Rahastamisen vapautta

Seurattuani koko viikon hallituksen sote-päätöksestä käytyä keskustelua minulle on ruvennut valkenemaan ikävä totuus. Hallitus ei tiedä itsekään mitä se on päättänyt ja miten se aikoo päätöksensä toteuttaa.

Hallituksen päätöstä innolla hehkuttavat jankuttavat valinnanvapautta kuin taikasanaa. Se turvaa vanhusten, lasten, pitäaikaissairaiden ja kaikkien suurten kaupunkien ulkopuolella asuvien terveydenhuollon maagisella tavalla. Se tuo viimeinkin ihan kaikille vapauden valita itse haluamansa palvelu ja yhteiskunta maksaa viulut. Siinä sivussa säästetään taianomaisesti kolme miljardia.

Kuitenkin samalla on myönnetty, että se valinnanvapaus ei koske yksittäistä kansalaista siten, että hän voisi marssia vapaasti hakemaan tarvitsemiaan palveluja. Valinnan tekevät yhteistoiminta-alueet kilpailuttamalla palveluntuottajat ja asiakas saa sitten valita hyväksyttyjen palveluntuottajien joukosta omansa. Suurimmassa osassa maata eli haja-asutusalueilla tulee olemaan tasan yksi palveluntuottaja jos sitäkään, koska mitään kilpailua ei synny ilman riittävää asiakaspohjaa.

Entäpä sitten ne kolmen miljardin säästöt? Ne saadaan rajaamalla julkisia hoitoja, kuten asian päävalmistelija alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti eilen lipsautti virkamieskielellä:

Sairaalaverkkoa onkin pakko uudistaa ja toimipisteitä karsia. Vanhukset pitää hoitaa entistä pidempään kotona. Potilaiden on otettava lisää vastuuta itsestään erilaisten digitaalisten vempaimien avulla. Lisäksi säästötavoitteen saavuttamiseksi olisi muutenkin selkiytettävä priorisointia ja määriteltävä hallitusohjelmassa tarkoitettu julkinen palvelulupaus siten, että palvelulupauksen kattama toiminta olisi osin nykyistä palvelua rajatumpi.

Selkokielellä Pöysti sanoo, että julkista hoitoa rajoitetaan ja potilaita priorisoidaan eli katsotaan ketä hoidetaan ja ketä ei. Huonompisaattoiset hoitakoot itse itsensä tai kuolkoot pois, raha seuraa vain hyväosaisia.

Eilisillan A-talkissa livahti julkisuuteen toinen vähemmälle kertomiselle jäänyt asia. Meille on kerrottu, että kansainvälisten ja veroja Suomeen maksamattomien suuryritysten markkinavaltaus estetään lainsäädännöllä. Illalla tunnustettiin suoraan, että tällaista lakia ei voi säätää. Sen estävät kilpailulainsäädäntö ja EU:n kilpailudirektiivi. Palveluiden liikkuvuutta ei saa estää ja ihan kaikilla on oltava mahdollisuus osallistua kilpailuun.

Yksityisen Pihlajalinnan toimitusjohtaja taisi päästää suustaan myös perimmäisen totuuden mainitessaan sivulauseessa, että nyt ollaan muuttamassa koko yhteiskuntajärjestelmää. Niin ollaan, nyt ollaan siirtämässä verorahat voittoa tuottaville suuryrityksille ostamalla palveluja lähinnä hyväosaisille. Rupusakki hoidetaan, jos joku viitsii sen pikkurahalla tehdä.

Lisäksi on vielä avoimena sellaisia pikkujuttuja kuin miljardin eläkevastuista sopiminen, 200 000 henkilön palkkauksen harmonisointi ja 2 000 kiinteistön omistussuhteiden järjestely.  Se on jo käynyt ilmi, että tällä hetkellä ulkoistettujen palveluntuottajien palveluksessa olevat jäävät sote-uudistuksessa tyhjän päälle. He eivät siirry vanhoina työntekijöinä itsehallintoalueiden palvelukseen eli käytännössä voivat menettää työnsä.

Erityisesti silmiin on koko ajan pistänyt se, että koko uudistuksen aikana ei ole puhuttu ollenkaan sosiaalitoimen järjestämisestä. Kukaan ei tiedä miten se kilpailutetaan ja voidaanko lain mukaan virkatyönä hoidettavat tehtävät edes siirtää yksityisten hoidettaviksi. Ainakaan nykyisen lainsäädännön mukaan ei voida.

Kaiken kaikkiaan koko uudistus tehtiin yksityistäminen edellä eikä päätöksen vaikuttavuusarvioinnista ollut tietoakaan. Ei siis vieläkään, vaikka sotea on hierottu jo 15 vuotta. Ainakin A-talkissa valmistelussa kauan mukana ollut Paula Risikko sanoi moneen otteeseen, että ”ongelmat ratkaistaan jatkovalmistelussa” ja ”uskoisin”.

Olemme uskonasian äärellä. Minäkin uskon, että joku tällä vielä rahastaa ja vankasti. Puheet asiakkaan valinnanvapaudesta ovat jo nyt osoittautuneet höpöpuheeksi ja vapaus tarkoittaa rahastamisen vapautta.