Minne he katosivat?

Parin kuukauden välein julkaistaan Tilastokeskuksen työllisyystilasto ja aina siitä saadaan jonkinlainen uutinenkin. Näin siitä huolimatta, että tämä kyselytutkimuksena laadittu tilasto ei kerro työttömien todellista määrää ja on verrannollinen vain samalla tavalla laadittujen aiempien tilastojen kanssa. Tästä tilastollisesta pupusta olen kertonut ennenkin.

Katsotaan nyt kuitenkin sanomalehti Karjalaisen uusimmasta tilastosta laatimaa paperilehden uutista. Sen otsikon mukaan pitkäaikaistyöttömyys Pohjois-Karjalassa väheni. Kesäkuussa maakunnassa oli 117 pitäaikaistyötöntä vähemmän kuin toukokuussa. Työttömiä oli yhteensä 11 923 eli 16,1 % työvoimasta. Työttömien kokonaismäärä on vähentynyt vuodessa 146 henkilöllä.

Tämä vaikuttaa hyvältä uutiselta ja sen perusteella voisi päätellä ihmisten saaneen ihan oikeita palkkatöitä. Tuskin kuitenkaan ovat.

Tilasto ei kerro kuolleiden määrää. Heistä ei sen enempää, koska jo Raamatunkin mukaan kuolleet eivät tiedä mitään eikä heillä ole mitään osuutta mihinkään, mikä tapahtuu tämän auringon alla.

Elävät ovat päätyneet aktivoitaviksi. Pohjois-Karjalan työttömien aktivointiaste on maan korkein eli 12,3 % on aktivointitoimien piirissä. Koko maan aktivointiaste on 7,8 %. Pohjois-Karjalan työttömät ovat siis päätyneet työvoimahallinnon konsulttifirmoilta ostamille himpulapimpula -kursseille opettelemaan tukan kampaamista ja käsipäivän sanomista. Tätä sanotaan työmarkkinavalmiuden kehittämiseksi ja urapolun esiin lakaisemiseksi.

Erityisesti näin kesäaikaan vielä useammat ovat päätyneet kuntouttavaan työtoimintaan tekemään palkatonta työtä kuntien puistoissa ja muilla viheralueilla. Kun näette ruohonleikkaajan tai raivaussahan heiluttelijan pitävän taukoa, niin käykääpä kysymässä maksetaanko hänelle palkkaa. Todennäköinen vastaus on, että niitä yhdeksän euron orjiahan tässä ollaan. Tietenkin voitte myös saada turpiinne, jos kysytte asiaa ivalliseen sävyyn tai kehutte oman kuntanne työllistämispolitiikan toimivuutta.

Tiedän toistavani itseäni. Niin tekevät myös kaikki ne, jotka nyt älähtävät tapansa mukaan, että onhan se nyt parempi tehdä yhteiskunnalta saamansa rahan eteen työtä kuin maata kotisohvalla kaljaa litkimässä ja syrjäytymässä.

Nämä älähtäjät ovat yleensä niitä yhteiskunnan tukipylväiksi itsensä mieltäviä, jotka kuvittelevat oman työpaikkansa olevan taattu. Ei se ole. Jos minä jotain olen elämässä oppinut, niin ainakin sen, että kenelle tahansa voi sattua ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa. Tämän päivän järjestelmäasiantuntija voi olla huomisen päivän palkaton ruohonleikkaaja, jota aktivoidaan teettämällä hänellä raskasta työtä ilman palkkaa. Ja tilastot kaunistuvat.