Elina Lepomäen vastine
Elina Lepomäki kiinnitti huomionsa edelliseen juttuuni Yövartijavaltiovarainministeri ja kertoi oman näkemyksensä siitä facebookissa. Koko seuraava teksti on sekä linkkinä että kokonaisena kommenttina edellisen jutun yhteydessä, mutta hyvän lehtimiestavan mukaan vastine on julkaistava vastaavalla paikalla kuin alkuperäinen juttu. Tässä siis Lepomäen vastine vielä kerran:
Saku Timonen on kirjoittanut minusta blogin, joka vahvan kielteisen asenteen lisäksi rakentuu perättömille väittämille. En olisi lähtenyt Timosen juttuihin puuttumaan, mutta kun tähän asti puoliuskottavana pitämäni Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja Tuomo Lappalainenkin jakoi tuon artikkelin kritiikittä Twitterissä, niin tässäpä tulee pieni vastine.
Timonen viittaa työhistoriaani Royal Bank of Scotland -yhtiössä, jonka Iso-Britannian hallitus kansallisti vuonna 2008 (tai osti suuren osan sen osakkeista, jos ollaan täsmällisiä). Tässä Timosen väittämiä oiottuna:
”Lepomäki työskenteli silloin riskienhallinnan asiantuntijana pankissa.”
Kyllä, mutten vastannut pankin, vaan sen asiakkaiden riskienhallinnasta. Eli tein riskienhallinta-analyysejä ja -suosituksia suuryhtiöille ja julkisen sektorin toimijoille.
”Minkä markkinavoimat tuhosivat, niin sen valtio korjasi. Valtio siis puuttui suorastaan hävyttömällä tavalla markkinavoimien järkähtämättömiin lakeihin ja esti veronmaksajien rahoilla katastrofin syntymisen.”
Näin tapahtui. Itse en ole kannattanut pankkien, muidenkaan kaatuvien yhtiöiden tai valtioiden velkojen pelastamista veronmaksajien rahoilla. En ole tehnyt RBS:n kohdalla poikkeusta. Valitettavasti en ole ollut missään vaiheessa sellaisessa asemassa, että olisin voinut tuon sosialisoinnin estää. Minun työssäni yhtiölle tekemällä tuloksella päinvastoin tasoitettiin pienen murusen osalta pankin tappioita.
Tästä kannastani olisi saanut tiukkaa vihiä, jos olisi vaivautunut lukemaan vuosien varrella runsaasti kirjoittamiani blogikirjoituksia muun muassa eurokriisistä ja järjestelmän moraalikadosta.
Sitten näitä muita:
”Hän haluaa ajaa alas työttömyys- ja sosiaaliturvan.”
En halua. Sen sijaan vahvasti seuraavia asioita:
1) Perusturvan ja ansiosidonnaisen kytköksen purkaminen.
Tämä on välttämätöntä, jotta jatkossa perusturvaa voidaan kehittää – kuten esimerkiksi korottaa – ilman että samalla joudutaan korottamaan (keski- ja hyvätuloisten) ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Tämä olisi myös pragmaattinen ensiaskel kohdille 1 ja 2.
2) Perustili.
Perustili on perustulon muoto, jossa jokainen kansalainen saisi 18-vuotiaana itselleen perustilin ja sille valtiolta alkupääoman. Tililtä voisi perustulon omaisesti nostaa rahaa tarpeeseen, myös sitten kun tili olisi mennyt pakkaselle. Tiliä rahoitettaisiin työssäkäynnillä ja vapaaehtoisilla siirroilla. Tarveharkinta olisi ensisijaisesti ihmisellä itsellään. Negatiivisen saldon saisi eläkeiässä anteeksi ja positiivisen saldon saisi itselleen. Perustili mahdollistaisi muiden perustulomallien kaltaisesti sosiaaliturvan ja monenlaisen toimeliaisuuden yhdistämisen.
