Historian pyörä

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat. Tämä kehitys merkitsee sääty-yhteiskunnan paluuta muodossa tai toisessa. Sääty-yhteiskunnassa taloudellinen ja poliittinen valta ovat ohuella yäluokalla. Vallan siellä pysyminen varmistetaan ankarilla rangaistuksilla kaikissa rikoksissa. Vain tiukasti kontrolloitu ja ankarilla rangaistuksilla peloteltu kansa tottelee vähemmistöä. Näin totesi oikeushistorian professori Heikki Ylikangas jo 80-luvulla.

Nuijasodan jälkeen 1600-luvun alussa Ruotsiin rakennettiin nopeasti pieneen aateliin nojautuva kuningasvalta. Uskollista aatelia palkittiin maaomaisuuksilla ja viroilla, mutta kansa pidettiin kurissa ankaralla isäntävallalla. Siinä mentiin niin pitkälle, että toissijaiseksi oikeuslähteeksi otettiin Vanhan Testamentin Mooseksen laki. Kun maan laista ei löytynyt sopivaa rangaistusta, niin nojauduttiin suoraan Raamattuun. Menettely oli ihan konkreettinen, sillä kuolemantuomio voitiin määrätä yli sadasta eri rikoksesta. Näin myös tehtiin ja tuomiot pantiin täytäntöön.

Rangaistusten ankaroittaminen aloitetaan aina niistä rikoksista, joita ns. yleinen oikeustaju pitää erityisen tuomittavina. Henkirikokset ovat perinteisesti olleet sellaisia.

Historian pyörä on kääntynyt taaksepäin jo 1990-luvun alun lamasta lähtien. Yleisen mielipiteen väitteistä huolimatta rangaistukset ovat ankaroituneet koko ajan. Hyvä esimerkki tästä on elinkautisvankien määrän kasvu, josta sanomalehti Karjalainen tänään kirjoitti.

Vuonna 1990 elinkautisvankeja oli 28, vuonna 2000 jo 59 ja vuonna 2010 peräti 150. Tällä hetkellä heitä on enemmän kuin koskaan ennen eli 200 henkilöä. Laki on ollut sama koko ajan, henkirikosten määrä ei ole lisääntynyt eivätkä teot ole raaistuneet. Tuomioistuimet vain ovat ruvenneet vähitellen siirtymään rangaistusasteikolla ankarampaan suuntaan ja ihan viime vuosina vauhti on kiihtynyt. Kynnys tulla tuomituksi tapon sijaan murhasta on alentunut.

Osaltaan rangaistuksiin vaikuttavat myös mielentilatutkimukset. Niitä tehdään yhtä paljon kuin ennenkin eli käytännössä jokaiselle henkirikoksesta epäillylle. Tulokset ovat kuitenkin muuttuneet. Vuonna 1990 alentuneesti syyntakeisiksi eli kansankielellä varttihulluiksi katsottiin 20 %. Nykyisin näitä varttihulluja on alle 6 % tutkituista. Jokainen  voi itse miettiä onko kansan mielenterveys kohentunut näin paljon.

Tämä kehitys tulee jatkumaan. Seuraavaksi rangaistuksia tullaan ankaroittamaan seksuaalirikoksissa ja sitten siirrytäänkin joustavasti omaisuusrikoksien puolelle. Juuri siihen koko tämä kehitys pyrkii joko tietoisesti tai ainakin osittain tiedostamattomasti. Kansan enemmistö on saatava pysymään kurissa.

Silti löytyy yhä enemmän niitä, jotka vaativat lisää ankarampia rangaistuksia. Päivittäin saa lukea sosiaalisessa mediassa vuodatuksia siitä, kuinka hovioikeudet silittelevät murhamiesten päätä. Juuri nämä yleisen mielipiteen edustajat ovat innokkaimmin kääntämässä sitä historian pyörää taaksepäin.

Ennen kuin aloitatte raivoisien kommenttien kirjoittamisen, niin kerron hyväksyväni tapahtuneen kehityksen. Hyväksyn myös raiskauksista annettavien rangaistusten ankaroittamisen. Jossain kohtaa on kuitenkin oltava historiaan paluun raja.