Demokratiaa, uutisointia ja irtopisteitä

Juuan kunnavaltuusto päätti viime tiistaina myöntää 151 000 euron määrärahan jäärakennushankkeeseen. Tarkoitus on jatkaa viime talvena alkanutta kokeellista jäärakentamista yhdessä hollantilaisen Eindhovenin yliopiston kanssa.

Hollantilaiset sijoittavat hankkeeseen yli 200 000 euroa ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta on tulossa EAKR-hankeavustusta 140 000 euroa. Joensuun seudun kehittämiskeskus Josek osallistuu 12 000 eurolla.Kunnan osuus käytetään maanrakennustöihin.

Tässä lyhyesti itse asia ja nyt otsikon aiheeseen. Valtuusto hyväksyi hankkeen äänin 16-11. Ryhmäpäätöksiä ei ollut, joten puolesta ja vastaan äänestettiin ihan omien ajatusten mukaan. Itse äänestin vastaan, koska mieluummin sijoittaisin 151 000 euroa vaikkapa pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Kuntouttavana tytötoimintana ilman palkkaa lehtiä haravoiville pitkäaikaistyöttömille voitaisiin maksaa niilläkin rahoilla TES:n mukaista palkkaa ja kaikki menisi suoraan kulutukseen paikallisissa liikkeissä.

Aion kuitenkin tyytyä päätökseen. Demokratia ei ole sitä, että minun mielipiteeni on tultava päätökseksi. Se on sitä, että enemmistön kanta voittaa ja sen päätöksen mukaan sitten eletään.

Kaikki eivät halua elää tehdyn päätöksen mukaan. Osa äänestyksessä vähemmistöön jääneistä aikoo valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen ja kerätä tuekseen kuntalaisadressin. Sanomalehti Karjalainen kiirehti kertomaan, että kaikki vähemmistöön jääneet ovat jättäneet eriävän mielipiteen ja ovat myös valituksen takana.

En tiedä mistä toimittajalle on syntynyt tällainen käsitys, koska ainakaan minä en jättänyt enää erikseen eriävää mielipidettä enkä myöskään aio osallistua valitukseen. Valituksella ei ole käytännön mahdollisuuksia menestyä. Asiasta päättäminen eli lisämäärärahan myöntäminen kuuluu valtuuston toimivaltaan, päätös on lain mukainen ja se on syntynyt laillisessa järjestyksessä.

Tietenkin valittaa voi myös tarkoituksenmukaisuusperustein, mutta hallinto-oikeus tulee tutkimaan vain päätöksen laillisuuden. Valitusta suunnittelevat ja ja kansalaisdressia juokusttavat valtuutetut voisivat käyttää touhuun kuluvan energian hyödyllisemmin. Tyhjän saa pyytämättäkin. Ainoa hyöty on maineen kerääminen kuntalaisia puhuttavan hankkeen näyttävällä vastustamisella. Ehkä sekin riittää, jos näkyvyyttä haluaa eikä muuta kaipaa.

Muistanpa hyvin, kuinka Maanigan kunnanvaltuusto vuonna 1983 päätti rakentaa liikunta- ja nuorisotalon. Hanke oli kallis ja sitä vastusti myös valtuuston pitkäaikainen puheenjohtaja kunnallisneuvos Matti A. Mykkänen. Kopautettuaan itselleen epämieluisan päätöksen pöytään hän totesi lakonisesti:

– Valtuustolla on laillinen oikeus tehdä tyhmiä päätöksiä.

Nuorena taloussihteerinä painoin tämän opin visusti päähäni ja sovellan sitä nyt. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta hankaloittaa laillisesti ja demokraattisesti syntyneen päätöksen toteuttamista.