Hikipajojen onnela

Ensin ajattelin, että en sano mitään, koska olen jauhanut aiheesta vuosikausia seinille. Sanon kuitenkin.

Minulle lähetettiin syyskuussa julkaistu Ylen uutinen mielenterveyskuntoutujien onnelasta.  Työ auttaa kuntoutumaan ja työstä saatava ruhtinaallinen 12 euron päiväpalkka on ylimääräistä luksusta.

Porin perusturvan alaisessa toimintayksikössä tehdään pääasiassa kokoonpano- ja pakkaustöitä useille eri yhtiöille. Työt keskittyvät tällä hetkellä lvi-alalle, mutta uudet yhteistyöyritykset ovat tervetulleita. Yksi uusista töistä on huivien valmistaminen maailmallakin mainetta niittäneelle Jenni Ahtiaiselle, jonka yritys tekee myös persoonallisia solmioita ja kaulavaatteita.

– Yritykseni valmistaa solmioita paljon nahasta ja pieniä palasia jää ylimääräiseksi paljon. En ole raaskinut heittää niitä menemään. Sain idean palasten leikkaamisesta 3-4 mm leveäksi nahkanauhaksi. Siitä voisi sitten valmistaa jotain, Ahtiainen kertoo.

Ahtiainen on omien sanojensa mukaan liian kärsimätön nahkasuikaleiden leikkaamiseen, kutomiseen ja virkkaamiseen. Siksi hän keksikin pyytää apua kuntoutujilta.

Ja kyllä kannatti. Ahtiainen myy näitä kuntoutujien 12 euron päiväpalkalla tekemiä tuotteita huikealla voitolla.

Tämä tapaus ei varsinaisesti liity vakiomotkotukseeni eli kuntouttavaan työtoimintaan, koska kyseessä on mielenterveyskuntoutus. Periaate on kuitenkin sama. Mielenterveyskuntoutuja voi tienata 12 euroa päivässä ilman että se vaikuttaa sosiaalietuuksiin. Viisipäiväistä työviikkoa tekemällä voi saada lisätuloja 240 euroa kuukaudessa.

Kuntouttavassa työtoiminnassa oleva täysin terve pitkäaikaistyötön “ansaisee” yhdeksän euroa päivässä eli viisipäiväistä työviikkoa tekemällä 180 euroa työttömyysetuuden päälle.

Mutta se tehtävä työ on kuitenkin ihan oikeaa työtä. Kuntouttavan työtoiminnan, mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten työpajoja on suunnilleen jokaisessa kunnassa. Niissä tehdään täyttä työtä ja sen työn tilaajat ovat lisääntyvässä määrin yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Ilmainen työvoima tekee tuotteita yhteiskunnan maksamalla korvauksella ja hyödyn korjaavat yksityiset. Melkoisen hyödyn korjaavatkin, kuten kuvakoosteesta näkyy.

Te olette eläneet siinä luulossa, että hikipajoja on vain kehitysmaissa. Siinä alatte olla oikeassa. Suomi on kovaa vauhtia taantumassa kehitysmaaksi.

* * *

Päivitys 13.10.2015 klo 22.20

Annan jutuissani esiin nostamilleni henkilöille ja yrityksille mahdollisuuden vastineeseen. Tässä Jenni Ahtiaiselta äsken saamani palaute lukijoille tiedoksi. Vastineen julkaisemisesta on sovittu Ahtiaisen kanssa.:

Saku Timonen:
olet nostanut mut ja merkkini gTIEn esille sosiaalisessa mediassa kyseenalaistamalla moraalini teettää töitä Porin kaupungin psykososiaalisessa päivätoimintayksikössä Jopissa. Koska olet asettanut mut epäsuotuisaan valoon täysin syyttä, katson aiheelliseksi vastata ja kertoa Sinulle minun ja merkkini gTIEn oikeasta ja väärästä. Olen varma, että ymmärrät niiden eron.

Valmistuspaikkavalintaani päivätoimintayksikössä voidaan tarkastella kahdesta perspektiivistä. Valitsemasi ansaintalogiikka on toinen ja toinen on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien työllistäminen. On totta, että erityisryhmien kanssa työskentely, tässä tapauksessa mielenterveyskuntoutujien toimiminen alihankkijana saa varmasti ihmiset ajattelemaan asiaa rahallisesta hyötynäkökulmasta. Mutta kun ottaa huomioon olosuhteet ja syyt miksi mielenterveyskuntoutujat saavat tienata 12 euroa päivässä, miksi he tarvitsevat töitä kuntoutumiseensa, ostan vain alihankintatöitä suomalaisilta ihmisiltä, jotka tarvitsevat niitä tunteakseen olonsa ihmisiksi mielenterveydellisistä ongelmista kuntoutuessaan. Epäilen kuitenkin, ettei Sinua kiinnosta pätkääkään tietää motiivieni pehmeistä, moraalisesta hyvistä arvoista eli mielenterveyskuntoutujien työllistämisen aiheuttamasta henkisestä kasvusta, vaan Sinua kiinnostaa tässä tapauksessa vain se kuinka paljon saan voittoa.

