Laki ja pahanteon kirjo

Tuore perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko liittyi maanantain A-studiossa siihen joukkoon, joka haluaa säätää olemassaolevan lain. Hän on sanonut tarkoittaneensa tyttöjen ja naisten ympärileikkausten erillistä kriminalisointia. Se antaisi viestin siitä, mitä pidämme ihmisoikeuksien kannalta oikeutettuna.

Ministeri ei nyt taida ymmärtää rikoslainsäädäntöä. Rikoslailla ei anneta viestejä, vaan siinä säädetään rangaistavat teot ja niistä tuomittavat rangaistukset. Tuo linkittämäni Kalevan artikkeli antaa vihjeen ongelmasta, joka kasuistisesta eli pikkutarkan yksityiskohtaisesta lainsäädännöstä seuraa. Jos kielletään tyttöjen ympärileikkaus, niin koskeeko se myös poikia, vai pitääkö pojista säätää erikseen? Jos pitää säätää erikseen, niin ovatko jotkut uskonnot erityisasemassa? Jos ovat, niin miten se perustellaan?

Nykyisin asiasta on säädetty rikoslain 21 luvun 6 §:ssä.

Jos pahoinpitelyssä 1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla tai 3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Lainkohdassa ei mainita erikseen sukuelinten silpomista, mutta ihan varmasti sillä aiheutetaan vakava ruumiinvamma. Kyseessä on siis törkeä pahoinpitely, vaikka tekotapaa ei erikseen mainita. Rikoslaki ei voi nimetä jokaista mahdollista tekoa erikseen, vaan rikoksen tunnusmerkistö määritellään yleisellä tasolla. Näin sen alle mahtuvat kaikki tunnusmerkistön täyttävät teot.

Tai tietenkin voitaisiin määritellä kaikki mahdolliset teot, tekotavat ja aiheutetut vammat erikseen. Ennen pitkää se johtaisi kuitenkin mahdottomaan tilanteeseen. Rangaistava olisi vain sellainen teko, joka on tarkasti yksilöity laissa. Jossain vaiheessa tapahtuisi kuitenkin sellainen rikos, jota ei laista löydy, joten ilmiselvä rikollinen olisi jätettävä tuomitsematta. Nulla poena nullum crimen sine lege, kuten muinaiset roomalaiset sanoivat. Ei ole rikosta eikä rangaistusta, jos laissa ei ole niin säädetty.

Otetaanpa esimerkki historiasta. Vuoden 1734 lain pahanteon kaari oli yksityiskohtainen. Siinä määriteltiin erikseen erilaiset pahoinpitelyt kasvoihin ja kaulaan lyömisestä, luiden katkomisesta ja lihashaavoista alkaen aina parrasta kiskomiseen asti. Lukekaapa täältä luvut XXIV – XXV ja yrittäkää soveltaa niitä tyttöjen ympärileikkaukseen. Huomaatte, että se ei oikein onnistu, koska sitä ei ole erikseen määritelty. Laki on vanha eikä voinut kyseistä tekoa tuntea, mutta ymmärrätte problematiikan. Jokainen uusi ihmismielen keksimä pahanteko olisi kirjattava rikoslakiin erikseen, jotta siitä voitaisiin rangaista.

Tässä on syy siihen, että kasuistisesta rikoslaista luovuttiin jo kauan sitten ja siirryttiin yleisiin rikoksen tunnusmerkistöihin.

En edellytä ministerin tietävän tällaisia asioita. Minulla lienee kuitenkin lupa edellyttää, että ministeri ottaisi selvää voimassaolevan lainsäädännön sisällöstä ja perusteista ennen kuin puhuu julkisuudessa sen uudistustarpeesta. Nyt puhutaan erittäin vakavasta rikoksesta, mutta siitä on jo säädetty. Uutta lainkohtaa enemmän tarvitaan lisää informaatiota nykyisen lain sisällöstä.

Saahan mistä tahansa asiasta säätää erikseenkin, mutta silloin pitää myös osata varautua säädöksen tuomiin uusiin ongelmiin. 1800-luvulla nykyisen Saksan alueella yritettiin laatia ihan koko elämän kirjon kattava lainsäädäntö erittäin pikkutarkasti. Siitä luovuttiin, koska valtavan mittaisessa laissa jouduttiin säätämään muun muassa, että mikä koskee lankkuaitaa, koskee myös säleaitaa.