa 2012 hän vielä kertoi ihan omana näkemyksenään julkisuuslainsäädännön mahdollistavan salassapidon.

Valtiovarainministeri Urpilainen vastasi samaan kysymykseen, että se oli ministeriön virkamiesten ja juristien tulkinta, joten hän tietenkin luotti siihen. Nyt vastuuta varmaan kierrätetään ministeriön sisällä ja ehkä lopulta löytyy vaikkapa joku määräaikainen toimistotyöntekijä tai työharjoittelija, joka kantaa lopullisen vastuun.

Ei tämmöinen peli vetele. Mikä ihme siinä on, että ministerit eivät ihan reilusti voi myöntä erehtyneensä? Kariseeko kruunu päästä, jos tunnustaa tulkinneensa lakia väärin? Miksi pitää luimistella ja yrittää kiemurrella ulos vastuusta, joka ei ole mikään mahdoton kantaa? Laki vaatii useimmiten tulkintaa ja jokainen omasta mielestä perusteltu tulkinta voi osoittautua ylemmässä oikeusasteessa vääräksi. Tämän tietää jokainen juristi, mutta ministerit eivät näköjään tiedä.

Toisaalta en ihmettele sopimuksen määräämistä salaiseksi. Näyttää suorastaan siltä, että ensin päätettiin salassapidosta ja vasta sitten ruvettiin etsimään päätökselle juridisia perusteita. Nythän on käynyt ilmi, että vakuussopimuksessa ei häveliäisyyssyistä mainittu sanallakaan vakuuksia. Itse asiassa Urpilainen allekirjoitti vain Kreikan valtiovarainministerin lähettämän kirjeen, jolla maa lupautui hoitamaan osuutensa sopimuksesta.

Olipa sopimuksen sisältö mitä tahansa, niin ilmeisesti se kuitenkin jollain tavalla toimii. Hyvä niin, mutta tuo kiemurtelu sai taas kerran vanhan äitini toteamaan, että ihan kakaroitahan nuo ministerit taitavat olla. Jäädään kiinni käsi piparipurkissa ja sanotaan, että en se minä ollut ja jos olinkin, niin tuo yllytti.