3) Ansioturvareformi
Ehdotimme reilu vuosi sitten asiantuntijaryhmän (Hiilamo, Lepomäki, Pöysti, Soininvaara, Vartiainen) voimin ansioturvareformia, jonka keskeinen idea on, että ansiosidonnainen työttömyysturva -etuus jaettaisiin työttömyyden sattuessa tasaisemmin niiden ihmisten kesken, jotka ovat osallistuneet tuon etuuden rahoittamiseen. Eli että ansiosidonnaista maksettaisiin suoremmin siinä suhteessa kuin henkilön palkasta on maksettu työttömyysvakuutusmaksua. Nykyisin kaikista palkoista tilitetään työttömyysvakuutusmaksua (jolla ansiosidonnaista katetaan verorahojen lisäksi; työttömyyskassojen osuus kustannuksista on vain 5%), mutta ansiosidonnaista eivät saa henkilöt, jotka ovat esimerkiksi osa-aikaisen työskentelyn lomassa toimineet myös yksinyrittäjinä, freelancerina tai joilla on yritykseen rinnastettava toimi. Sitä eivät myöskään saa henkilöt, jotka eivät ole liittyneet työttömyyskassaan – ei, vaikka heidän palkoista on vuosikausia tilitetty kyseistä vakuutusmaksua ja muita veroja. Se on mielestäni väärin.
Sitten Timonen väittää minun ajavan yövartijavaltiota. Ei pidä paikkaansa. Olen lehtihaastatteluissa todennut, että tavoiteltava suhde julkisten menojen ja BKT:n välillä voisi tulevaisuudessa olla noin 40 %. Se olisi enemmän kuin Sveitsissä ja lähellä Saksan tasoa. Yövartijavaltiossa tuo suhde olisi esim. EVAn määritelmän mukaan Suomessa luokkaa 5 %. On selvää, ettei tällaiseen suhteeseen – siis esim. 40 % – päästä kuin vuosien (tai vuosikymmenten) kuluessa ja silloinkin ainoastaan, jos BKT:lle annetaan kasvutilaa. Se edellyttäisi todennäköisesti myös nykyisen työeläkejärjestelmän korvaamista osittaisella yksityisellä eläkesäästämisellä, koska julkiset eläkemenot jatkavat kasvuaan ja nostavat siten tuota tunnuslukua automaattisesti. Hyvinvointivaltio tarvitsee rinnalleen hyvinvoivan ja markkinatalouden periaatteilla toimivan kansantalouden.
Ja kiitos Timosen, uunissa ollut pannukakku kärähti. Harmittaa!
Lepomäen maailmassa jokainenhan on vastuussa omista tekosistaan niin mitä se sinua sen pannukakun pilaamisesta syyttää?
”Sitten Timonen väittää minun ajavan yövartijavaltiota. Ei pidä paikkaansa. Olen lehtihaastatteluissa todennut, että tavoiteltava suhde julkisten menojen ja BKT:n välillä voisi tulevaisuudessa olla noin 40 %.” Lepomäki Facebookissa 3.4.2016.
”Julkisen sektorin koko on Lepomäen mukaan aivan liian suuri, jotta talous voisi toimia kunnolla. Valtion tulisi huolehtia ensisijaisesti sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta, oikeuslaitoksesta sekä köyhäinavusta, mihin riittäisi kymmenen prosenttia bruttokansantuotteesta.” Lepomäki Ylioppilaslehden mukaan 03/2014.
Kun mieli kahdessa vuodessa muuttui peräti 30 prosenttiyksikköä, niin enää tarvittaisiin vaivaiset 10, jotta oltaisiin julkisen talouden nettomenojen nykyisessä suhteessa bruttokansantuotteeseen (50,6 %). Ja Elina voisi työn ikään kuin tultua tehdyksi palata politiikasta takasin pankkisektorille.
‘”En mä ole missään nimessä romuttamassa valtion vahvaa roolia, ei julkisen sektorin koko tule sataan vuoteen olemaan kymmentä prosenttia”, Lepomäki sanoo.
Eikä sen pitäisikään olla, Sveitsin mallin mukainen 40 prosenttia olisi realistinen ja riittävä tavoite.’
Nyt on syytä kysyä myös YO-lehden toimittajalta, miksi juttuun on jätetty keskenään ristiriitaisia mielipiteitä, varsinkin kun alkuperäisessä jutussa kummankin osalta on epäselvää mikä osa on suoraa lainausta ja mikä inferenssiä (toisin kuin omassa muokatussa sitaatissasi).