Sellaista ei tapahdu
Tämä Elena Uusitalon blogissaan sanasta sanaan kuvaama puhelinkeskustelu on levinnyt netissä ja silmiini on sattunut pääosin kahdenlaisia kommentteja.
Kuntouttavassa työtoiminnassa olleet tai olevat sanovat, että juuri tuollaistahan se on. TE-toimistot kohtelevat asiakkaita ikään kuin nämä olisivat heidän omaisuuttaan. Olonsa turvatuksi tuntevat vielä toistaiseksi töissä olevat ovat epäuskoisia. Provokaatiota ja propagandaa, eihän tuollaista voi tapahtua ja jos tapahtuukin, niin syy on varmasti työttömän, joka haluaa maata kotisohvalla syrjäytymässä sen sijaan että ottaisi tarjotun työn vastaan.
Nämä kommentoijat eivät yleensä tajua edes sitä, että palkkatyön sijaan tarjottiin lainvastaisesti kuntouttavana työtoimintana palkkatyötä korvaavaa työtä. Olen kauan kaivannut TE-toimistossa työskentelevien näkökulmaa aiheeseen ja kerrankin sellainen löytyi.
Valitettavasti puheet TE-toimistojen lain tuntemisen hataruudesta ovat suurelta osin totta. Lain tarkoitus kyllätunnetaan.
Juuri tämä on kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus. Siitä Vantaan hyvästä maineesta en kuitenkaan menisi valalle. Siellähän koko kaupungin pesulatoimi on järjestetty kuntouttavana työtoimintana. Sitten mennäänkin jo heikoille jäille.
Kuntouttavan työtoiminnan järjestää kunta ja se on myös vastuussa toiminnan sisällöstä. Se toiminta nyt vain sattuu olemaan joko ilmiselvää työn tekemistä tai sitten ristikoiden täyttelyä ja naruhyppelyä.
Kunnat pyrkivät minimoimaan omia kustannuksiaan eli vapautumaan työmarkkinatuen maksuosuudesta ja ansaitsemaan jokaisesta työttömästä 10,09 euroa päivässä työllistämiskorvausta. Kunnalle on lisäetu, jos kaupan päälle saa vielä ilmaisen työpanoksen, mutta se ei ole välttämätöntä. Jokainen kuntouttavassa työtoiminnassa oleva kohentaa kunnan taloutta vaikka vain istumalla paikoillaan.
Lain yksityiskohtia tämä virkailija ei näköjään tunne. Lain mukaan kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään vähintään yhtenä ja enintään viitenä (1.7.2015 alkean enintään neljänä) päivänä viikossa ja vähintään neljä tuntia päivässä. Laki tuntee siis alarajan, mutta ei ylärajaa. Siksi 6-8 tunnin työpäivät ovat ihan tavallisia. Missään kohtaa lakia ei sanota, että yli neljän tunnin päivittäinen kuntoutus muuttuisi työkokeiluksi.
Seuraava kommentti kuvaa hyvin TE-toimiston luulojen ja kuntien käytännön välillä ammottavaa kuilua.
Minulle on kuvailtu kymmeniä kertoja juuri tällaisia laittomuuksia. Silti työttömiä kuntiin liukuhihnalta lähettävä virkailija ei suostu edes kuvittelemaan tällaisen laittomuuden mahdollisuutta, vaan se on hänen mielestään bullshittiä.
Ja sitten tuleekin ryöpytys, jossa kaikki karenssia myöten on aina työttömien oma vika ja työkkärin täti on täysin syytön.
‘TE-toimistot eivät tosiaankaan itse suoranaisesti määrää karenssia, mutta käytännössä ne sen tekevät. TE-toimisto antaa lausunnon oikeudesta työttömyysetuuteen ja lain mukaan etuuden maksaja on sidottu siihen lausuntoon. On ihan turha hurskastella, että TE-toimistolla ei olisi mitään osuutta asiaan.
Tämä keskustelu kertoo hyvin kuntouttavan työtoiminnan pahimman vian. Se on tiedon puute ja haluttomuus hankkia sitä tietoa. TE-toimistot eivät oikeasti tiedä miten kunnat järjestävät kuntouttavaa työtoimintaa eikä niitä ilmeisesti kiinnostakaan tietää. Nehän tekevät vain omaa työtään.
Käytännössä – ja nyt kirjotan kuntapäättäjänä tällaisissa keskusteluissa mukana olleena – homma sujuu näin: Kunnan päättäjät ja virkamiehet ovat huolissaan kunnan taloudesta, jota vuoden alussa laajentunut työmarkkinatuen maksuosuus heikentää entisestään. Tämä on se paljon puhuttu “sakkomaksu”, vaikka kyse ei ole mistään kunnalle langetettavasta rangaistuksesta. Sakkomaksu vain kuulostaa sopivan säikäyttävältä.
