Ennakoiva käsienpesu

Tähän asti päättäjämme ovat ensin säätäneet lain ja pesseet kätensä jälkikäteen. Kun laki on voimassa, niin sen säätäjät voivat mennä piiloon lakia soveltavien tuomiostuinten ja viranomaisten selkien taakse. Poliitikko ei voi ottaa kantaa yksittäistapaukseen eikä edes arvostella lain saamaa tulkintaa.

Tämä on päättäjien kannalta ihan kätevä systeemi, mutta on varmasti joskus ikävää joutua kiertelemään lain tarkoitusta koskeviin kysymyksiin vastattaessa, kun yksittäistapaukset osoittavat lain olevan huonosti laadittu. Nyt kun tehdään kaikkiin kansalaisiin jollain tavalla vaikuttavaa historian suurinta sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja hallinnon uudistusta, niin hallitus on päättänyt pestä kätensä jo etukäteen. Sen kertoi eilisillan A-studiossa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kun häneltä kysyttiin mistä sote- ja maakuntauudistuksessa luvatut kolmen miljardin säästöt saadaan:

– Sitä ei osaa kukaan täsmällisesti tässä vaiheessa sanoa, miten 18 maakuntaa toteuttaa ne kustannusten alentamiset.

– Siellä on kustannuskasvun leikkuri olemassa. Maakunnan vastuulla on järjestäjänä tehdä sellaisia toimia, millä ihmisille turvataan palvelut kustannustehokkaasti.

Ministerillä tai kellään muullakaan ei ole harmainta hajua siitä, mistä säästöt tulevat, mutta jostain ne tulevat, koska lain perusteluihin on niin kirjattu. Tulevien maakuntien on ne jostain revittävä, koska hallitus niin määrää. Tulevaisuudessa valtio antaa maakunnille säkillisen rahaa ja käskee järjestää koko toiminnan juuri sillä rahalla. Lisää ei heru. Maakuntapäättäjät loikkaavat siihen kirnuun, jonka sisällöstä ei kukaan tiedä mitään.

Tässä vaiheessa tiedetään, että soteuudistuksessa ei ole mitään säästöjä tuottavia mekanismeja, mutta siinä on useita kustannuksia nostavia mekanismeja. Maakuntauudistuksessa työvoimaviranomaisten toiminta yksityistetään, eli maakunta maksaa kilpilutuksessa pärjänneiden yritysten toiminnan. Maakuntauudistuksessa kaavoituksen viran puolesta tapahtuva laillisuusvalvonta katoaa käytännössä kokonaan. Ympäristönsuojelun valvonta siirretään maakunnille, mutta siihen ei anneta erikseen rahaa. Psykoterapia aiotaan siirtää Kelalta maakunnille, mutta siihenkään ei anneta rahaa. Kaikki on tehtävä sen valtion antaman yhden ainoan rahasäkin sisällöllä.

Eihän se raha tule riittämään, vaan jostain on leikattava ja asiakasmaksuja on nostettava. Hallitus pesee tästäkin asiasta kätensä etukäteen sanomalla, että asiakasmaksut eivät saa nousta. Kun raha ei riitä, niin maakunnat ovat liemessä. Lisää rahaa ei ole luvassa eivätkä maakunnat saa sitä itsekään hankkia.

Se on maakuntapäättäjien murheita. Valtakunnanpoliitikot ovat jo hyvissä ajoin pesseet kätensä koko sotkusta ja voivat rauhassa kritisoida maakuntia lain huonosta täytäntöönpanosta.