Unohdettujen joukko
Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, jolla turvataan ihmisarvoinen elämä tai ainakin pidetään ihminen hengissä. Tuki on tarkoitettu tilapäiseksi avuksi, mutta jatkuvasti kasvavalle joukolle siitä on muodostunut pysyvä ja ainoa toimeentulon keino. Tähän tosiasiaan on nyt havahduttu.
Samalla on unohdettu kaksi pahaa meneisyydessä tehtyä virhettä ja kun virheitä ei huomata tai myönnetä, niin ei niitä osata korjatakaan.
Tätä toimeentulotuella elävien joukkoa kasvatettiin kuuden vuoden ajan 2006 – 2012 ihan järjestelmällisesti. Tuona aikana Työttömyysturvalakiin oli kirjattu pykälä, jonka mukaan yksi ainoa kieltäytymiseksi katsottava teko aiheutti ikuisen karenssin. Ikuiseksi sitä voi sanoa hyvällä syyllä, koska takaisin työmarkkinatuelle pääsemiseksi kieltäytyneelle asetettiin viiden kuukauden työssäolovelvoite. Karenssin yhteydessä kuitenkin käytännössä lopetettiin kaiken työn tai koulutuksen tarjoaminen tällaiselle henkilölle. Hänestä tuli epäihminen, työvoiman ulkopuolelle luokiteltu. Hänelle jäi vain ilmoittautumisvelvollisuus TE-toimistoon.
Tämä oli ensimmäinen paha virhe ja toinen tehtiin silloin, kun asiaa yritettiin korjata.
Kesäkuussa 2012 lakia muutettiin ja karensseja lievennettiin. Lakimuutos tuli voimaan 1.7.1012. Työstä ilman pätevää syytä eronneelle asetetaan nykyisin 90 päivän karenssi ja työstä tai työllistämistä edistävästä palvelusta kieltäytyneelle karenssin kesto on 60 päivää.
Lain siirtymäsäännöksiä taisi harva kansanedustaja lukea ja vaikka olisi lukenutkin, niin tuskin olisi ymmärtänyt.
Siirtymäsäänösten mukaan ennen 1.7.2012 asetettu karenssi jatkuu sellaisenaan viiden kuukauden työssäolovelvoitteella. Näin siis siitä huolimatta, että oikeusjärjestelmäämme kuuluu olennaisena osana lievemmän lain periaate. Sen mukaan tuomitaan tekohetken lain mukaan paitsi silloin, kun uusi laki on lievempi.
Tiedän, että lievemmän lain periaate on rikosoikeudellinen termi. Se sopii kuitenkin tässä tapauksessa myös työvoimapolitiikkaan. Onhan TE-ministeriö itse verrannut työttömien moitittavaa menettelyä ihan suoraan rikoksiin, kuten voitte lukea täältä.
Nämä kymmenet tuhannet ihmiset sinnittelevät päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen pelkällä toimeentulotuella. Kukaan päättäjä ei muista tai myönnä heidän olemassaoloaan tai ei ainakaan puhu ääneen. Heidät on unohdettu täydellisesti.
Ensin ihmisiä potkittiin järjestelmällisesti kuusi vuotta pois työmarkkinatuelta ja sitten heitä estettiin pääsemästä sinne takaisin.
Armahdus on luvassa 1.1.2017, jolloin heidät otetaan takaisin työmarkkinatuen piiriin. Hyvällä syyllä voi sanoa, että aika pitkä kakku yhdestä ainoasta kieltäytymisestä. Rangaistus on konkreettisesti luokkaa vettä ja leipää.
Ja kuitenkin asia olisi helppo korjata. Yksi ainoa lause lain siirtymäsäännöksiin korjaisi tilanteen ja päästäisi nämäkin ihmiset työmarkkinatuen ja aktiivisten työvoimapoliittisten toimien piiriin. Samalla hekin saisivat mahdollisuuden ansaita tukiin vaikuttamatonta lisätuloa.
Mistähän löytyisi sellainen poliittinen voima, jolla olisi tahtoa korjata asia?
Tuttu juttu.
Kun juhannukselta 2007 erosin työpaikastani 36 vuoden non-stop työrupeaman jälkeen yksityisellä sektorilla ja tulosvastuussa, olin loppuun palanut lähinnä henkilökohtaisista syistä, mutta myös työnantajan uudelleenjärjestelyjen vuoksi globaalisti. Toivon saavani – anoin – edes kerran, 4 viikon yhtäjaksoisen kesäloman. Sitä ei myönnetty yrityksen henkilöstöresurssien tiukkuuteen vedoten. En enää jaksanut, kun verenpainekin huiteli 125/180 tienoilla. Halusin vielä sentään hengähtää ennen kuin verisuoni katkeaa päässä…
Yllätyksekseni katsottiin, työterveyslääkärin myötävaikutuksella, että terveydelliset syyt eivät olleet riittävät erooni. Diacorin kiroan alimpaan helvettiin! En jaksanut lähteä käräjöimään, vaan keskusteltuani esimieheni kanssa (joka sanoi ’kunpa minäkin voisin ottaa hatkat, olen myös aivan lopussa’), pyysin saada hyvän työtodistuksen postissa.
Niinpä 90 päivän karenssi lankesi kohdalleni. En valita, koska sain v i h d o i n olla lomalla pari kuukautta ja järjestää elämäni uusiin uriin. Hakeuduin Haaga-Helian matkailuyrittäjäkurssille 1.9. – 31.12. 2007. Loput kurrisista sain käydä internetin välityksellä muutettuamme marraskuussa tänne kairansyrjään. Tarvitsin aikaa asunnon myymiseen ja toisen kunnostukseen sekä suuren muuton järjestämiseen 760 km:n etäisyydelle Helsingistä.
Kurssiajalta sain pikkuista kurssirahaa, mutta se ei ollut minulle tärkeä, vaan että pääsin pois ’sumpusta’ ja sain oppia uutta, mistä on ollut todella hyötyä pienyrittäjälle.
Ajattelen niitä, jotka joutuvat jäämään tuohon kurimukseen tempoilemaan typerän lainsäädännön ja viranomaisten armoilla. Siinähän uupuu jo alkumetreillä, sen voin kokemuksesta sanoa, asettumalla niiden saappaisiin, jotka ovat riippuvaisia julkisesta rahasta. Kuinka monta kertaa kävinkään ’akateemisten työkkärissä’ ilmoittautumassa noina kuukausina. Kohtelu oli asiallista, mutta aina sai jonottaa. En ehtinyt juurikaan saada ansiosidonnaista, koska perustin yrityksen alkuvuodesta 2008. Sen koomin ei ole tukea tullut koti- eikä ulkomaistakaan, sitä kuuluisaa EU:n myöntämää. Päinvastoin, täällä on tuettu muita paikallisia yrityksiä käyttämällä niiden palveluja ahkerasti!
Itse 2 karenssia saaneena ja toinen velvoitteella. Työkkärillä on lista koneella jossa on tukityöpaikat niille joilla on se 500 päivää on täysi. Sitten siellä on toinen lista niistä ketkä ottaa työkokeiluun. Työttömien ja muiden yhdistysten avulla sen saa nollattua. Ja 200 päivän ajan saa korotettua eli 37+9 euroa päivä, mun palkalla tukitöissä se on 50 euroa vähemmän kuukaudessa. Kyllä sitä 6 h/päivä vaikka kuorii perunoita.
Noista pitää poimia se sana aktiivisesti, jos menee tiskille ja sanoo että haluaa nähdä em listat niin sieltä vaan poimimaan ja tulosteen saa mukaan jos joku kiinnostaa.