Kotomaan koko kuva

Yhteiskuntaa ollaan muuttamassa sadan vuoden takaiseen muotoonsa. Jo muutama vuosi sitten kaikki poliitikkomme unohtivat kokonaan sanan hyvinvointivaltio ja alkoivat puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Tämä enteili sitä, että julkisen sektorin osuutta kansalaisten hyvinvoinnin järjestämisessä pienennetään ja vastuuta siirretään ties minne. Yksilön oman vastuun lisäksi korostetaan yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistyötä.

Sote- ja kuntauudistus ovat selvää paluuta sadan vuoden takaisiin kuntiin. Silloin mm. lähes koko nykyisen Pohjois-Karjalan alueen kattoi Pielisjärven kunta. Välimatkat olivat hevospelien aikana valtavia eikä kukaan olisi ymmärtänyt sanaa lähidemokratia vaikka sellainen olisi keksittykin. Kohta varmaan joku keksii sitoa kunnallisen äänioikeuden maksettuihin veroihin. Näin tehtiin aina vuoteen 1917 asti.

Sosiaalitoimen yksityistäminen on ihan sitä samaa restaurointia. Vanhustenhoito ja jopa toimeentulotuki yksityistetään ja kilpailutetaan kuten huutolaisauksuunissa ennen. Halvimman tarjouksen tekijä saa huutolaiset hoidettavakseen.

Liikkuva Poliisi päätettiin lakkauttaa ja poliisipiirejä on yhdistelty jo kauan. Haja-asutusalueella ei poliisia enää näy, eikä sitä oikeastaan kannata pyytääkään paikalle. Vainajatkin ovat ehtineet jo jäähtyä poliisin viimein ennättäessä tutkimaan asioita. Tavoitteena näyttää olevan paluu 150 vuoden takaiseen häjyaikaan, jolloin isossa pitäjässä oli yksi ainoa ruma vallesmanni taistelemassa roistolaumoja vastaan. Tai sitten paikalliset perustavat omia järjestyskaartejaan, kuten tehtiin vajaa sata vuotta sitten.

Itäinen Suomi on kohta täysin armeijaton. Tavoitteena lienee palata ruotujakolaitokseen, jossa muutamat talot yhdessä velvoitettiin ylläpitämään sotamies.

Seuraavaksi saamme varmaan käyttöön vuosina 1664 – 1883 voimassa olleen palveluspakon. Silloin jokaisen oli pystyttävä todistamaan olevansa jonkun toisen palveluksessa ellei sattunut kuulumaan omistavaan luokkaan. Työtä vailla oleva tuomittiin irtolaisena pakkotyölaitokseen. Oikeastaan tähän ollaan menossa hyvää vauhtia, koska jokainen työtön voidaaan jo nykyisin määrätä työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan tekemään työtä ilman palkkaa.

Kohta huomaamme noudattavamme vuoden 1795 ohjetta työntekijän ajankäytöstä: “Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.