Kerron kuitenkin vähän yhteistyömme historiasta. Kun kesällä 2015 olin kesälomani auttamassa kotikaupungissani paikallisia ravintolayrittäjia suunnittelemalla ja rakentamalla heille baaria, tuli yksi Jopin ohjaajista kesätöihin samaiseen ravintolaan. Kerroin nahkapaloista, joista en halua heittää pois vaan olen keksinyt leikata niistä nauhaa ja neuloa niistä huiveja, mutta nahkanauhojen leikkaamiseen menee paljon aikaa.  Koska lähestulkoon jokaisella pysyy sakset kädessä, ajattelin että siinä voisi olla hyvä työ Jopilaisille. Annoin huivimallin ystävälleni rakentamani baarin tiskillä ja siitä se alkoi. Huivi on kierrätysperiaatteella valmistettu huivi: nahkanauha on leikattu isompien kaavojen leikkuun jämistä, koska en halua heittää niitä pois. Ja jopilaiset leikkaavat niistä tällä hekellä nauhaa ja kutovat niistä huiveja.

Väität, että teetän poronnahasta tehtyjä huiveja Jopissa 12 euron päiväpalkalla. Olet oikeassa. Mutta miten määrittelet päiväpalkan? Onko se 8 tuntia töitä, 4 tuntia töitä vai 2 tuntia töitä. Jopissa kuntoutuja tekee parhaimmillaan huivin sallitulla 12 euron päiväpalkalla 2 tunnissa, jolloin tuntipalkaksi tulee 6 euroa tunnissa. Joskus yhden huivin tekemiseen menee neljä päivää. Jopilainen saa siis korvauksen päiväperusteisesti. He saavat kuntoutusyksikössä myös ruoan. Käymällä työtoimintayksikössä töissä kuntoutuja saa 240 euroa lisää ansioita kuukaudessa vaikka kävisivät paikan päällä vain kaksi tuntia päivässä. Toinen vaihtoehto päihde- tai mielenterveyskuntoutujalle on jäädä kotiin sohvalle makaamaan passiivisena tekemättä mitään. Jopissa he näkevät muita ihmisiä ja tuntevat itsensä tarpeeliseksi. He käyvät Jopissa töissä omasta tahdostaan, koska muualta he eivät voi työtä saada. Jopilaiset ovat onnekkaassa asemassa, koska heillä on päivisin paikka minne mennä. Minun lisäkseni kolme muuta yritystä tarjoaa heille töitä. Jopiin olisi enemmänkin mielenterveyskuntoutujia tulossa, mutta töitä pitäisi olla enemmän tarjolla.

Työtön voi halutessaan tienata päivittäin enintään 9 euroa päivässä, ettei se vaikuta työttömyyskorvauksen määrään. Jopilaiset saavat sen 12 euroa. Mutta he ovat tehneet myös 4 euron päiviä, puhtaasti johtuen siitä ettei heille ole kukaan tarjonnut töitä, eli niitä ei ole tarpeeksi kaikille Jopilaisille. Mikäli mielestäsi tällainen kuntoutukseen liittyvä ansaintamahdollisuus on mitäänsanomaton, pyydän kääntymään poliitikkojen puoleen, jotka asiaan pystyvät paremmin vaikuttamaan.

Mä voisin halutessani teettää huivit Kiinassa lapsilla jotka tienaa 6 euroa kuussa, mutta se on väärin. Haluan teettää huivini Suomessa kotipaikkakuntani kuntoutusyksikössä, jonka kuntoutujilla ON HALUTESSAAN mahdollisuus, EI PAKKO tienata max 12 euroa päivässä ilman että se vaikuttaa sosiaalitoimiston tukiin, kuten itsekin nyt tiedät. Jopilaisten päivät ovat huomattavasti normaalityöpäiviä lyhyempiä, yrittäjän päivästä puhumattakaan. Ennen kaikkea tarjoan Jopilaisille mahdollisuuden kuntoutua muiden ihmisten kanssa samassa työtoimintayksikössä.

