Omat ja yhteiset rahat

– Sipilä on pääministeri. Sipilällä on rahaa. Miksi  se ei lahjoita omaa asuntoaan pakolaisille asunnoksi. Ai sekö lahjoitti? No, helppohan se on, kun sillä on rahaa! Miksi se ei lahjoittanut asuntoaan kodittomille suomalaisille jo aiemmin?

Suunnilleen noin on vatuloitu pääministeri Juha Sipilän ilmoitusta antaa tyhjillään oleva kotitalonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön. Repliikki on fiktiivinen, mutta otetaan ihan käytännön esimerkki.

Viime perjantain A-studiossa vastaanottokeskusta vastustava henkilö sanoo kohdasta 4.50 alkaen näin:

– Olen pitänyt tosi hyvänä ideana tätä, että ihmiset, ketkä haluavat ja pystyvät, niin majoittavat heitä kotiinsa. Se on positiivinen signaali.

Eilen sama mies kuitenkin kysyi Facebookissa pääministeriltä näin:

Miten se nyt on? Onko pääministerin päätös hyvä asia vain ei? Miksi pääministeri antaa asuntonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön, mutta ei kodittomien suomalaisten?

Ei meidän kannata miettiä sitä ollenkaan. Sipilä antoi omastaan, joten se on hänen oma asiansa. Jos hän olisi lahjoittanut valtion omistaman asunnon, niin se olisi myös meidän asiamme. Hyväntekeväisyys on sitä, että antaja päättää kuka saa ja mitä. Muilla ei ole asiaan nokan koputtamista.

Olemme menossa kohti hyväntekeväisyysyhteiskuntaa. Välillä meillä oli sellainen kummajainen kuin hyvinvointivaltio, jolloin demokraattisesti valitut päättäjät kohdensivat veroilla kerättyjä yhteisiä varoja tarvitseville demokraattisten päätösten mukaan. Paljoa ei silloinkaan kukaan saanut, koska resurssit olivat rajalliset ja aina löytyi niitä, joiden mukaan tuonne nyt ei ainakaan anneta. Kuitenkin yhteiskunta piti huonompisaattoisetkin mukana edes jollain tavalla.

Hyvinvointivaltio on haudattu ja nykyisin puhutaan sitä laajemmasta hyvinvointiyhteiskunnasta ja siitäkin vaimenevalla äänellä. Nyt korostetaan yksilön omaa vastuuta itsestä ja omaisista. Heikoimpien auttaminen jää yhä enemmän hyväosaisten lahjoittamien almujen varaan ja se tarkoittaa sitä, että almujen antaja päättää saajan.

Leipäjonot ovat mutkitelleet päättäjien silmien alla yli 20 vuotta. Työttömyys on huippulukemissa. Asunnottomia on ollut aina ja tulee aina olemaan. Asiat tulevat muuttumaan entistä huonompaan suuntaa niin kauan kuin nykyinen suuntaus jatkuu ja päättäjiksi valitaan niitä, joiden mielestä jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa vain itsestään. Niitä, joiden mielestä yhteiskunnan tehtävä ei ole huolehtia kansalaisistaan. Niitä, joiden mielestä työtön on syypää työttömyyteensä, alkoholisti alkoholismiinsa, köyhä köyhyyteensä ja sairas sairauteensa. Mitäs läksit, yhteiskunta on vahvojen ja heikot kuolkoot pois tai yrittäkööt saada hyväosaisten armopaloja.

Itse me olemme päättäjät valitsemalla maamme tällaiseksi muuttaneet. Siksi on ihan turha kipuilla siitä, antaako pääministeri oman asuntonsa turvapaikanhakijoille vai kotoperäisille asunnottomille. Jos haluamme takaisin demokraattiseen hyvinvointivaltioon, niin meidän on äänestettävä samoin ajattelevia päättämään asioista.

Itse pidän Sipilän päätöstä hyvänä, mutta kuten sanottu, niin silläkään mielipiteellä ei ole merkitystä. Hyväntekeväisyysyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion ero menee näin:

Jos minä annan pummaavalle kansakoulukaverille kympin, mutta hänen tuntemattomalle kaverilleen en, niin siihen ei kenelläkään saa olla mitään sanomista. Sen sijaan kuntapäättäjänä minun velvollisuuteni on varata talousarvioon riittävästi määrärahaa, jotta heille molemmille voidaan myöntää toimeentulotukea täsmälleen samojen perusteiden mukaan.