Päiväläisiä ja suojeluskuntalaisia

-Jos kuilu yhteiskunnan alimpien kerrosten ja yläluokan välillä syvenee, se koventaa yhteiskunnallista kontrollia, eli rangaistuksia ja muuta valvontaa. Siitä voi syntyä kierre, joka on hyvin vaarallinen. Hallinnon otteet kovenisivat ja samalla heikossa asemassa olevat tuntisivat olevansa entistä ahtaammalla, mikä johtaisi puolestaan aiempaa väkivaltaisempaan vastaukseen.

Näin sanoo oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen vanhan totuuden teoreettisesta mahdollisuudesta ajautua sisällissotaan. Juuri näinhän tapahtui sata vuotta sitten, ja niin on tapahtunut ennenkin esimerkiksi myöhäiskeskiajan Euroopassa.

Nyt näyttää siltä, että ajan ratasta ollaan kampeamassa väkisin sata vuotta taaksepäin. Meillä on yhä kasvava köyhien ja työttömien joukko, jolle asetetaan lisävelvollisuuksia aktiivimallilla. Työtä on tehtävä, tai tukea leikataan. Tämä ei vielä riitä, sillä sosiaaliturvan tulevassa uudistuksessa tarkoitus on muuttaa tuki entistä enemmän vastikkeelliseksi. Joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä. Palkalla ei ole tarkoituskaan elää, vaan sen lisäksi on haettava tukea.

Sata vuotta sitten maaseudulla oli iso joukko ylimääräistä väestöä, joka elätti itseään satunnaisilla maatöillä. He olivat päiväläisiä ja loisia. He olivat vielä alempaa kastia kuin rengit ja piiat, joilla sentään oli vuoden kerrallaan kestävä vakituinen pesti, johon kuului myös ylöspito ja pieni rahapalkka. Päiväläisillä ja loisilla oli vain satunnaisia ansioita. He olivat oman aikansa huonosti palkattuja pätkätyöläisiä.

Aktiivimallin innoittamana MTK on perustamassa oman työvoimatoimiston, jossa aktiivimallin velvoittamat työttömät ja maa- ja metsätalouden tekemättömät työt voivat kohdata. MTK:n mukaan tehtävien kirjo voi olla hyvinkin laaja marjanpoiminnasta pelto- ja metsätöihin. Käytännössä siis perustetaan työvoimapankki, josta saa pikkurahalla päiväläisen johonkin ikävään hommaan. Kun työ on tehty, niin hänet laitetaan takaisin pankkiin. Työt tulevat tehtyä ja työtön välttyy tukien leikkaamiselta.

Näin saadaan luotua uusi matalapalkkainen maaseututyöväen luokka, joka ei elä työllänsä. Historiasta viisastuneena tämän ja kaikkien muidenkin köyhien työläisten kapinointiin pitää varautua. Siihenkin tämä hallitus on keksinyt keinon suoraan historiasta. Se aikoo perustaa suojeluskunnat, joita kutsutaan reservipoliisiksi.

Reservipoliisiksi pääsee jo kahdeksan viikonlopun eli 16 päivän lähiopinnoilla, ja varustus on sama kuin oikealla poliisilla ampuma-asetta myöten. Reservipoliisi voisi esimerkiksi yleisötilaisuudessa ottaa kiinni ihmisiä heidän itsensä suojaamiseksi tai rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Hänellä olisi myös oikeus päästä koti- tai julkisrauhan suojaamaan tilaan, mikäli vaara uhkaisi.

Reservipoliisia käytettäisiin “normaaliolojen häiriötilanteessa” valtioneuvoston päätöksellä. Häiriötilanteesta päätäisi siis maan hallitus.

Näillä eväillä päästään äkkiä takaisin isäntien ja säätyläisten hallitsemaan Suomeen, jossa kapinoivat köyhät saadaan kuriin huonosti koulutetuilla, mutta asiaansa uskovilla isänmaan parhailla pojilla, joiden aivot ovat sen verran kunnossa, että niihin voidaan vasartaa mitä etuja tarjoaa isänmaallisuus, kuten Pentti Haanpää luonnehti suojeluskuntalaisia 1930-luvulla.

Tällaiseen pystyy vain historiasta kaiken oppimansa unohtanut oikeistohallitus.