Rahasta ja voitosta. Väität että minulle jää voittoa 237,24 senttiä. Olet väärässä. Asia ei ole niin yksiselitteinen:
Ensinnäki tuosta vähennetään arvonlisävero, sen jälkeen hintaa jää Jenna-huiville 201 euroa. Paina summa mieleen.

– Maksan Jopille väittämäsi 12 euron sijaan yli kaksi kertaa isomman korvauksen. Jos jopilainen on töissä 2 tuntia päivässä ja saa siitä sen 12 euroa, on tuntipalkka 6 euroa. Mutta totta on että kuntoutujalle voi mennä huivin valmistamiseen neljäkin päivää kun hän ensin leikkaa nahat ja sen jälkeen kutoo sen. Minulle on ylipäätään ihan sama meneekö työntekijälleni esim. 40 viikkotunnin suorittamiseen 20 tuntia. Mikäli työt tehdään nopeammassa aikataulussa voi hän mun puolestani pitää loppuviikon vapaata mikäli muut työt sen juuri sillä hetkellä sallivat. Sama juttu Jopilaisten kanssa. Maksan kappalehinnan, koska en tiedä paljonko aikaa käytetään facen tai ikkunasta ulos tuijotteluun. Pääasia että huivi valmistuu ja sille on hinta, joka on sovittu olevan 25 euroa.

– Lisäksi pitää ottaa huomioon materiaalikustannukset. Jopin tapauksessa kyseessä on vain valmistuskustannukset. Myös materiaali, eli nahka maksaa vaikka kuinka olisi kyse jo maksamani taljan jämäpaloista. Lasken yhden huivin nahalle tähän 10 euron materiaalikustannukset, joka on alakanttiin. Jokainen huivi on vähän eri kokoinen joten nahkaa kuluu aina vähän enemmän tai vähemmän / huivi. Tässä vaiheessa huivin materiaali- ja valmistuskustannukset ovat minulle 35 euroa.

– Me myymme pääasiassa ulkomailla, kuten verkkokauppani kielestä saattaa päätellä. Jotta voimme myydä esimerkiksi Saksassa tai Italiassa, pitää meillä olla jälleenmyyjä joka myy omalla katekertoimella ulos meidän asusteitamme. Oikeudenmukaisuuden nimiin meillä pitää olla sama hinta meidän verkkokaupassa kuin mitä on jälleenmyyjällä. Jälleenmyyjän katekerroin on 2,6 ja välissä saattaa olla vielä maahantuoja tai agentti, joka myy esimerkiksi Saksassa meidän tuotteemme jälleenmyyjälle. Agentti ottaa myydysitä tuotteista 10-13 %:n provikan välistä. Jottei tämä tunnu hirvittävän vaikealta ymmärtää verkkokaupassamme olevan huivin korkeata hintaa, hyvä nyrkkisääntö tuotteiden hinnoittelussa on kerrata sen valmistuskustannukset kuudella, jotta meille jää yksi kuudennes loppuhinnasta. Tällä matematiikalla meidän PITÄISI pyytää 35 euron valmistuskustannukset omaavasta huivista loppuasiakkaalta 210 euroa + alv riippumatta siitä onko asiakas ostanut huivin italialaisen jälleenmyyjämme kautta vai meidän verkkokaupastamme. Ulkomaille myytäessä meidän käteemme jää 249,24 maksavasta huivista verojen, provikoiden, jälleenmyyjäkatteiden, koko sirkuksen jälkeen 35 euroa.

Sairasta, mutta totta. Mikäli asiakas ostaa tuotteen verkkokaupastamme, on tietenkin kateprosentti meille isompi. Mutta meidän asiakaskuntamme on ulkomailla. gTIEn asusteiden loppuasiakashinnat hirvittävät suomalaisia, kuten tämän päiväinenkin radikaalipostaus todisti.

Haluan teettää asusteeni Suomessa, valmistamme valtaosan tuotteistamme Kiteellä. Valmistimme joukkorahoituskierroksen jälkeen vuoden verran Italiassa osittain muutaman sijoittajan toiveesta jotta saataisiin tuotantokustannukset edullisemmiksi. Mua asia häiritsi ja halusin tuotannon takaisin Suomeen. Kun Kiteen tekstiilitehdas löytyi siirsin kaiken tuotannon sinne. Hinnat ovat korkeammat kuin Italiassa, mutta tuntuu paremmalta tukea suomalaista työtä. Lisäksi tietenkin kommunikointi on suomalaisten kanssa helpompaa.