Tilanteen korjaamiseksi kunta päättää lisätä kuntouttavaa työtoimintaa ja perustaa vaikkapa työpajan. TE-toimistoon lähtee pyyntö aktivoida mahdollisimman paljon pitäaikaistyöttömiä ja ohjata heidät kuntouttavaan työtoimintaan. TE-toimisto laatii aktivointisuunnitelman ja lähettää sen kuntaan. Kunnassa joku työvalmentaja, etuuskäsittelijä tai toimistovirkailija kutsuu työttömän allekirjoittamaan sen aktivointisuunniteman. Näin siitä huolimatta, että kyseessä on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu, joka edellyttää sosiaalityöntekijän ammatillista pätevyyttä. Lain mukaan suunnitelma pitäisi laatia yhdessä TE-toimiston, kunnan ja työttömän kanssa. Käytännössä kaikki kolme eivät yleensä ole samaan aikaan paikalla eikä asioista sovita mitään. Ne sanellaan.
Moni sanoo taas, että ei sellaista tapahdu. Heitäkin varten laitan vielä tietopaketin kuntouttavan työtoiminnan järjrstämisestä. He saattavat tarvita sitä tulevaisuudessa. Tämä sosiaali- ja terveysministeriön paimenkirje kertoo mitä kuntouttava työtoiminta lain mukaan on ja mitä se ei saa olla. Ja vielä sama pähkinänkuoressa:
Näinhän se pitäis mennäkin että vajaakuntoiset kuntouttavaan työtoimintaan, ei työkykyiset. Tuossa tämä kirjoittaja, onko te-toimiston virkailija peräänkuuluttaa ne tarinat joissa työtön on ite hakeutunut kuntouttavaan työtoimintaan. MInä nostan käteni pystyyn, että itse hakeuduin sairauden ja työkykyni ylläpidon vuoksi. Olin parisen vuotta 2-3 päivää viikossa 4 tuntia kerrallaan. Sen jälkeen pääsin palkkatuettueen työhön, tosin en samaan paikkaan, mutta kuitenkin. Kuntouttava oli minulle hyväksi. Ja meitä muita samanlaisessa asemassa, vajaakuntoisia oli muitakin samassa paikassa, ihan omasta halustaan. Kunta (sosiaalitoimi) maksoi matkarahat kuntouttavan ajalta ja se 9 euroa päivälle työmarkkinatuen lisäksi. Mutta kun siellä on sitten myös ihan työkykyisiä joita laitetaan kuntouttavaan , sitä en ymmärrä. Sillä palkkatyö on se mitä ihmisen pitäis saada tehdä työkykyisenä.
Hienoa. Kokemuksia onnistuneesta kuntouttavasta työtoiminnasta olenkin kaipaillut vastapainoksi ikäville kokemuksille.
Tässä on myös yksi iso ongelma. Kuntouttavaan työnnettävien skaala on tosi laaja, tilat useinkin rajalliset, ja jos yritys olisi tehdä siitä ajasta sellainen, että se palvelee kaikkien kuntouttavassa olevien tarpeita, siitä arjesta tulee aika nopeasti sirkusta. Jos on toistakymmentä kuntoutettavaa, puolet lisää työkokeilijoita ja vielä parit palkkatuetut, tilaa vaikka joku 80 neliötä ja ihmisten ikähaitari joku 40 vuotta, niin siinä alkaa olla ohjaajalla jo aika paljon improvisoitavia palikoita, että saa homman pyörimään. Etenkin tästä syystä tässä hommassa pitäisi mielestäni olla vähintään kaksi ohjaajaa, koska ei voida olettaa, että kaikki tulevat toimeen kaikkien kanssa. Ja jos ohjaaja ja kuntoutuja ei tule toimeen, siitä on ennemmin haittaa kaikille. Toki jotkut työkykyiset käy siinä kuntoutumistouhussakin vaan pyörähtämässä, duuni voi natsata jo vaikka parin viikon päästä ja tarvittiin vaan joku, joka kysyy, että mitä haluat tehdä.
“Kuntouttava työtoiminta ei saa aiheuttaa (…) työntekijöiden irtisanomisia tai lomautuksia.” Tätä kohtaa ei suoraan kai kovinkaan paljon rikota, mutta jo irtisanottujen ja lopputilin saaneiden tilalle kyllä voidaan laittaa kuntouttavassa työtoiminnassa olevia. Tämä on varsin yleistä kunnissa joissa teknisen puolen työntekijöitä on vähennetty minimiin, ja esim. puistotöihin (nurmikon laikku, istutukset jne) otetaan kiireemmän ajaksi “kuntoutettavia”. Jopa lomautettujen tilalle voidaan ottaa “kuntoutettavia” jos muutetaan hieman (näennäisesti) toimenkuvaa.
Vai tietääkö joku kunnan joka tänä päivänä ottaa lomien ajaksi jonkun määräaikaiseen työsuhteeseen. Ei ota, virastot laitetaan kiinni ja välttämättömät työt teetetään “kuntoutettavilla”.
Tämä juttu voi mennä myös niin, että kun kuntoutettava (terve ja työkykyinen) on jossain työpaikassa, jossa lomalle jäävälle vakituiselle palkataan sijainen talon ulkopuolelta. Vaikka kuntoutettavalla olisi juuri sopiva koulutus ja ihan oikeaa työkokemustakin kyseiseen tehtävään. Niin ei palkata.