Väärinymmärryksiä

Minulle on monta kertaa sanottu, että olen ymmärtänyt kuntouttavan työtoiminnan perusteellisesti väärin. Sen tarkoitus ei ole hankkia palkatonta työvoimaa, vaan se on tarkoitettu elämänhallintansa menettäneille sairaille, juopoille, mielenterveysongelmaisille ja muuten vain vetelyksille. Kuntouttavan työtoiminnan avulla heidät saadaan ottamaan itseään niskasta kiinni ja palaamaan yhteiskuntaan osallistuviksi hyödyllisiksi kansalaisiksi.

Lisäksi kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään enimmillään kuusi tuntia päivässä parina päivänä viikossa ja se on kestoltaan maksimissaan kolme kuukautta.

Näille valistajilleni olen aina sanonut, että lukekaapa nyt kuitenkin ensin se kuntouttavasta työtoiminnasta säädetty laki ja palataan sitten asiaan.

Kenelle kuntouttava työtoiminta on sitten lain mukaan tarkoitettu? Kohderyhmä kerrotaan selkeästi lain 1 luvun 1 §:ssä:

Tässä laissa säädetään toimenpiteistä, joilla parannetaan pitkään jatkuneen työttömyyden perusteella työmarkkinatukea tai toimeentulotukea saavan henkilön edellytyksiä työllistyä avoimilla työmarkkinoilla sekä edistetään hänen mahdollisuuksiaan osallistua koulutukseen ja työ- ja elinkeinoviranomaisen tarjoamaan julkiseen työvoimapalveluun.

Ei sanaakaan vajaatyökykyisyydestä, sairaudesta, syrjäytyneisyydestä tai edes syrjäytymisvaarasta. Pykälä sanoo selvästi, että ainoa kriteeri on pitkään jatkunut työttömyys.

Vajaatyökykyistä ei lain mukaan edes saa sijoittaa kuntouttavaan työtoimintaan, vaan hänet on ohjattava saamaan sosiaali- ta terveydenhuoltopalveluja. Näin sanotaan lain 3 luvun 8 §:n 4 momentíssa:

Jos kunta arvioi, ettei henkilö työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi välittömästi osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, suunnitelman tulee sisältää erityislakien mukaisesti sellaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, jotka parantavat hänen mahdollisuuksiaan osallistua myöhemmin kuntouttavaan työtoimintaan. Terveydenhuollon palvelujen tarvetta arvioitaessa asiantuntijana toimii kunnan terveyskeskus tai sairaanhoitopiiri.

Entäpä sitten kuntouttavan työtoiminnan kesto ja päivittäinen työaika? Ne löytyvät 4 luvun 13 §:n 2 ja 3 momenteista:

Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3–24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään viiden päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään 4 tuntia.

Edellä 2 momentissa tarkoitetun jakson päättyessä aktivointisuunnitelma on uudistettava noudattaen mitä 3 luvussa aktivointisuunnitelmasta säädetään.

Päivittäinen minimityöaika on siis neljä tuntia, mutta ihmettelen mistä jotkut ovat saaneet päähänsä kuuden tunnin maksimityöajan. Lain 4 luvun 14 § sanoo näin:

Toimintaan sovelletaan työaikalain 6 §:n 1 momentin yleissäännöstä säännöllisestä työajasta.

Näiden lainkohtien perusteella voidaan siis sanoa, että kuntouttavaan työtoimintaan kelpaavat vain valmiiksi kunnossa olevat ja toiminnan kesto on vähintään kolme kuukautta yhtenä päivänä viikossa neljän tunnin ajan. Enimmillään se on kaksi vuotta viitenä päivänä viikossa täyden työpäivän verran.

Ehkä ikävin lainkohta on tuo viattomalta näyttävä 4 luvun 13 §:n 3 momentti:

Edellä 2 momentissa tarkoitetun jakson päättyessä aktivointisuunnitelma on uudistettava noudattaen mitä 3 luvussa aktivointisuunnitelmasta säädetään.

Kun pahimmillaan kaksi vuotta kestänyt kokopäiväinen kuntoutusjakso päättyy, niin homma pyörähtää uudelleen käyntiin alusta. Laaditaan uusi aktivointisuunnitelma, jossa kuntouttavaa työtomintaa jatketaan taas kaksi vuotta täyden työpäivän verran viitenä päivänä viikossa.

Onko tällaisia tilanteita muka oikeasti? Kyllä on. Monet ovat kertoneet minulle kohtelustaan. Pahin tietämäni tapaus on sellainen, jossa ammattitaitoinen henkilö teki entistä omaa työtään kuntouttavana työtoimintana kaksi vuotta. Sen jälkeen uudessa aktivointisuunnitelmassa kuntouttavaa työtomintaa jatkettiin toiset kaksi vuotta.

Tällä perusteella väitän siis edelleen, että kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus on saada palkatonta työvoimaa. Se ei välttämättä ollut lainsäätäjän alkuperäinen tarkoitus, mutta sellaiseksi lain soveltaminen on käytännössä luisunut.