Asennetta ja ongelmia

Henkilön toimeentulotukea alennettiin 20 % työvoimapoliittisesta koulutuksesta kieltäytymisen takia. Tuen alentamisen yhteydessä ei laadittu toimeentulotukilain 10 § 2 momentin edellyttämää suunnitelmaa itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Tämä suunnitelma on aina laadittava, mikäli mahdollista yhdessä toimeentulotuen hakijan ja tarvittaessa yhteistyössä työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa silloin, kun tukea alennetaan työstä tai koulutuksesta kieltäytymisen perusteella. Sanat mikäli mahdollista eivät anna oikeutta jättää itse suunnitelmaa laatimatta, vaan tarkoittavat yhteistyön mahdollisuutta. Jos yhteistyö asiakkaan kanssa on mahdotonta, niin suunnitelma on laadittava vaikka ilman hänen myötävaikutustaan.

Sosiaalityöntekijän päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus kunnan sosiaalilautakunnalle. Lautakunnalle antamassaan vastineessa sosiaalityöntekijä ei maininnut sanallakaan valitusperustetta eli tätä suunnitelman puuttumista.

Sen sijaan hän kirjoitti, että hakijan käytös oli ylimielistä ja muutenkin epämiellyttävää. Lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella, siis ottamatta mitään kantaa valitusperusteeseen. Hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen.

Tämä muutaman vuoden takainen tositapaus tuli mieleeni luettuani jostain, että sosiaalietuuksia eivät hae niitä eniten tarvitsevat. Syynä on hakemisen monimutkainen byrokratia, leimautumisen pelko ja ihan yleinen tietämättömyys. Yhtenä syynä on varmasti myös kuvatun kaltainen asenneongelma. Joskus sosiaalityöntekijät kokevat asiakkaan vastapuoleksi, jota vastaan on taisteltava kaikin keinoin.

Yksi käytetyimmistä keinoista lienee tietojen suoranainen pimittäminen. Hakijan on itse tiedettävä mitä hän on hakemassa ja mihin hän on oikeutettu. Jos hakija sitten sattuu olemaan tietoinen oikeuksistaan, niin hänet leimataan röyhkeäksi ja ylimieliseksi. Sellaiselle pitää vähän opettaa nöyryyttä.

Viranomaisella on yleinen neuvontavelvollisuus, mutta se tuntuu usein unohtuvan. Apua pitäisi saada yleisen viranomaisneuvonnan lisäksi myös sosiaaliasiamiehiltä, mutta he ovat ylityöllistettyjä muutenkin. Lisäksi heitä on liian vähän eikä heidän olemassaolostaan edes tiedetä. Siitäkään kun ei asiakkaille aina kerrota.

Harvat sosiaalityöntekijät ovat lähtökohtaisesti asiakasta vastaan. Yleensä ottaen he ovat ammattitaitoisia, mutta valitettavan ylityöllistettyjä. Yhdelle asiakkaalle ei ole riittävästi aikaa, vaan varsinkin toimeentulotukipäätöksiä joudutaan tekemään liukuhihnalla. Työn stressaavuutta ei saisi kuitenkaan purkaa asiakkaisiin.

Tässä esimerkkitapauksessani asenneongelmaa oli pöydän molemmilla puolilla. Viranomaisen pitäisi kuitenkin säilyttää aina ammattimainen asenne eikä sekoittaa mukaan henkilökohtaisia tuntemuksiaan. Varsinkin sosiaalitoimen asiakkaalta on siedettävä myös vähän huonompaa käytöstä, kunhan  vain kukaan ei tunne turvallisuuttaan uhatuksi. Tietoisuus omista etuuksista ei kuitenkaan ole röyhkeyttä.