Kotimaiset hikipajat
Meillä kauhistellaan aasialaisia hikipajoja, joissa ihmiset tekevät työtä mitättömän pienellä palkalla. Samaan aikaan meillä ylistetään pyyteettömiksi ihmisten auttajiksi kuntien ja erilaisten säätiöiden perustamia työpajoja, joissa työntekijöille ei makseta palkkaa ollenkaan. He saavat vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen työpanoksestaan.
Ruotsalainen nettikauppa käyttää rovaniemeläistä työttömien pajaa postitukseensa. Työpajan on perustanut säätiö, joka on laajentamassa toimintaansa. Sillä tulee olemaan saman katon alla 13 työpajaa, mm. ompelimo, metallipaja ja puusepänverstas. Niistä voi tilata pieniä töitä, kuten korjausompelua ja pieniä puusepäntöitä. Asiasta kertoi Yle nettisivullaan.
Kuten asiaan aina kuuluu, niin toimitusjohtaja tyrmää väitteen siitä, että sopimus ruotsalaisen nettikaupan kanssa olisi halvan työvoiman käyttöä. Hänen mielestään on tärkeää, että työelämävalmennettavilla ja kuntoutettavilla on nimenomaan mielekästä ja tarkoituksellista työtä. Työntekijät eivät ole työntekijöitä, vaan asiakkaita.
Ei siellä halpatyövoimaa olekaan, vaan ilmaista. Minun mielestäni jokainen työtä tekevä on työntekijä. Nämä säätiöt ovat vain keksineet etevän tavan välttyä maksamasta palkkaa ja palkan sivukuluja, järjestää työterveyshuollon ja työsuojelun ja yleensä huolehtia kaikista työnantajille kuuluvista velvollisuuksista. Haastateltu 19-vuotias lähihoitajan opinnot kohta aloittava nuori nainen ei taatusti ole kuntoutuksen tai työelämävalmennuksen tarpeessa. Häntä on vain höynäytetty kunnolla.
Niin on höynäytetty myös viranomaisia ja koko kansaa. Tämäkin säätiö väittää, että se ei tuota voittoa. Jos näin on, niin silloin se vääristää kilpailua. Kukaan ei pysty kilpailemaan markkinoilla sellaisen toimijan kanssa, jolla ei ole ollenkaan työvoimakuluja.
Minäpä kerron miten tämä homma oikeasti menee. Kunnan velvollisuus on järjestää kuntouttavaa työtoimintaa pitkäaikaistyöttömille. Jos se ei sitä järjestä, niin se joutuu maksamaan Kelalle puolet työmarkinatuen kustannuksista ns. sakkomaksuna. Kun kunta toimintaa järjestää, niin se välttyy sakkomaksulta ja saa valtiolta 10,09 euroa jokaista kuntoutettavaa kohti päivässä.
Useat kunnat ovat ulkoistaneet toiminnan järjestämisen juuri tällaisille säätiöille. Samalla kunta yleensä päättää ohjata tämän 10,09 euron suuruisen työllistämisrahan toiminnan järjestäjälle eli tälle säätiölle. Säätiö siis saa tässäkin tapauksessa rahaa siltä silmälasifirmalta, jolle se tekee töitä. Lisäksi se saa valtiolta kunnan kautta 10,09 euroa jokaisesta työntekijästä jokaisena työpäivänä. Ja se työntekijä eli “asiakas” saa työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa.
Niin, meillä ei ole hikipajoja. Meillä on vain säätiöitä, jotka auttavat asiakkaitaan teettämällä heillä palkatonta työtä.
Tämähän on ihan tuttu kuvio työpajojen ns. kansaneläkepuolelta (vajaakuntoiset, kehitysvammaiset). Poikani oli kaupungin työpajassa ns. päivätoiminnassa. Sovelletun ammattikoulun metallipuolen käyneenä hän teki 6 h päivässä alihankintaa kaupungin välittämänä paikalliselle tehtaalle, tahti oli ajoittain aika tiukka, työnohjaaja hoputti tilauksen valmiiksi tekemistä. Palkkana kansaneläkkeen päälle tuli työosuusrahaa 6 e/pv, mutta työpaja veloitti päiväruokailusta (jonka ruoan tekivät toiset kuntoutettavat) 8 e /pv sekä iltapäiväkahvista 2 e/pv. Poikani työskentely maksoi siis meille 4 e/pv.
Lisäksi kaupunki säästötoimillaan muutti lämmitys/ilmanvaihtojärjestelmän suorasähkölämmityksestä ilmalämpöpumpuiksi, jotka olivat kyllä lämmityskautena päällä, mutta kesäkuumalla ilman jäähdyttäminen oli kielletty. Poikani pyörtyi kesken työpäivän ja työnohjaaja totesi, ettei ole ihme, kun työpisteessä oli 28 lämpöastetta ja ilmanvaihto pois kytketty päältä säästöjen takia.
Siirsin poikani yksityiseen työpajaan, jossa tuolloin ensin maksettiin 8-12 e päivä työosuusrahaa työpäivän pituuden ja työn rasittavuudesta riippuen, työt myös vaihtelivat ja poika oli innostunut. Ruokailu oli ilmaista, kunnes kaupunkien sosiaalitoimet lainsäädäntöön perustuen vaativat ko. yrittäjää luopumaan ilmaisesta ruokatarjoilusta – veloitukseksi tuli siis sosiaalitoimien vaatima 8 e päivä, minkä jälkeen suurin osa työpajan asukkaista lopetti työpajan tarjoaman ruokailun siirtyen ostamaan valmiita mikroaterioita lähikaupasta.
Kysyessäni paikallisesta sosiaalitoimesta, että miten pojalleni korvataan kuukausittaisesta tulosta poisjäävä työrahan osuus (jos ruokailee työpajassa) , noin 190 e/kk, jolla kansaneläkkeellä elävä oli hankkinut itselleen musiikkia, vaatteita, pelejä yms. vastaus oli, että vaatteiden osalta voi varata ajan sosiaalitoimesta toimeentulotuen hakemista varten.
Kieltämättä vajaakuntoisen poikani työtahti ei vastaa normaalin samanikäisen työkuntoa, mutta ei hänen työpanoksensa merkityksetönkään ole. Samalla työpajatoiminta tarjoaa syyn nousta tiettyyn aikaan, lämmin ruoka-ateria yhdessä nautittuna sekä tunne siitä, että on tarpeellinen, on merkittävä kuntouttava tekijä itsessään. En siis odotakaan mitään työmiehen tuntipalkkaa, mutta jos kansaneläkkeellä oleva haluaa antaa työpanoksensa, ei sitä mielestäni pitäisi aivan ilmaiseksikaan antaa, saati sitten joutua siitä maksamaan.
Snan (anteeksi) vee!
Vielä eivät oo hoksanneet jotta kuntoutuvahan saa arvokasta koulutusta ynnä tietotaitoa, joten hänenhän kuuluisi mieluummin maksaa 9e päivä kouluttajalle, kuin päinvastoin.
Tuotapikaahan hän vapautuu avoimille työmarkkinoille ja myy (ryöstöviljelee) oppinsa huippuhintaan.