Kansanliike vai kuvajainen?

Yhden Ylen Ykkösaamun haastattelun ja juuri avatun verkkosivun perusteella ei oikeastaan voi sanoa paljon mitään Harry Harkimon ja Mikael Jungnerin uudesta poliittisesta liikkeestä. Varsinkin verkkosivun julistuksesta tulee mieleen, että he vain haluavat vääntää tavaran mieleisekseen, vaikka ovatkin puhuvinaan kansan suulla. Ihmiset ovat kyllästyneet politiikkaan, ihmisistä tuntuu, että he eivät voi vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Kun näin sanovat tunnetut julkisuuden henkilöt ja poliittiset vaikuttajat, niin täällä yksi tavallinen ihminen kysyy ensimmäiseksi, että kenen asialla he ovat.

Lähtökohta on kyllä ihan oikea. Puoluelaitos ja edustuksellinen demokratia ovat sata vuotta vanhoja, ja niiden koetaan etääntyneen ihmisistä. Sata vuotta sitten järjestelmä vastasi ajan tarpeisiin, kun maatalousyhteiskunnan ja kasvavan työväenluokan ihmiset tarvitsivat itselleen edustajat puhumaan puolestaan.

Sadassa vuodessa yhteiskunta on muuttunut täysin. Ihmisten koulutustaso, valmiudet, osaaminen ja tieto ovat lisääntyneet. Teknologia ja sosiaalinen media ovat antaneet valmiudet osallistua keskusteluun ja suoraan yhteydenpitoon päättäjien kanssa. Perinteiset ammatit ovat katoamassa ja uusia syntyy koko ajan, ja se tarkoittaa vanhan yhteiskuntarakenteen muutosta.

Kaikki eivät ole kuitenkaan pääseet kehityksestä osallisiksi, vaan osa ihmisistä kokee jääneensä siitä osattomaksi ja jopa sen jalkoihin. Tästä on seurannut helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin tarjoavan populismin nousu sekä Euroopassa että USA:ssa. Populistit käyttävät juuri samoja iskulauseita kuin Liike Nyt käyttää: puhutaan asioista, vaikutetaan suoraan, kuullaan kaikkia.

Kun eliitti alkaa puhua kansan puolesta, niin herää kysymys kenen puolesta he oikein puhuvat. Harkimo, Jungner ja muut liikkeen edustajat sanovat haluavansa antaa enemmän vaikutusmahdollisuuksia ihmisille sen sijaan, että valtaa käyttää suppea joukko puolue-eliitin jäseniä. Heidän suurin haasteensa tulee olemaan kahden tyytymättömyyden yhdistäminen, omansa ja päätöksenteosta syrjään jääneeksi itsensä kokevien ihmisten.

Jos he siinä onnistuvat, niin puolueet voivat aidosti uudistua ja ihmisten vaikutusmahdollisuudet lisääntyä. Silloin liikkeellä on hyvät mahdollisuudet menestyä. Jos he epäonnistuvat, niin seurauksena on lyhytikäiseksi jäävä ja kansanliikkeen kuvajaiselta näyttävä eliitin kapina, tai pahimmassa tapauksessa uuden populismin nousu.

Aika näyttää, ja kaikki mahdollisuudet ovat avoimia. Jope Ruonansuuta siteeraten: En minä tiedä toimiiko se, mutta saapihan sitä kokeilla.

(Kiitos Matti Hokkaselle ajatuksia antaneesta Facebook-päivityksestä.)