Pieni näpäytys

TE-toimiston virkailijan pitää noudattaa lakia, mutta ei sen noudattamatta jättäminen kuitenkaan kovin vakavaa ole. Suunnilleen näin voi kitetyttää Pirkanmaan ELY-keskuksen vastauksen asiakkaan tekemään kanteluun.

Vastaus annettiin tästä asiakaskäynnistä tehtyyn kanteluun. Koko yli puoli tuntia kestäneen asiakastapaamisen ajan virkailija luuli olevansa tekemässä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaista työllistymisuunnitelmaa, vaikka kyseessä oli kuntouttavasta työtominnasta annetun lain mukainen aktivointisuunnitelma.

Virkailija kieltäytyi merkitsemästä suunnitelmaan laissa selvästi määrätyt asiat asiakkaan useista vaatimuksista huolimatta ja väitti kuntouttavan työtoiminnan sisällöstä sopimisen olevan kunnan ja asiakkaan välinen asia.

Valitettavasti Google on poistanut tuon aiempaan juttuun sisältyneen nauhoituksen. Suomalaisen virkamiehen osaamattomuutta ei saa paljastaa. Lisäksi tuosta nauhoituksesta on ilmeisesti tehty rikosilmoitus kunnianloukkauksesta. Sen on tehnyt TE-toimiston johtaja, joka ei itse ollut tilaisuudessa paikalla. Hän siis haluaa puolustaa virastonsa kunniaa, jota lain mukaan ei ole edes olemassa. Siksi ei ole ihme, että asiasta ei ole poliisi ollut yhteydessä enempää nauhoittaneeseen asiakkaaseen kuin minuunkaan, joka hävyttömyyksissäni julkaisin nauhoitteen.

Vastaus kanteluun on tällainen:

ely em 1 ely em 2

ELY-keskus siis toteaa, että lain selvin sanoin vaatimat asiat pitää kirjata aktivointisuunnitelmaan, mutta koska niitä ei yleensäkään sinne kirjata, niin toiminta ei ole ollut erityisen moitittavaa. Tosin sanoen koska lain rikkominen on yleinen virkamiestapa, niin se ei ole erityisen moitittavaa.

Tämän yleisen toteamuksen jälkeen ELY-keskus rupeaa pyörittelemään vastuuta kunnan suuntaan. Toisaalta vastuu toiminnan järjestämisestä on kunnalla ja toisaalta TE-toimiston ei olisi pitänyt hyväksyä kunnan lainvastaista toimintaa toiminnan järjestämisessä tai ainakin laillisuuden perään olisi pitänyt vähän kysellä.

Lopputuloksena sitten todetaan, että jatkossa pitää noudattaa lakia. Onhan sekin tietysti jonkinlainen voitto asiakkaalle, vaikka muutama rivi ylempänä ELY.-keskus toteaakin, että ei se lain noudattamatta jättäminen kovin vakavaa ole.

ELY-keskuksen vastauksessa on yksi erittäin paha virhe. Siinä sanotaan, että kuntouttavaan työtoimintaan liittyvistä seikoista sovitaan asiakkaan ja kunnan välisellä sopimuksella.

Ei sovita.Laki ei tunne tällaista sopimusta, joten sitä ei voi olla olemassakaan. Kuntouttavan työtoiminnan sisällöstä sovitaan lain mukaan juuri aktivointisuunnitelmassa, jota tässä onnettomassa tapaamisessa oltiin tekemässä.

Tässä olisi taas valituksen paikka, mutta ikävä kyllä hallintokanteluun annettuun vastaukseen ei lain mukaan voi hakea muutosta valittamalla. Ei tämä kantelu kuitenkaan hukkaan mennyt. Virkamiesslangia osaava näkee vastauksesta heti, että TE-toimiston virkailija sai näpeilleen. Se näpäytys on vain kätketty tyypilliseen virkamiestapaan. Kun ELY-keskus sanoo, että toiminta ei ollut erityisen moitittavaa, niin se tarkoittaa toiminnan olleen moitittavaa.

Onhan sekin tyhjää parempi ja toivottavasti jatkossa noudatetaan lakia tarkemmin.

Kommentit (33)
  1. Pitäisi saada ennakkotapaus,mutta siihen pitäisi saada tuomari joka ajaa työttömien puolta eikä aina vaan näitä työttömien alistamis päättäjiä.

    1. Ihmettelijä
      18.7.2015, 15:24

      Jos puhutaan kuntouttavasta työtoiminnasta, joka on sosiaalihuoltolain alainen palvelu, niin silloinhan sosiaaliasiamiehen pitäisi periaatteessa auttaa työtöntä valituksen tekemisessä. En tosin ole itse vakuuttunut kyseisten asiamiesten toiminnasta, vaikea tavoittaa ja sitten kun tavoittaa ja kysyy jotakin asiaa, niin vastauksena saa vakiofraasit.

  2. Tuo alleviivattu ”hyvän hallinnonmukainen menettely” on muuten sen luokan maaginen sana jonka tehoa ei ihan peruspulliainen ymmärrä. Kannattaa joskus tiedustella sen perään jos jotain valituksia tehtailee

Kommentointi suljettu.