Kun rikos ei ole rikos

Olen monesti sanonut, että jokainen kuntouttavassa työtoiminnassa olevilla työttömillä palkatonta työtä teettävä kunta pitäisi haastaa oikeuteen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Niin käy yrittäjille, jotka teettävät alipalkattua työtä.

Kuntien rikos on astetta törkeämpi, sillä kunnat eivät maksa palkkaa ollenkaan. Samalla kunnat syyllistyvät myös toiseen rikokseen. Lukekaapa ensin tämä rikosuutinen yrityselämän puolelta. Teini-ikäinen kiinteistö- ja siivousalan yrittäjä keksi pestata palvelukseensa kapungilta kesätyösetelin saaneita nuoria. Nämä antoivat setelin yrittäjälle. Työsopimus solmittiin, mutta töitä ei tehty. Yrittäjä muutti silti palvelusetelin rahaksi, antoi osan rahoista työntekijälle ja piti valtaosan itse.

Kunnat tekevät ihan samaa sillä erolla, että ne eivät anna erehdyttämällä saamistaan rahoista senttiäkään olematonta työtä tekeville työttömille. Se käy näin: Jos kunta ei järjestä kuntouttavaa työtoimintaa, niin se joutuu maksamaan puolet pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuesta. Kun työtoimintaa järjestetään, niin kunta vapautuu tästä maksuvelvollisuudesta ja saa sen lisäksi valtiolta 10,09 euroa päivässä työllistämiskorvausta jokaista kuntoutettavaa kohti.

Valtio antaa kunnille eräänlaisen työsetelin ja edellyttää työn järjestämistä. Tämä houkuttelee kunnat tekemään saman kuin kesätyöseteli houkutteli nuoren yrittäjän tekemään. Kuntien kannattaa ottaa mahdollisimman paljon väkeä kuntouttavaan työtoimintaan löytyipä järkevää tekemistä tai ei.

Järkevän ja lainmukaisen tekemisen löytyminen on vaikeaa, koska kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ei lain mukaan saa käyttää korvaamaan palkkatyötä. Myöskään kilpailua ei saa vääristää. Tästä kunnat eivät paljon piittaa, mutta kaikille ei kerta kaikkiaan löydy mitään tekemistä. He siis käyvät päivittäin kuntouttavassa työtoiminnassa olemassa jouten.

Tämä työtöntä aktivoiva ja jämäköittävä joutenolo voi olla sanaristikoiden täyttämistä, levyraatileikkiä, kortinpeluuta tahi muuten vain aktivoivaa ja työmarkkinoille pääsyä edistävää tupakointia. Silti kunta muuttaa valtiolta saamaansa työsetelin rahaksi eli vapautuu työmarkkinatuen maksuosuudesta ja saa kassaansa 10,09 euroa jokaisesta tyhjän pantiksi aktivoidusta työttömästä.

Nuori yrittäjä antoi osan rahoista niille olematonta työtä tekeville kavereilleen, mutta monet kunnat antavat osan valtiolta huijatuista rahoista palkkasuhteessa olevan henkilöstönsä virkistystoimintaan.

Rikoslain 36 luvun 1 §:n mukaan petokseen syyllistyy se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle. Nuoren yrittäjän tapauksessa lakia luettiin ihan oikein ja hänet tuomittiin. Samoin tekeviä kuntia kiitellään onnistuneesti hoidetusta työllistämisestä ja hyvästä taloudenpidosta. Yrittäjä syyllistyi rikokseen, mutta kunnan ollessa tekijänä menettely on laillista.

Muistutetaanpa mieliin Olaus Petrin 1500-luvun tuomarinohjeiden yksi kohta:

Paha tapa älköön ketään auttako, se on: ei kukaan voi asiaansa sillä auttaa, että sanoo monta olevan, jotka tekevät samoin kuin hän on tehnyt, koska se, mitä hän tehnyt on, havaitaan olevan vastoin lakia.

Tämä unohdettiin aktiivisesti siinä vaiheessa, kun kunnille annettiin ihan lainsäädännössä erioikeus toimia vastoin rikoslakia. Se tapahtui silloin, kun laki kuntouttavasta työtoiminnasta säädettiin.