Vertauksen omaisesti annan vielä toisen esimerkin asusteideni hintarakenteesta.
Esimerkiksi kravatti nimeltä Ville:
tuotantokustannukset 7,98 euroa + alv, silkit about 8 euroa = yhteensä 16 euroa. Verkkokaupassa sen hinta on 150. Me myymme sen jälleenmyyjille 57 eurolla, koska he laittavat siihen 2,6 katekertoimen päälle jotta suostuvat sitä myymään. Meille jää näin ollen katetta siitä 41 euroa. Tästä rahasta maksan työntekijälleni palkan, vuokrat ja muut kiinteät ja vaihtelevat kulut kuten messut, joilla me myymme tavaraa taas tammikuussa jälleenmyyjille.

Mainittakoon vielä yrittäjyydestä. Haluan, että merkkini breikkaa ulkomailla. Mutta haluan tehdä sen suomalaisen työn voimin. Raha ei ohjaa minua suunnittelijana, mutta en voi olla myöskään ihan pisnisidiootti, jotta pysyn yrittäjänä ja saan tehdä mitä haluan eli suunnitella näitä asusteitani, joiden markkinat ovat pääasiassa ulkomailla. Omaa yritystoimintaa rahoittaakseni olen myynyt asuntoni, asunut työpaikallani, antanut sijoittajaltani saamani joululahjaloman nahkamestarilleni, palkolliselleni koska kuvittelin hänen tarvitseman lomaa enemmän kuin itse tarvitsen. Terveisiä vaan Lappiin, oikea käteni E on juurikin tällä hetkellä lahjaksi saamallani lomalla ja kiitos ymmärryksestä lahjan antaneelle R:lle. Yrittäjyys ei ole ihan noin yksioikoista mitä väitit. Sen eteen pitää tehdä töitä, ja Jopi-yhteistyö tuo siihen vielä pienen lisäarvon: haluan antaa töitä myös sellaisille jotka eivät sitä muualta saisi. Seuraavaksi haluan miettiä Hämeenlinnan naisvankilaan mallin, joita naisvangit siellä voivat tehdä.

Haluan teettää asusteeni suomalaisilla valmistajilla, koska haluan tukea suomalaista työtä ja tehdä moraalisesti oikeita ratkaisuja. Mikäli maksan Jopilaiselle huivista 25 euroa tai Kiteeläiselle tehtaalle 7,98 euroa yhdestä kravatista, saavat Jopilaiset tuotteesta käytännössä katsoen aivan saman suuruisen siivun kuin Kiteeläinen tehdaskin.

Terveiset Porista, tulin tänne aamulla Helsingistä. Olin koko iltapäivän Porin psykososiaalisessa työtoimintayksikössä, juurikin tuolla Jopissa. Kävimme läpi uutta mallistoani, joka tuotetaan myös täällä. Lisäksi kirjoitimme lehdistötiedotteen yhdessä Porin perusturvakeskuksen viestintäpäällikön kanssa yhteistyöstämme. Tiedote julkaistaan lokakuun viimeisellä viikolla. Tässä siitä ote: “Jopin lisäksi Porissa on omat työyksiköt ja -pajat esimerkiksi vammaisille ja nuorille. Porin työllisyyden yksikkö kehottaa yrityksiä luottamaan niihin ja antamaan mahdollisuuden yhteistyökumppaneina ja alihankkijoina.” Me teetämme valtaosan asusteistani Kiteellä. Porin Jopi näyttelee tällä hetkellä vain pientä osaa yritykseni tuotteiden valmistamisesta. Mutta harkitsen myös korupuolen tuotteiden valmistamisen siirtämistä Poriin, jotta ehkä muutama Jopin jonotuslistalla – kotisohvalla makaava mielenterveyskuntoutuja saa päivälleen mukavampaa sisältöä.

Tämä Sinun tämän päiväinen tiedotteesi ei tule muuttamaan sisältöä millään tavalla. En ole tehnyt mitään väärin, päin vastoin.  Olen vain harmissani, tämä kohu sai mut surulliseksi. Meilini on täynnä vihapostia, samoin muista viestimistä tulee kommentteja, joita en ole ansainnut.

Nyt mä lähden saunomaan ja nauttimaan perheeni läsnäolosta. Tiedän, että me molemmat halutaan samoja asioita. Hyviä asioita. Orjatyövoima ei ole yksi niistä.

Terveisin,
Jenni Ahtiainen, pääsuunnittelija ja toimeenpaneva voima/gTIE

Lisätietoja antavat:

Jenni Ahtiainen, asustesuunnittelija, gTie, p. 040 042 7876
Jaana Salonoja, vastaava ohjaaja, Porin perusturvakeskus, p. 044 701 3290
Juha Laine, työllisyyden hoidon päällikkö, Porin kaupunki, p. 044 701 1048