Poliittinen rikos ja tuomitsemisen vaikeus

Sekä pääministeri Juha Sipilällä että ulkoministeri Timo Soinilla on suuria vaikeuksia tuomita yksiselitteisesti natsiaate ja natsien väkivalta. Heillä tuntuu olevan pakonomainen tarve nostaa sen rinnalle kahden turvapaikanhakijan Otanmäessä tekemä henkirikos ja tuomita molemmat samaan hengenvetoon, vaikka ne ovat kaksi aivan erillistä rikosta. Se ei tietenkään tee toisesta rikoksesta vähäpätöisempää kuin toisesta, mutta ne ovat motiiveiltaan aivan erilaisia.

Otanmäen rikoksen motiivina näyttäisi olleen omaisuuden anastaminen keinoista ja seurauksista piittaamatta. Asema-aukion rikoksen taustalla oli natsijärjestön toimintaan oleellisena osana kuuluva pelon ilmapiirin luominen häikäilemättömällä väkivallalla. Siinä lajissa Suomen Vastarintaliikkeellä on pitkä historia, mutta yhä vain hallituspuoleiden kansanedustajien joukosta löytyy asiasta mitään tietämättömiä tolloja vähättelemään ja selittelemään tekoa parhain päin.

Kerrataanpa vähän sitä historiaa: 2010 kaasuisku Helsinki Pride -kulkueeseen, 2011 kokoomuksen vaalikojun työntekijöiden kimppuun hyökkääminen, 2012 Dan Koivulaakson kimppuun käyminen kaasusumuttimella kirjanesittelytilaisuudessa, 2012 satunnaisen ohikulkijan pahoinpitely Hartolan markkinoilla, 2012 rasisminvastustajaksi mielletyn henkilön pahoinpitely hänen kotiovellaan Tampereella, 2013 Jyväskylän kirjastoisku, 2013 laiton henkilörekisteri, 2014 ulkomalaistaustaisen henkilön pahoinpitely Myyrmäessä, 2015 väkivaltainen mellakka Jyväskylässä.

Jatkoa seuraa varmasti, sillä SVL käyttää tahallista väkivaltaa luodakseen pelon ilmapiiriä. Tarkoitus on, että kukaan ei uskaltaisi vastustaa heitä pahoinpidellyksi tai jopa tapetuksi tulemisen pelossa. Tämän ideologian on Ville Ranta kiteyttänyt uudessa kuvassaan.

Kuva: demokraatti.fi/Ville Ranta

Miksi sitten Sipilä ja Soini eivät puhu yhdestä tapauksesta kerrallaan, vaan niputtavat Otanmäen ja Helsingin rikokset samaan lauseeseen? Säästösyistäkö?

Ei, vaan siksi, että joidenkin perussuomalaisten suhteet Suomen Vastarintaliikkeeseen halutaan aktiivisesti unohtaa ja kiinnittää huomio jonnekin muuanne. Katsokaa, orava!

Onhan se kiusallista, kun yhden hallituspuolueen kansanedustaja seisoo vuosi sitten otetussa kuvassa nyt henkirikoksesta epäillyn vieressä ja toinen oli juhlapuhujana viime itsenäisyspäivän soihtukulkuetta edeltävässä tilaisuudessa. Kuten joku sosiaalisessa mediassa sanoi, niin vanhoja valokuvia penkoessaan aika harva törmää kuvaan, jossa itse seisoo yhdessä kymmenkunnan natsin kanssa. Helsingin Sanomat nostaa näitä kiusallisia yhteyksiä päivänvaloon ja minä laitan valokuvan.

Minua on moitittu siitä, että kirjoitan Helsingin henkirikoksesta, mutta en Otanmäessä tapahtuneesta. Se johtuu siitä, että tapauksilla ei ole muuta yhteistä kuin satunnaisesti valikoituneen henkilön kuolemaan johtanut rikos. Otanmäen rikoksen taustalta ei tarkoitushakuisista väitteistä huolimatta löydy mitään uskonnollista tai poliittista motiivia, vaan pelkkää roistomaisuutta. Helsingin rikos on poliittinen, vaikka uhri ei poliittinen toimija ollutkaan. Teon kohteena oli uhrin lisäksi koko demokraattinen yhteiskunta.

Sitten vielä yksi juttu. Minua on moitittu myös siitä, että olen muka glorifioinut Helsingin uhria. Se ei pidä paikkaansa, sillä en ole puhunut uhrista koskaan sanallakaan mitään. En ole maininnut edes hänen nimeään sen enempää kuin Otanmäen uhrinkaan nimeä, enkä mainitse nytkään. Siihen on hyvin yksinkertainen syy.

Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo ja oikeus elämään sekä fyysiseen koskemattomuuteen. Uhria pitää kuitenkin surra juuri sellaisena ihmisenä kuin hän oli, ei sellaisena kuin hänet halutaan nähdä.

Tämä pätee sekä Otanmäen että Helsingin rikosten uhreihin. Molemmat olivat turhien ja järjettömien rikosten uhreja, mutta ihmisinä en tiedä heistä mitään eikä minun tarvitsekaan tietää. Läheisilleen he olivat läheisiä ja juuri läheiset osaavat surra heitä sellaisina kuin he olivat. Meille muille heidän pitäisi olla vain rikosten uhreja ja meidän pitäisi keskittyä uhrien sijaan näihin rikoksiin.

Meidän ei pidä tehdä uhreista symbolia omia tarkoitusperiämme varten, vaan meidän pitää ajatella heitä vain rikoksen uhriksi joutuneina ihmisinä. Muuten on olemassa vaara, että muovaamme nykyajan Horst Wesseleitä. Jos ette tiedä kuka hän oli, niin googlettakaa.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.