Työllistämistä ja “työllistämistä”

Koulujen kurinpitoon on tulossa lisäresursseja, jos Turun pientalosäätiön suunnitelmat toteutuvat. Säätiö suunnittelee palkkaavansa alueen pitkäaikaistyöttömiä kouluisänniksi tai talonmiehiksi. Kouluisännät voisivat valvoa koulumatkojen ja välituntien turvallisuutta sekä tehdä pieniä korjauksia kiinteistöissä.

Näin kirjoittaa Turun Sanomat positiivisuutta tihkuvassa jutussaan. Ajatus vaikuttaa päällisin puolin hyvältä ja kannatettavalta. Pitkäaikaistyöttömät saisivat palkkatyötä ja koulut tarpeellista aputyövoimaa.

Tällaisia uutisia nähdessäni herää aina yksi kysymys. Onko kyse oikeasta palkkatyöstä vai pitäaikaistyöttömille suunnatuista työvoimapoliittisista toimenpiteistä? Näitä aktiovointitoimenpiteitä ovat työkokeliu ja kuntouttava työtoiminta eikä niistä makseta palkkaa. Työtön tekee palkatonta työtä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisella kulukorvauksella.

Jokin pikkupiru kuiskii korvaani, että tässäkin on kyse palkattoman työn teettämisestä. Hankkeeseen on varattu määrärahaa 125 000 euroa ja tällaisissa projekteissa tuollaiset summat yleensä menevät kokonaan hallintokuluihin ja projektiesimiesten palkkoihin. Suorittavan työn tekijät eivät saa mitään. Aika kuvaavaa on sekin, että sivistytoimi eli varsinaisen työn kohde ei ole vielä kuullutkaan asiasta.

Lisäksi hankkeen kohdistuminen juuri pitäaikaistyöttömiin on yleensä selvä merkki siitä, että palkkaa ei ole aikomustakaan maksaa. Pitäaikaistyöttömiä saa aina ilmaiseksi.

Pientalosäätiö siis näyttää keksineen sen saman rahasammon, jonka jo monet muutkin yhdistykset ja yhteisöt ovat keksineet. Ne saavat ilmaista työvoimaa, laskuttavat asiakkaitaan ja saavat vielä valtiolta 10,09 euroa/päivä/työtön. Se on se summa, jonka kunta saa jokaisesta aktivoidusta työttömästä ja jonka se siirtää työn teettävälle säätiölle tai yhdistykselle sellaisenaan.

Jos olen väärässä ja kyse on oikeasta palkkatyöstä, niin olen mielelläni väärässä.

Näissä positiivisissa työllistämisuutisissa on aina se vika, että suurin osa toimittajista ei ymmärrä palkkatyön ja palkatta teetettävän aktivointityön eroa. Kun he kuulevat taikasanan “työllistäminen”, niin heille syntyy heti sellainen mielikuva, että kyse on palkkatyöstä. Se näkyy sitten myös uutisessa.

Ihan sama reaktio syntyy useimmille muillekin ihmisille. Aniharva mieltää, että sanan “työllistäminen” takana piilee usein härskisti toteutettu palkaton orjatyö, joka on verhottu nätimpään kaapuun. Sen kaavun nimi on työvoimapoliittinen toimenpide. Ihan tarkoituksella puhutaan aina vain työllistämisestä, vaikka useimmiten ei tarkoiteta palkkatyötä.

Miten toimittajat saataisiin esittämään yksinkertainen kysymys: Onko tässä teidän projektissanne kyse oikeasta palkkatyöstä vai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä eli palkattomasta työstä?