Kaikkihan niin tekevät
– Tämä on ihan normaalikäytäntö, jota kaikki käyttävät jatkuvasti. Koulutamme leipurin ammattiin ja leipomoalan moniosaajiksi. Ammattitutkinto ei ole palkallista ammattikoulussakaan. Nyt henkilöt saavat kuitenkin työttömyysetuutta.
– Kyllä tässä varmaan se älähtää, johon kalikka kalahtaa. Parikymmentä yrittäjää on ollut minuun yhteydessä ja he ovat kertoneet, että ongelmat ovat samat myös muualla. Ilmiö ei ole lieksalainen, vaan ihan suomalainen.
Näin jatkoi työttömien syyllistämistä Porokylän Leipomon toimitusjohtaja aamun sanomalehti Karjalaisessa. Itse kirjoitin asiasta toissapäivänä ja eilen.
Toimitusjohtaja siis kertoo, että palkattomien työssäoppijoiden käyttäminen jopa yhdeksän kuukauden ajan on ihan normaalia ja sitä tekevät kaikki. Samalla hän rinnastaa virheellisesti omassa yrityksessään annettavan, lähinnä työhön perehdyttämistä olevan koulutuksen ammattitutkintoon. Ammattioppilaitoksissa annettavasta koulutuksesta saa muuallakin kelpaavan tutkintotodistuksen, mutta yhdessä yrityksessä koulutettava ei saamallaan sertifikaatilla kelpaa kuin sen saman yrityksen palvelukseen.
Olkoon nyt tämä Porokylän Leipomon pullagate loppuun käsitelty, mutta tuota toimitusjohtajan kertomaa maan tapaa kannattaa vielä miettiä.
Palkatonta työvoimaa tosiaankin käyttävät tai ainakin pyrkivät käyttämään kaikki ja sitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä. Sen käyttöä vastustavat leimataan kalikan osumasta älähtäviksi koiriksi tai ainakin laiskottelijoiden puolustajiksi.
Kansakunnan päähän on saatu iskostettua ajatus, jonka mukaan työttömät ovat kaikkien käytettävissä olevaa ilmaistyövoimaa, jota saa ja jota pitää pakottaa tekemään mitä itse kukin saa päähänsä. Heitä on saatava yrityksiin, heitä on saatava lunta kolaamaan ja lehtiä haravoimaan, heitä on saatava vaikka huussinalusen tyhjennykseen, koska veronmaksajat kustantavat heidän elatuksensa. Heidän pitäisi ottaa kiitollisina vastaan joka ikinen tarjottu homma eikä mitään mutinoita palkasta saa kuulua.
He tekevät palkatonta työtä kunnille ja yhdistyksille ja säätiöille kuntouttavan työtoiminnan nimellä ja yrityksille työkokeilun nimellä. Härskeimmät säätiöt yhdistävät nämä kaksi asiaa myymällä kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä ja ohjaamalla kuntoutettavat suoraan oman tuotantoyksikkönsä liukuhihnan ääreen.
Työttömiä pidetään palkattoman työvoiman reservinä, jonka pitäisi olla suunnilleen syömätöntä ja sontimatonta väkeä. Heitä pitäisi säilyttää jossain varastossa, josta heitä voitaisiin käydä valitsemassa kulloiseenkin tarpeeseen. Käytön jälkeen heidät pitäisi voida palauttaa varastoon odottamaan seuraavaa tarvitsijaa. Ja koko ajan työttömän on oltava valmis palvelemaan iloisena ja kiitollisena saamastaan mahdollisuudesta osallistua yhteiskunnan toimintaan.
Tällainen on maan tapa, näin tekevät kaikki. Tätä ei saa edes kummastella joutumatta leimatuksi laiskaksi tai ainakin laiskottelun puolustajaksi. Saavathan ne työttömyysetuutta.
”He tekevät palkatonta työtä kunnille ja yhdistyksille ja säätiöille kuntouttavan työtoiminnan nimellä ja yrityksille työkokeilun nimellä. Härskeimmät säätiöt yhdistävät nämä kaksi asiaa myymällä kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä ja ohjaamalla kuntoutettavat suoraan oman tuotantoyksikkönsä liukuhihnan ääreen.”
Nimenomaan ja juuri tässä viime viikolla osui silmään uustispätkä, jossa irtisanottu juristi oli pahoillaan, että nuo työllistämismäärärahat ovat lopussa ja hänkään ei päässyt sitten enää sovittuun paikkaan työ’harjoitteluun’.
