Kaksi totuutta
Törmään usein sellaiseen valitettavaan harhaluuloon, että kuntouttava työtoiminta on työllistämistä, siitä maksetaaan palkkaa ja sen avulla kuntoutettavat työllistyvät ihan oikeasti palkkatöihin. Valtaosa kuntapäättäjistä tuntuu näin ajattelevan, koska asia ei oikeastaan heitä kiinnosta. Heidän mielestään on ihan oikein, että “se porukka” tekee jotain hyödyllistä sen sijaan, että notkuisi kylillä juovuksissa tai syrjäytyisi kotona. “Se porukka” siis väikkyy heidän mielessään katukuvassa näkyvinä alkoholisteina, joista tosiasiassa suurin osa on ollut jo kauan työkyvyttömyyseläkkeellä.
Ei kuntouttava työtoiminta heitä koske, vaan se koskee täysin terveitä ja työkykyisiä ihmisiä, joiden ainoa vaiva on työttömyys. Heidät määrätään hallinnollisilla toimilla tekemään palkatonta työtä, josta ei ole todellisia mahdollisuuksia työllistyä palkkatöihin.
Tätä kuntouttavan työtoiminnan autuuden sanomaa levittävät innokkaimmin ne, jotka saavat siitä itse elantonsa ja sitä uskovat ne, joita asia ei kiinnosta.
Olen oikeasti kuullut kunnan työnsuunnittelijan kertovan päättäjille, kuinka pitkäaikaistyöttömät tulevat raapimaan hänen oveaan ja suorastaan rukoilevat pääsyä kuntouttavaan työtoimintaan. Kun he sitten pääsevät siihen mukaan, niin he kiittävät vedet silmissä tästä annetusta elämän tarkoituksesta ja mahdollisuudesta osallistua yhteiskunnan toimintaan hyödyllisellä tavalla.
Olenpa sitten kuullut toisenlaistakin puhetta suoraan kuntouttavassa työtoiminnassa olevilta. Olen kuullut, että työ ollut neljän tunnin tylsää makoilua työmaakopissa, koska juuri sillä hetkellä ei sattunut olemaan mitään järkevää työtä. Ei sitä työtä sitten oikeastaan löytynyt ollenkaan, mutta periaatteenahan onkin kuntouttaa säännölliseen elämään. Kesällä tehdään tietenkin puistotöitä urakkavauhdilla, mutta talvisaikaan ei järkevää tekemistä löydy. Työmaakopissa vietetyn ajan voisi käyttää hyödyllisemmin vaikka kirjastossa istumalla.
En oikein pysty kiistämään kumpaakaan totuutta. On varmasti olemassa sellaisia työorientoituneita ihmisiä, joiden elämän ainoa sisältö on työnteossa. Joutenolo on hirveintä mitä he voivat kuvitella, joten heille kuntouttava työtoiminta saattaa toimia jonkin aikaa varaventtiilinä. Se into kitenkin loppuu ja katkeruus nousee pintaan, kun kuntoustusjaksot seuraavat toisiaan eikä edes määräaikaista palkkatyötä ole näkyvissä.
Totuus kun on ainakin meillä, että yksikään kuntouttavassa työtoiminnassa ollut ei ole saanut vakituista palkkatyötä. Lyhyitä määräaikaisia pestejä on herunut kunnan puistotöissä palkkatuella, mutta tuen päätyttyä on ollut edessä paluu kortistoon ja sieltä aktivointisuunnitelman kautta takaisin kuntouttavaan työtoimintaan.
Siitä kumpuaakin sitten tämä jälkimmäinen, katkeran ivallinen mielipide. Sellaisen esittäjälle en ainakaan minä tohdi mennä sanomaan, että tämä on työllistämistä ja suunniteltu varta vasten sinun parastasi ajatellen. Että koetapa nyt suhtautua positiivisesti sinulle annettuun mahdollisuuteen osallistua yhteiskunnan toimintaan.
