Kansakunta varpaillaan?

Kun radiosta kuuluu “Jumala ompi linnamme” ja viinakaupat ovat kiinni, niin jotain todella vakavaa on tapahtunut.

En muista kuka noin on sanonut, mutta se sopii hyvin tämän päivän tunnelmiin. Koko kansakunta on varpaillaan ja odottaa iltaa henkeään pidättäen. Työpaikkojen kahvipöydissä kuiskutellaan, lehdet arvuuttelevat tulevaa, sosiaalinen media kohisee. Tällaista ei muisteta tapahtuneen sitten vuoden 1993.

Illan tullen päivällinen nautitaan hyvissä ajoin, lapset kammataan ja puetaan parhaimpiinsa. Äiti laittaa päälleen nätimmän koltun ja isä sovittelee solmion kaulaansa. Kello yhdeksältä hiljennytään television ääreen kuin ennen muinoin Me Tammeloiden aikaan.

Pääministeri Juha Sipilä on luvannut pitää puheen Suomen kansalle.

En tiedä kuvitteleeko Sipilä kansan toimivan jotenkin näin ja odottelevan Kekkosen uutta tulemista. En tiedä odottaako hän uskollisen kansan kuuntelevan nöyränä ja peruuttavan perjantaiksi suunnitellut lakot ja muut mielenilmaukset. En tiedä uskooko hän säästöpäätösten kohteiksi joutuvien työttömien, eläkeläisten, palkansaajien, koululaisten, opiskelijoiden ja yleensä kaikkien saavan ahaa-elämyksen ja ymmärtävän leikkausten välttämättömyyden. Jotenkin minusta tuntuu, että sellaista hänen mielessään liikkuu, tiedostaen tai tiedostamatta.

Hän tulee pettymään pahasti.

Jo nyt kysellään mitä tämä oikein tarkoittaa. Miksi pääministeri puhuu kansalle verorahoilla kustannetun Ylen kanavilla parhaimpaan katseluaikaan ilmoitusluontoisesti, ilman että hänelle voidaan esittää kysymyksiä? Miksi hän ei anna eduskunnalle pääministerin ilmoitusta, jolloin edes kansanedustajilla olisi mahdollisuus keskustella ja esittää kysymyksiä? Miksi pääministeri yleensä nousee kansakunnan yläpuolelle kuin pappi saarnastuoliiin julistamaan pyhää totuutta?

Kansa ei ainakaan sosiaalisessa mediassa odottele vilpittömän ilahtuneena iltaa. Varsinkin suunvuorotta jätetyn opposition edustajat ovat jo nyt avanneet sanaisen arkkunsa. Veronika Honkasalo mietti, että  Sipilän poikkeuksellisesta tv-puheesta tulee mieleen poissaoleva perheenisä, joka ei osallistu perheen arkeen millään tavalla, mutta ilmestyy spontaanista auktoriteetintarpeesta pitämään lapsilleen kurinpalautuksen, jota perheenjäsenet sitten kuuntelevat epäuskoisina.

Pia Lohikoski kyseli, että mahtaakohan pääministeri kertoa myös sen, miksi Suomen hallituksessa istuu veroparatiiseissa pääomiaan piilottelevia miljonäärejä, jotka laativat muille veronkiertäjäkavereilleen armahduslakeja ja samalla väittävät kansalle, että on pakko leikata, kun valtiolta on rahat loppu.

Tavalliset kansalaiset kyselevät toisiltaan, että meinaatko katsoa tänään Pikku Kekkosen postia. Tampereen yliopiston vihervasemmisto Viva julkaisi iltaa varten bingolapun.

Syy pääministerin poikkeukselliseen menettelyyn alkaa hahmottua.  Kauas taakse ovat jääneet ne ajat, jolloin johtajahahmon ilmestyminen rauhoitti eripuraisen kansan yksimieliseksi kansakunnaksi. Enää ei tule P.E. Svinhufvudia, joka yhdellä ainoalla radiopuheella lopetti Mäntsälän kapinan. Enää ei tule Kekkosta, joka sai kaikki tottelemaan ärisemällä saatanan tunareista.

Nyt saattaa käydä niin, että yrittänyttä laiteaan ja hänet nauretaan alas korokkeelta.