Suuria miehiä

Kautta historian suurmiehet ovat ohjanneet kansojen kohtaloita. Suomalaisuuden suuria edelläkävijöitä olivat Arwidsson, Runeberg ja Snellman, joita seurasivat Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen. Näiden miesten ylevät ajatukset ja sankarilliset teot tekivät Suomesta Suomen ja heidän pyyteetön työnsä perustui vain tinkimättömään isänmaanrakkauteen. Heidän kohtalonsa oli syntyä suurmiehiksi tekemään suuria tekoja silloin, kun isänmaa niitä eniten tarvitsi. Näinhän meille on Topeliuksesta lähtien historiaa opetettu.

Minä en tätä usko. Suurmieskin on vain ihminen. Hän ei rakenna maailmaa kuin palapeliä talouden, kulttuurin ja valtarakenteiden paloista. Suurmies ei pysty sanomaan kansalle, että nyt meidän on ruvettava elämään näin. Kukaan ei pysty pakottamaan tai houkuttelemaan ihmisiä heille vastentahtoiseen toimintaan ellei satu olemaan diktaattori tai fanaattisen uskonnollisen liikkeen johtaja.

Ihmisillä on päällimmäisenä mielessään oma hyöty. Jos suurmiehen ajatukset, sanat ja teot hyödyttävät enemmistöä, niin hän saa kannatusta. Hyödyttömiä horisevasta idealistista ei ilman vastakaikua tule koskaan suurmiestä olivatpa hänen ajatuksensa kuinka järkeviä tahansa. Suurmiehiä ei synny, vaan me teemme heitä. Muun väittäminen olisi sen hyväksymistä, että ihmiset ovat typeriä ja kyvyttömiä näkemään oman etunsa.

Suurmiesteoria on hyväksytty, koska se näyttää vastaavan arkitodellisuutta. Muutokset tulevat henkilöiden ajamina ja politiikka henkilöityy. Suurmies on myös kätevä tapa vapautua vastuusta: minkäpä me pienet ihmiset voimme, kun suurmiehet kuitenkin sanelevat historian kulun. Elämä on helppoa, kun suurmiehet päättävät asioista luonnonlain mukaisesti. Me mitättömyydet voimme vain odotella millaisen suurmiehen luontoäiti näkee hyväksi pukata maailmaan seuraavaksi.

Jos suurmies on syntynyt suureksi, niin eikö hänen pitäisi olla sitä jo nuoresta pitäen? Kuinka sujui suurmiestemme elämä ennen läpimurtoa? J.W.Snellman on tietenkin kiistaton suurmies. Hänen suomalaisuuspuheensa sekä ennen kaikea kaunainen ja ilkeä luonteensa aiheuttivat hänelle potkut Aleksanterin yliopiston virasta. Hän siirtyi Ruotsiin, jossa yritti saada yliopistollista virkaa olemalla ruotsalaisempi kuin ruotsalaiset itse ja haukkumalla kaikkea suomalaisuutta. Kun ovet eivät kuitenkaan auenneet hän palasi Helsinkiin vaatimattomiin konttoristin töihin. Kun Aleksanteri II:n aikana suomenmieliset pääsivät taas ääneen sukeutui Snellmanista taas kiivas suomalaisuusmies. Hänet nimitettiin epäpätevänä hakijana yliopiston virkaan ja siitä alkoi hänen suurmieskautensa.

Olisiko ilman Mannerheimia selvitty 1918 ja 1939 – 45?  Ellei Mannerheimia olisi ollut, niin hänen tilalleen olisi valikoitunut joku toinen suurmies. Varteenotettava ehdokas olisi ollut vaikka toinen suomalaissyntyinen kenraali, Karl Wilkman (Wilkama). Hän osasi maan kieltä paremmin kuin Mannerheim, oli arvostettu sotilas ja harras uskovainen. Eväät olivat siis hyvät, mutta hän jäi varjoon.

J.K.Paasikivi ei ollut suurmies vielä 1918, jolloin hän kannatti kuningasvaltaa. Hänelle ei hurrattu myöskään vuonna 1939, jolloin hän vaati alueluovutuksia sodan välttämiseksi. Hänestä tuli suurmies vasta sodan jälkeen, jolloin hän saneli julki maan ja sen vallanpitäjien edun suhteessa isoon naapuriin.

Kekkonen lienee ollut ennen sotia ja kauan jälkeenkin yksi maan vihatuimpia poliitikkoja. 1939 hän vangitutti kyseenalaisin perustein kommunisteja ja kaiken huipuksi määräsi jo evakkoon lähteneet rajan asukkaat palaamaan takaisin juuri ennen sodan syttymistä. 1940 hän vastusti kiivaasti rauhan solmimista. Hänestäkin tuli suurmies vasta sitten, kun hänen puheensa ja pyrkimyksensä vastasivat kansan enemmistön ja vallanpitäjien etua suhteessa naapuriin ja terveeseen järkeen.

Suurmiehiä ei synny, vaan heitä tehdään.