Että mitenkä?

– Saako nuorten Sanssi-tuella palkata nuoria töihin, jos firma on lomauttanut tai irtisanonut? Ei saa. Valmistellaako tällaista? Ei valmistella.

Nykyisin yritys ei voi saada palkkatukea tai työkokeilijaa ennen kuin 9 kuukautta on kulunut irtisanomisista, lomautuksista tai työajan lyhennyksistä.

Sekaannus on syntynyt kolmikantaisen työryhmän esityksestä, joka mahdollistaisi työkokeilun työpaikalla siitä huolimatta, että työpaikka olisi irtisanonut työntekijöitä.

Näin kirjoittaa kansanedustaja Tarja Filatov  blogissaan Hämeen Kaiku -lehdessä. Teksti on hiukan hämmentävä. Vasta viikonloppuna tiedotusvälineet uutisoivat lakimuutoksesta, jonka mukaan lomautus ei enää estäisi palkkatuen saamista. Nyt Filatov nimeää uutisen ankaksi tai ainakin ankanpoikaseksi. Facebookissa käydyssä keskustelussa hän sanoo tarkistaneensa asian ministeri Lauri Ihalaisen molemmilta erityisavustajilta.

Ilmeisesti siis tiedotusvälineet ovat käsittäneet asian täysin väärin ja Filatov on ainoa, joka viitsii oikaista väärinkäsitystä. Filatovin kertoma ikävä kyllä saa asian näyttämään vielä pahemmalta. Lomauttanut yritys ei siis edelleenkään saa palkkatukea työntekijöiden palkkaukseen, mutta saa palkattomia työkokeiluun osallistuvia. Työkokeilusta Filatov sanoo ihan kohdalleen näin:

– Työkokeilu ei ole työsuhde. Siitä ei makseta palkkaa eikä siihen käytetä Sanssi-korttia. Työkokeiluun osallistuvalle maksetaan työttömyysturvaa sekä tietyin edellytyksin kulukorvausta.

Siinäpä se asia tulikin kiteytettynä. Työkokeiluun osallistuva ei saa senttiäkään palkkaa, vaan ainoastaan työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Yritykselle myönnettävä palkkatuki sentään takaisi tehdystä työstä jonkin verran palkkaa.

Jotenkin minusta nyt tuntuu, että se alkuperäinen ja virheellinen uutinen palkkatuesta taisi sittenkin olla kahdesta pahasta pienempi.

Kommentit (3)
  1. Kuinkahan moni nyt luulee, että se 700 euroa on nuoren omaa rahaa palkan päälle? Kuinka moni ei tiedä, että työkokeilusta ei makseta nuorelle eikä vanhemmallekaan lainkaan palkkaa? Kuinka moni kuvittelee, että työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaa tms. osallstuvalla olisi työpaikalla normaaleja työehtoja, lomia tai muuta? Vain työturvallisuutta koskeva lainsäädäntö on samaa. Minusta ei ole ollenkaan sopivaa, että työpaikoilla tehdään työsuhteen ulkopuolista työtä. Sehän on pimeää työvoimaa silloin!

  2. Yritykselle maksetaan noin 10euroa/pv, kun hän armollisesti ottaa jonkun ”kuintouttavaan työtoimintaan! Että tälleen…

Kommentointi suljettu.