Maineemme tähden, laakerin vuoksi

Moni poliitikko haluaa olla myös sotapäällikkö. Ehkä kaikki haluavat, mutta joissain se näkyy selvästi. Erityisesti kokoomuksen johtomiehet näyttävät joskus olevan kovin kiinnostuneita sotimisesta. Ehkä torvisoitto ja marssiaskelten kaiku elähdyttävät mieliä.

Kun Alexander Stubb vuonna 2008 nimitettiin ulkoministeriksi, niin hän piipahti ensi töikseen Afganistanissa tapaamassa rauhanturvaajiamme. Uutisfilmeissä ministeri liikkui sotilaallisen jämäkkänä ja loi teräviä katseita kypärän reunan alta kuin näyttelijät elokuvissa. Hän oli tosiaankin pukeutunut kypärään ja sirpaleliiveihin, vaikka oikeat sotilaat ja jopa toimittajat pyörivät ympärillä paitasillaan. Kontrasti antoi sotilaallisen vaikutelman lisäksi kuvan myös lapsellisuudesta.

Eilen pääministeri Jyrki Katainen esitti huolensa siitä, että EU:n taistelujoukkoja ei ole koskaan käytetty tositoimiin. Hänen mukaansa Suomen pitäisi saada johtovastuu ja joukkoja pitäisi oikeasti ruveta käyttämään uskottavuuden ylläpitämiseksi.

Minulle opetettiin aikoinaan armeijassa vähän muuta. Suomessa on armeija sitä varten, että sitä ei koskaan tarvitsisi käyttää. Uskottava puolustusvalmius pistää hyökkäystä suunnittelevan laskemaan tulevia menetyksiä ja luopumaan hyökkäysaikeista. Kuten eräs kouluttaja asian ilmaisi: Kyllä kynsi löytyy, jos pylly syyhyy!

Myös Pohjantähden Vilho Koskela toppuutteli isänmaallisuutta uhoavia veljiään jotenkin niin, että ei sitä tarvitse huutaa omilta portailtaan koko ajan ohikulkijoille, että minä olen itsenäinen, tulepas koettamaan, niin näet miten sinun käy. Ja kaikki tiedämme kuka tämä Vilho Koskela sitten Tuntemattomassa sotilaassa oli.

Katainen ei tarkemmin kertonut mihin näitä joukkoja käytettäisiin. Jos kyse on rauhanturvatehtävistä, niin asia on kunnossa. Jos puhutaan rauhaan pakottamisesta, niin silloin asia muuttuu toiseksi. Se tarkoittaa suoraa osallistumista sotatoimiin ja niistä tulee ikävästi mieleen V.A. Koskenniemen runon Miksi taistelemme sanoma:

Emme me taistele vaimojen vuoksi, vaimomme kulkevat vierailla teillä.

Emme me taistele lastemme vuoksi, oudot on uskot ja aattehet heillä.

Emme me kodin vuoks’ vuodata verta, sammalet peittää sen rauniot kerta.

Emme me kultaa ja saalista halaa, aika ne ruosteen kuonalla valaa.

Maineemme tähden, laakerin vuoksi veremme kuumana hiekkaan juoksi.

Eespäin, miehet, kuoleman teitä, kateiset vuossadat katsovat meitä.

Minua ja suurinta osaa suomalaisista eivät maine, kunnia ja laakerit elähdytä. Sanotaan vain näille intoilijoille, että älähän terhennä. Kyllä kynsi löytyy, jos pylly syyhyy.