Palkkamalttia ja tuloeroja

– Minä olen yhden asian huomannut niissä kumminkin. Ne puhuu omista asioistansa aina niin kuin ne olisivat Suomen asioita: Meidän maanviljelyksemme ei kestä sitä. Suomen talous ei ole niin vankalla pohjalla. Kansamme toimeentulo ei salli työajan lyhentämistä. Teki niitten mieli mitä hyvänsä, niin se on maan etu, kansan etu, meidän yhteiskuntamme. No, kyllä ne siinä oikeessa ovat. Niitten yhteiskunta tää onkin ja niitten Suomi tää onkin.

Näin mietti Pohjantähden Akseli Koskela ennen sisällissotaa. Hänelle “ne” edustivat lähinnä pappilan herrasväkeä, mutta yleisemmin myös muita säätyläisiä ja niitä, joilla oli valta päättää asioista. Nämä päättäjät hän rinnasti ruokittaviin, pestäviin ja puettaviin ruotivaivaisiin, jotka irvistelevät ja sylkevät elättäjänsä silmille.

Nykyajan säätyläisten eli rahan äänellä puhuvien isäntien mielestä Suomen kansantalous ei mitenkään voi enää kestää työehtosopimusten yleissitovuutta eikä edes sitä, että työstä maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Viime päivinä on suunnilleen jokaiseen tv:n pääuutislähetykseen ilmestynyt joku ekonomisti tai muu taloustietäjä peräänkuuluttamaan palkkamalttia. Talouden noususta huolimatta juuri nyt ei ole varaa palkankorotuksiin. Huonoina aikoina ei ole mitään jaettavaa, ja kun nousua alkaa tapahtua, niin pitää maksaa entisiä velkoja pois ja varautua tuleviin huonoihin aikoihin.

Samaan aikaan uutisoidaan pörssiyhtiöiden johtajien palkka- ja bonuspalkkioennätyksistä. Yhtiöt jakavat osinkoja enemmän kuin pitkiin aikoihin. Myös Finnairin johtajalle ruvettiin vähin äänin maksamaan lisäeläkepottia vastoin omistajaohjauslinjausta. Samaan aikaan pidetään ääntä työttömien laiskuudesta ja sosiaalietuuksien huipputasosta, vaikka jo vuosi sitten Suomen sosiaaliturvan todettiin olevan Espanjaakin huonomman. Sen jälkeen etuuksia on vielä leikattu.

Niinhän se menee kuten Akseli Koskela sanoi. Teki niiden mieli mitä hyvänsä, niin se on kansan etu, maan etu, meidän yhteiskuntamme etu. Yleissitova työehtosopimus nähdään pelottavana mörkönä, joka estää markkinoiden toimintaa ja rajoittaa sopimusvapautta. Kaikkein suurin mörkö ovat tietenkin työmarkkinajärjestöt, jotka näitä yleissitovia sopimuksia neuvottelevat.

Patruunat haluavat palata sellaiseen Suomeen, jossa ei tunneta yleissitovuutta eikä välttämättä edes työehtosopimuksia. Jokainen työntekijä neuvotelkoon itse itselleen työnantajan kanssa tasavertaisena osapuolena sellaisen sopimuksen kuin pystyy. Ääneen ei sanota, että niistä sopimuksista tulisi samanlaisia kuin Pohjantähdessä kerrottu torpparin sopimus: Aina on tultava töihin kun käsketään, tai torpasta pois.

Heidän Suomensa eli pankkitilinsä ei kestä pyhä- ja yötyölisiä, vanhempainvapaita, kesä- ja talvilomia, eläkkeitä, julkista terveydenhuoltoa, ilmaista koulutusta eikä mitään muitakaan vasemmiston ja ay-liikkeen saavutuksia. Se ei kestä edes sellaisen palkan maksamista, jolla tulisi toimeen. Heidän Suomessaan pitäisi vallita sellainen sosialismi, jossa palkanmaksu on sosialisoitu yhteiskunnalle nimeämällä etuus palkaksi ja velvoittamalla tekemään sitä vastaan työtä. Työn tulos kuuluu omistajalle.

Voi olla, että Suomen kansantalous ei kestä palkankorotuksia tai elämiseen riittäviä sosiaalietuuksia. Vielä todennäköisempää on, että Suomen yhteiskunta ei kestä jatkuvaa tuloerojen kasvattamista.