Lisää työttömän perussanastoa

Työttömyydestä ja työvoimapolitiikasta kirjoittamisessa on se hankaluus, että monet lukijat eivät tiedä käytettävien virallisten termien merkitystä. Itse yritin viime tammikuussa selittää kuntouttavasta työtoiminnasta puhuttaessa käytettävien sanojen merkitystä ja toukokuussa palasin aiheeseen vähän laajemmin.

Noilla kahdella jutulla pääsee jo jyvälle mistä yleensä näistä asioista kirjoittaessani puhun.

Yle julkaisi toissapäivänä Pienen työttömyyssanaston, jota ajattelin tänään vähän täsmentää. Ihan hyvä sanasto se on ja avaa tavallisimmin käytettyjä käsitteitä, mutta jotain siitä puuttuu. Siitä puuttuu se selitysosa eli Katekismuksen sanoin “Mitä se on?”. Selitän vain muutamia termejä ja toivon lukijoiden kirjoittavan lisää selityksiä kommenttiosioon.

Kieltäytyminen vaatii täydennyksen. Kieltäytymistä on yksiselitteisen työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä kieltäytymisen lisäksi myös sellainen toiminta, jonka työvoimaviranomainen tulkitsee kieltäytymiseksi. Se voi olla käytännössä ihan mitä tahansa liikenneyhteyksien puuttumisesta ja lastenhoidon järjestämisvaikeuksista alkaen. Kun viranomainen katsoo jonkun kieltäytyneen, niin peli on pelattu.

Silloin hypätään suoraan kohtaan Lausunto. TE-toimisto antaa työvoimapoliittisen lausunnon, jossa kerrotaan onko hakija oikeutettu työttömyysetuuteen. Tästä lausunnosta ei ole valitusoikeutta ja etuuden maksaja eli työttömyyskassa tai Kela on siihen sidottu. Vasta etuuden maksajan kielteiseen päätökseen voi hakea muutosta ja silloinkin tutkitaan vain etuuden maksajan oman menettelyn laillisuus. Koska maksaja on sidottu TE-toimiston lausuntoon, niin ainoa tutkittava asia on se, onko maksaja noudattanut lausuntoa eli kieltäytynyt maksamasta. Järjestelmä on aukoton työttömän vahingoksi.

Kuntouttavan työtoiminnan sanotaan olevan kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa ja parantaa työllistymisen edellytyksiä. Niin se lain mukaan onkin. Käytännössä se on kunnan käyttämä keino korjata kuntataloutta ja saada ilmaista työvoimaa itselleen sekä antaa sitä yhdistyksille ja säätiöille.

Tämä liittyy kunnan työllistämisvelvoitteeseen, joka tuosta Ylen luettelosta puuttuu. Kunnan työllistämisvelvoite on eri asia kuin jäljempänä selitetty kunnan velvoitetyöllistäminen. Työllistämisvelvoite ei tarkoita kunnan velvollisuutta palkata ketään, vaan velvollisuutta hoitaa sitä Työllistämistä.

Huomatkaa ja muistakaa, että työllistäminen tarkoittaa ihan virallisesti työvoimaviranomaisten tekemää työttömän työnsaantia edistävää toimenpidettä, ei palkkatyötä.

Tämä menee näin:

Laki velvoittaa kunnat maksamaan puolet yli 300 päivää työttömänä olleen työmarkkinatuesta. Kun kunta laittaa terveen ja työkykyisen työttömän kuntouttavaan työtoimintaan tekemään palkatonta työtä, niin se on hoitanut työllistämisvelvoitteensa. Kunta vapautuu työmarkkinatuen maksuosuudesta eli ns. sakkomaksusta ja saa sen lisäksi valtiolta työllistämiskorvausta 10,09 euroa/työllistetty/päivä.

Tämän takia kunnat näin syksyisin talousarviota laatiessaan puhuvat paljon sakkomaksuista ja työpajojen perustamisesta. Työttömät pitää saada varastoitua jonnekin kuntouttavan työtoiminnan nimellä, koska se tietää säästön lisäksi myös suoria tuloja. Lisäetuna on sitten se palkaton työvoima vaikkapa lehtiä haravoimaan.

Velvoitetyöllistäminen on Ylen jutussa selitetty puutteellisesti. Se ei tarkoita kunnan yleistä velvoitetta tarjota palkkatyötä tai edes palkkatuettua työtä kaikille.  Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettu laki velvoittaa kuntia työllistämään vain työttömät 57–59-vuotiaat työnhakijat, joilla työttömyyspäivärahan enimmäisaika on tullut täyteen ja joille ei ole löytynyt muuta työtä tai koulutusta.

Sitä muuta “työtä tai koulutusta” löytyy kyllä. Palkaton kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu sekä erilaiset työnhakukurssit ovat juuri sitä muuta työtä tai koulutusta.

Kuten näkyy, niin velvoitetyöllistäminen koskee vain harvoja työttömiä. Se koskee niin harvoja, että siitä puhumisen voisi oikeastaan lopettaa. Käytännössä velvoitetyöllistäminen on ruvennut tarkoittamaan samaa kuin edellä kertomani työllistämisvelvoite eli palkattomiin töihin laittaminen.

Työharjoittelu ei ole enää työvoimapolitiikan virallinen termi, vaan työharjoittelu ja työelämävalmennus yhdistettiin jo 1.1.2013 työkokeiluksi. Se on myös palkatonta työtä. Työharjoittelusta puhuvat nykysin vain työnantajat, jotka haluavat saada palkatonta työvoimaa lupauksin kenties joskus tulevaisuudessa aukeavasta palkkatyön mahdollisuudesta.

Johan on taas synkkää tekstiä, niinkö sanotte? Niin on, mutta se on nykyajan työvoimapolitiikan ruma totuus. Palkkatyötä riittää yhä harvemmille ja yhä useammat ohjataan tekemään työtä eri nimikkeillä ilman palkkaa. Lisämausteeksi heidät haukutaan ihan eduskuntaa myöten laiskoiksi työn välttelijöiksi.

Joskus suorastaan ihmetyttää, että yleensä yhtään kenellekään maksetaan palkkaa. Pankaapa tämä mieleenne tekin, jotka kommentoitte juttujani ylimielisesti luottaen oman palkkatyönne pysyvyyteen. Seuraavien yt-neuvottelujen jälkeen voitte olla työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohde.