Työstä voi maksaa palkkaa

Kaikki puolueet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Suomi tarvitsee työtä. Kokoomus asettaa työn etusijalle ja Keskusta on luvannut 200 000 uutta työpaikkaa. Suhtautuminen työttömiin tuntuu lähes kaikilla olevan sama kuin Timo Soinilla, joka on sanonut työttömiä elämäntapaintiaaneiksi. Puolueiden puheissa työttömät tuntuvat menettävän kaiken työ- ja toimintakykynsä vuodessa ja heitä on kuntoutettava laittamalla heidät palkattomiin töihin. SDP on poikkeus.

Puheenjohtaja Antti Rinne esitti viime viikolla, että nykyisin palkattomina tehtävistä töistä ruvettaisiin maksamaan palkkaa. Kunnat teettävät suunnilleen kaikkea mahdollista kuntouttavana työtoimintana, vaikka usein se työ rikkoo selvästi korvaavan työn kieltoa. Tämä esitys on tyrmätty haihatteluna. Palkanmaksuun tarvitaan rahaa eikä kunnilla ja valtiolla sitä ole. Lisäksi ei ole olemassa mitään laskelmia kustannuksista, mutta kaikki tuntuvat tietävän niiden olevan hirmuiset ja syöksevän julkisen talouden konkurssiin.

Nyt on laskelmia. Lieksalainen Fb-kaverini Heikki Turunen (ei se kirjailija, hän on nykyisin juukalainen) laskeskeli palkanmaksusta aiheutuvia kustannuksia ja hänen luvallaan esittelen tulokset.

Lähtötilanne on tämä: Tapauksissa A ja B on palkatonta työtä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä korvauksella tekevä henkilö. Tapauksissa C ja D hänelle maksetaan samasta työstä 1 600 euroa kuukaudessa. Tapauksissa E ja F sama henkilö on pelkästään työttömänä.

Yksin asuvan ja palkatonta työtä kunnalle tekevän taloustilanne ja kustannukset yhteiskunnalle ovat tällaiset:

Kunta siis hyötyy hänestä 1 242 euroa ja valtiolle hän aiheuttaa kustannuksia 944 euroa.

Mitä hirveää tapahtuu sitten, jos hänelle ruvetaan maksamaan ihan oikeaa palkkaa 1 600 euroa kuukaudessa? Romahtaako kuntatalous, kaatuuko valtio?

Näin käy, kun yksin asuvalle maksetaan palkkaa:

 

Palkkaa saadessaan hän tuottaa kunnalle vain 384 euroa kuukaudessa, kun palkatta töitä paiskivana hän tuottaa peräti 1 242 euroa. Silti kunta pysyy voiton puolella. Valtiolle hän tulee maksamaan 45 euroa vähemmän kuukaudessa.

Jos palkatonta työtä tekevän henkilön puoliso käy palkkatöissä, niin taulukko näyttää tältä:

 

Hän tuottaa kunnalle täsmälleen yhtä paljon kuin yksin asuvakin, mutta valtiolle hän tulee vähän halvemmaksi. Ruvetaanpa nyt maksamaan hänelle palkkaa:

 

Hän tuottaa kunnalle voittoa saman verran vähemmän kuin yksin asuva ja aiheuttaa valtiolle kustannuksia 195 euroa enemmän kuukaudessa. Se on tietysti ihan liikaa, joten pidetään häntä työttömänä eikä tarjota hänelle sen enempää palkatonta kuin palkallistakaan työtä.

Nyt hän tulee kalliiksi sekä kunnalle että valtiolle.

Jos puoliso käy töissä, niin tilanne ei paljon kohene. Kunnalle hän on täsmälleen yhtä kallis kuin yksin asuva, mutta valtiolle halvempi:

 

 

Tehdäänpä sitten yhteenveto:

Palkkaa saava työllistetty siis hyötyisi palkasta perhetilanteesta riippuen 35 – 70 %. Kunnille aiheutuisi tulonmenetyksiä, mutta ne jäisivät yhä plussan puolelle. Valtiolle aiheutuisi kustannuksia, mutta ne eivät ole niin hirmuisia kuin tunnutaan kuvittelevan.

Laskelmista puuttuvat vielä kunnan alentuneet toimeentulotukimenot ja lisääntyneen ostovoiman vaikutus paikallistalouteen. Oikean palkkatyön nostattamalle itsetunnolle ja inhimillisen kärsimyksen vähenemiselle ei edes voi laskea hintaa. Kyse on enemmän arvovalinnoista kuin taloudesta.

On valittava mennäänkö pelkkä talous edellä ja pitääkö julkisen sektorin kustannukset minimoida köyhimpien kustannuksella. Tai sitten voidaan ihan vakavissaan miettiä julkisen sektorin roolia myös heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten hyvinvoinnin lisäämisessä.