Paskan möivät

Eilisiltana televisioitu puolueiden puheenjohtajien kunnallisvaalikeskustelu osoitti, että sote- ja maakuntauudistus ovat kaikkea muuta kuin valmiit. Hallituspuolueiden puheenjohtajat näyttävät tietävän asiasta kaikkein vähiten, sillä he eivät osanneet vastata oppositiopuolueiden puheenjohtajien esittämiin kysymyksiin muuten kuin toistamalla uudistuksen hyvyyttä ja omaa luottamustaan siihen. Uudistukset ovat selvästi liian suuria ja tärkeitä jätettäväksi yksin heidän hoidettavakseen.

Petteri Orpon mukaan valinnanvapaus on sitä, että sairastunut ihminen kävelee saamaan hoitoa itse valitsemastaan ovesta ja Juha Sipilän mukaan tietojärjestelmä huolehtii siitä, että potilas ei putoa eikä eksy palveluntarjoajien väliin. Usko on siis vahva.

Minua on koko ajan häirinnyt koko uudistuksen keskittyminen terveysasioihin sosiaalipuoli sivuuttaen. Niin kävi eilenkin. Hallituspuolueiden puheenjohtajat eivät osanneet vastata yhteenkään sosiaalipuolta koskevaan kysymykseen ja epäilyyn muuten kuin sanomalla virkamiesten valmistelevan näitä asioita.

Viime vaalikaudella uudistus näytti vielä etenevän järkevästi. Kaikki puolueet olivat yksimielisiä siitä, että on edettävä asiakas edellä. Tällä hallituskaudella tulivat sitten ihan puskista mukaan yhtiöittäminen, kilpailuttaminen ja valinnanvapaus. Lähdettiin etenemään organisaatiot ja bisnes edellä. Sekaan sotkettiin vielä maakuntauudistus, jolloin asiakas viimeistään katosi jonnekin organisaatiosokkeloihin.

Mitä yhtiöittäminen, kilpailuttaminen ja valinnanvapaus sitten tarkoittavat? Ne tarkoittavat sitä, että myös julkinen palvelutuotanto eli kaikki kuntien ja kuntayhtymien nykyisin tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut on yhtiöitettävä ja kilpailutettava avoimilla markkinoilla. Meille kerrottiin, että EU-säädökset pakottavat tähän, mutta sehän ei ollut totta. EU edellyttää yhtiöittämistä vain silloin, kun kilpaillaan vapailla markkinoilla. Jos palvelutuotanto olisi pidetty pääosin julkisella sektorilla, niin niitä ei olisi tarvittu. Julkista palvelutuotantoa olisi voitu ihan vapaasti täydentää ostamalla palveluja yksityisiltä toimijoilta, kuten jo nyt tehdään.

Tämä ei kelvannut hallitukselle, vaan piti saada kilpailua ja valinnanvapautta. Valinnanvapaus tarkoittaa kansalaiselle sitä, että maakuntahallinto kilpailuttaa palveluntuottajat ja asiakas saa mennä ihan vapaasti juuri sen firman ovesta, joka on pärjännyt kilpailutuksessa ja on hyväksytty palveluntuottajaksi.

Suurissa kaupungeissa palveluntuottajia riittää, joten siellä valinnanvapaus jotenkin toteutuu. Toista on harvaan asutulla maaseudulla, jossa mennään siitä samasta terveyskeskuksen ovesta kuin ennenkin. Tai mennään niin kauan, kuin se ovi on auki. Se ei välttämättä ole auki kovin kauan, sillä tarkoitus on säästää ja palveluista vastaavien maakuntien on se tehtävä. Se on yksi uudistuksen keskeisiä tavoitteita. Ensimäisenä karsintalistalla ovat ilman muuta pienten kuntien kalliksi käyvät tuottamattomat palvelut, jolloin kunnasta poistuu palvelu ja kunta saa miettiä mitä tekee tyhjäksi jääneen terveyskeskuksen seinillä.

Maakuntauudistuksen sotkeminen samaan soppaan oli suuri virhe, josta tullaan kärsimään kauan. Suurin virhe tässäkin uudistuksessa on käsittämätön kiire, jonka seurauksena ollaan tekemässä tavattoman huono laki. Nyt ollaan tekemässä sellaista itsehallintoa, joka ei ole itsehallintoa, vaan pelkkää valtion ohjausta. Maakunnista on tulossa pelkkiä valtionhallinnon etäispesäkkeitä.

Lakiesitysten mukaan maakunnat hyväksyvät palvelutuottajat ja tätä sanotaan itsehallinnoksi. Tosiasiassa maakunnat saavat tehdä vain sitä, mitä valtio kulloinkin määrää niillä rahoilla, jotka valtio suvaitsee antaa. Maakunnilla ei ole eikä niille ole tulossakaan verotusoikeutta, vaan ne ovat kokonaan riippuvaisia valtion budjetissa myöntämästä rahoituksesta. Niillä ei myösään ole oikeutta päättää toimintansa sisällöstä eikä organisaatiosta, vaan nekin määrää valtio. Valtio ei määrää niitä edes lainsäädännöllä, vaan pelkillä ministeriön hallinnollisilla ohjeilla, jotka saattavat vaihdella vuosittain.

Varsinaista itsehallintoa. Ei ihme, että johtavat poliitikot eivät itse aio asettua ehdolle maakuntavaltuustoihin kumileimasimen virkaa toimittamaan.

Nyt ymmärtänette tuon happaman otsikon, jonka muotoilu on tahallinen. Noin meillä Itä-Suomessa sanotaan toimimattomasta tuotteesta.

Kommentit (19)
  1. Antero Pönni
    28.10.2016, 08:51

    Tuohon Sakuun otsikkoon viitaten, samoin myös täällä Etelä- Suomessa sanotaan, paskan möivät.
    Uuninpannkopoika kirjoitti juuri niinkuin asia on. Sosiaalipuolta ei tarvitse kilpailuttaa, vaan tarjouksen kyllä voi pyytää, mutta se on sitten eri asia kuka palvelut hoitaa. Pääasia että mennään asiakas edellä.
    Valitettavasti se asiakas on nyt unodettu täysin Kokoomuksen vaatimuksesta lehmänkauppojen ansiosta. Kun Keskusta ja persut saivat omansa, niin pitihän Kokoomuksenkin saada omansa!
    Pitänee nyt toivoa, että Sote ratkaisu menee kaikista huolimatta uusien vaalien toiselle puolelle. Saataisiin sitten siihen jotain järkeäkin!

    1. Kaakkois-Suomi vahvistaa, kyllä täälläkin on erittäin tuttu ja käytetty sanonta ”paskan möivät”. Ja 2000-luvun puolella sille on alkanut olla yhä enemmän ja enemmän käyttöä.

  2. Perusporvari
    28.10.2016, 09:13

    Sekasotkuksi tulee menemään,meillä on ilmeinen johtajuuden ja yhteistyökyvyn puute.
    Politikoiksemme on ajautunut ehkäpä kakkoa tai peräti kolmannen luokan kyvyt, Li ainoana jolla näyttäisi olevan kyvykyyttä ymmärtää monipolvisia kehityskulkuja.

Kommentointi suljettu.