Mutta kun on ihan pakko

Eduskunta käy tänään lähetekeskustelua soten valinnanvapauden ja maakuntauudistuksen sisältävästä lakipaketista. Odotettavissa on paljon puhetta asian vierestä ja käsien vääntelyä. Asian vierestä puhuvat hallituspuolueiden kansanedustajat, jotka syyttävät edellisiä hallituksia soten viivästymisestä. Käsiään vääntelevät ministerit, jotka tuskaisesti kertovat, että pakko tämä on nyt tehdä, kun tätä on niin kauan hierottu.

Hallituksen toivoisi viimeinkin vastaavan kohta kohdalta Elina Lepomäen jo helmikuussa esittämään kritiikkiin. Aikaa olisi ollut jo pari viikkoa, mutta hallitus ja varsinkin kokoomus ovat linnoittautuneet siilipuolustukseen ja keskittyneet paimentamaan muita edustajiaan ruotuun. Jos hallitus viimeinkin osaisi vastata Lepomäelle, niin samalla se voisi yrittää vastata myös hänen uusimpaan kritiikkiinsä.

Jos nyt ihan kaikkeen ei vastausta tulekaan, niin haluaisin hallituksen mielipiteen edes Lepomäen havaitsemiin vääriin lähtölukuihin hallituksen laskelmissa. Laskelmat perustuvat vain julkisen sektorin nykyiseen kokoaistuotantoon, ja niiden lukujen perusteella suunnitellaan säästöjä. Laskelmista puuttuu kokonaan tämänhetkinen yksityissektorin tuotanto, josta iso osa tulee siirtymään julkisesti rahoitettavaksi.

Suomeksi sanottuna laskelmat ovat pahasti alakantissa. Tämä tarkoittaa sitä, että soten kustannukset valtiontaloudelle ovat huomattavasti suuremmat kuin laskelmat kertovat, joten rahaa tulee palamaan paljon enemmän kuin on arvioitu.

Mitä sitten tehdään, kun touhu tulee paljon kuviteltua kalliimmaksi, mutta säästää pitää? No, sitten tietenkin leikataan palveluja, rajoitetaan niiden saatavuutta ja korotetaan asiakasmaksuja. Leikkaamisen ja palvelujen saatavuuden rajoittamisen seurauksia voi jokainen miettiä itsekseen. Asiakasmaksujen suuruutta tai edes määräytymisperustetta ei kukaan vielä tiedä. Edes sitä ei tiedetä, päättääkö niistä valtio vai maakunnat itsenäisesti. Niistä ei ole olemassa vielä edes lakiesistystä, vaan ne lait tulevat eduskunnan käsiteltäväksi vasta syksyllä.

Sitten on tietysti vielä semmoisia pikkuongelmia kuin palveluketjujen pirstoutuminen ja jonojen siirtyminen perusterveydenhuollosta erikossairaanhoidon puolelle. Kapitaatiokorvaus eli potilasmäärän mukaan maksettava summa pitää huolen siitä, että yksityinen toimija siirtää potilaan erikoissairaanhoidon puolelle heti, kun hänestä on saatu korvaus. Semmoinekin pikkujuttu tulee tapahtumaan, että harvaan asutuilla alueilla ei ole mitään valinnanvapautta, vaan sinne muodostuu suurten yhtiöiden monopoleja. Reviirejä on jaettu jo viime keväästä lähtien täysin avoimesti.

Sote, valinnavapaus ja maakuntahallinto ovat harvinaisen heikkoa lainvalmistelua, jonka näkyvimmät piirteet ovat olleet sähläävä kiire ja hallitsematon tempoilu. Meillä päin tällaista sanotaan juosten kustuksi.

Mutta mitäpä näistä. Pakko tämä nyt on saada maaliin ja otetaan nyt tämmöinen askel johonkin suuntaan, jotta näyttäisi siltä, että jotain on tehty. Osa kriittisistä asiantuntijoistakin on jo saatu ymmärtämään, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.