Menkööt kuntouttavan työtoiminnan kannattajat sanomaan sen heille ja ottamaan turpiinsa. Minä voin kertoa halukkaille nimiä ja osoitteita.
Olinhan siellä minäkin. Rohkenen väittää, että tiedän aika paljon kyseisestä toiminnasta ja olen siitä useaan otteeseen kirjoitellut turuilla ja toreille, lehdissä ja blogeissa. Se on ollut hieman yhä tyhjän kanssa.
Joskus näillä kursseilla olen työllistymisellä retostelevalta kouluttajalta tiedustellut, että näytäpä jotain tilastoja, kuinka monta teidän kurssittamaanne ihmistä on työllistynyt edes hetkeksi jonnekin.
Olen useaan kertaan maininnut, että työttömälle ei näistä kursseista jää käteen kuin ehkä lämmin kädenpuristus kurssin avajaisissa ja huomattavasti kylmempi kurssin loppuessa. Kurssitodistus, joka kelpaa ainoastaan oman takapuolen pyyhkimiseen. Mahdolliset pullakahvit kurssin molemmissa päissä. Yleensä kerään hyviä kuulakärkikyniä kurssipäivinä itselleni.
Minulla on tietenkin väärä asenne ja kielteinen suhtautuminen työllistymiseeni, kun moisia kyselen. Työttömänä oleminen, byrokratia, nuoralla kävely oman toimeentulonsa kanssa, useilla se perustulo; työmarkkinatuki, asumistuki ja mahdollinen toimeentulovaje päälle on raskas henkinen taakka kannettavaksi liian monelle suomalaiselle.
Sitä eivät yhtään lähipiirinkin paska- ja ivapuheet helpota.
Jotkut älyttömät kehtaavat väittää vielä, että nehän ( työttömät ) viettävät kissan päiviä ja elävät kuin pellossa. Ei periaatteessa talvisodastakaan tiedä mitään kuin he jotka siellä ovat olleet. Työttömyyden kohdalla sama asia. Ei totuus paljastu, jos jokin avuton toimittaja tekee Kaksi viikkoa työttömänä mediaseksikkään jutun omasta kurjuudestaan, kun ei sitä pizzaa ja kaljaa ollutkaan varaa vääntää joka päivä.
Jokaisen suomalaisen tulisi sotia työttömyysrintamalla vuodesta viiteen vuotta, niin se kyllä laittaisi vieraisiin pöytiin huutelijoiden suuta soukemmalle. Mutta trendi on nykyisin tämä: Lapin Kansa Rovaniemellä – henkilö se ja se maksaa sen verran veroja. Lapin Kansa kanonisoi veronmaksajan – hänen maksamillaan veroilla elätettäisiin vuodessa vaikkapa viisikymmentä työtöntä.
Koska työtöntä ryhdytään nimittämään täiksi, kuten Saksassa ryhdyttiin erästä kansanryhmää nimittelemään ties milloin jo ensimmäisen kerran.
Työttömyys on todella luterilainen häpeä ja yhteiskunnan luoma häpeäpaalu ihmiselle, joka tuhoaa heikommat ihmiset. Toiset paatuvat työttömänä, heistä tulee näitä työttömyysjermuja, joita mikään ei voisi vähempää kiinnostaa. En ihmettele, sillä ihmisen kokemalla epäoikeudenmukaisuudella on rajansa.
Eli kurssittakaa te vain ihmisiä, siitähän palkkanne saatte ja pyörittäkää tätä hyödytöntä ja ammattitaidotonta sirkusta. Työttömälle siitä ei ole mitään iloa.
Tässäpä totuus jos vaietaan. Orjatyötä vuodesta toiseen, tosin se on sitä “osallistuvaa” sosiaaliturvaa. Kuntoutusta terveille joiden ainoa sairaus on työttömyys. Ei taida suurin osa Arkadianmäen kultapossukerhostakaan tietää, miten asiat ovat.