Jäin miettimään, että ihanko todella yritykset irtisanovat väkeä ”tuotannollisten ja taloudellisten syiden” vuoksi ja sitten palkkaavat samat ihmiset vuoden päästä uudestaan valtion rahoittamana ja työkokeiluun, -harjoitteluun ja muihin sellaisiin?
Onhan se toki järkeenkäypää, että sieltä otetaan mistä halvimmalla saadaan, mutta eihän asiat näin voi mennä? Kohta meillä on kaksi miljoonaa työtöntä, joista suurin osa on näillä ”tukitoimilla” työllistetty vanhaan työhönsä ja työpaikkaansa uudelleen, tällä kertaa työttömyyspäivärahalla.
Palkkatöissä olevat keksivät aina uusia käyttökohteita työttömille. Nyt heidän pitäisi seistä kouluteiden risteyksiä vahtimassa muutamana päivänä viikossa. Eikö perheenisä tai -äiti vaan voisi itse järjestää valvotun koulukyydin pienokaiselleen, jos koulutien varrella on surmanloukkuja? Tässähän olisi ilmiselvä markkinarako uudelle yritykselle. Nyt jälkikasvustaan huolestuneet perheenisät kaivamaan kuvetta, jotta saadaan joku palkattua ajamaan koulubussia tai jopa paimentamaan taaperoita koulutiellä. Älkää sotkeko työttömiä ja orjatyötä hyvään ideaan parantaa liikenneturvallisuutta.
”Kaikissa kaupunginosissa asuu varmasti eläkeläisiä tai työttömiä, jotka voisivat muutamana aamuna tai iltapäivänä päivystää koulun lähellä olevissa risteyksissä. Välttämättä ei tarvittaisi edes huomioliivejä tai pysäytysmerkkiä. Palkkioksi päivystäjille voisi järjestää lounaan koululaisten kanssa.”
http://www.hs.fi/mielipide/a1440560610027
Tämä onkin mielenkiintoista, että työttömät ja eläkeläiset niputetaan samaan ilmsistyövoiman nippun. Niihin, joita voidaan surutta kehottaa menemään liikenteenohjaajiksi, vanhuksia syöttämään, marjoja poimimaan tai tienvarsia siivoamaan, ilman palkkaa tietenkin koska tuet. Hyviä hommia sinänsä, ei siinä mitään, mutta niiden tekeminen on vapaaehtoistyötä, siis sellaista johon tekijä itse vapaaehtoisesta hakeutuu. Niihin osoittaminen tai määrääminen on nöyryyttävää. Suostuisiko kukaan vanhempi määräämällä menemään esim. syöttämään taaperoita lastenkotiin koska lapsilisät ?
Ehdotukset heitetään aina ilmaan raakileina, vain hätäisesti puolitiehen asti mietittyinä.
–Työtön ei omaehtoisesti saa (menettämättä tukiaan) hakeutua vapaaehtoistyöhön (vrt. kahvinkeitto työttömien yhdistyksessä), mutta hänet voidaan sinne määrätä!
–Auta armias, jos jotain sattuu tai joku kuolee. Työttömällä ei ole työsuhdetta, ei vakuutusta, eivätkä häntä koske työturvallisuussäädökset. Ilman huomioliivejä ja varusteita seisoskelemaan pimeänä pakkasaamuna Mechelininkadulle. Kuulostaa reseptiltä katastrofiin.
–Koululaiset tulevat ja menevät eri aikaan. Työtön joutuu seisomaan passissa aamulla kaksi tuntia ja iltapäivällä kaksi tuntia tai enemmän. Auta armias jos jotain sattuu juuri silloin, kun hän ei ole paikalla. ”Työtön tappoi taaperon nukkumalla pommiin!” Mitä työtön tekee silloin, kun odottaa iltapäivän passivuoroa hyppytunneilla? Norkoilee kulmilla röökiä kiskoen tai istuu kahvilassa korvauksia poltellen?
Lopulta jokainen käsittää, että puolihuolimattomasti järjestettävästä seisoskelusta ’parina aamuna tai iltapäivänä’ kouluristeyksessä ei ole vastaavaa hyötyä. Ollakseen tehokasta, olisi jokaisella koululaisryhmällä oltava oma tikkarimiehensä paimentamassa. Mikä onkin sitten jo lähestulkoon puolipäivä- tai kokopäivätyö. Ei tule kesää, koska kukaan ei ole valmis maksamaan palvelusta mitään.