Nakkivarkaat tuomiolle

Jolla ei ole rahaa, kärsiköön ruumiinrangaistuksen. (Olaus Petrin tuomarinohje)

Oikeusministeri Antti Häkkänen aikoo esitellä nopealla aikataululla lakimuutoksen, joka mahdollistaa poliisin kirjoittaman sakon muuntamisen vankeudeksi. Tämä muuntorangaistus poistettiin laista kymmenen vuotta sitten, joten nopeasti se tekee paluun.  Uuden esityksen mukaan seitsemäs poliisin kirjoittama ja maksamatta jäänyt sakko vuoden sisällä veisi oikeuden kautta vankilaan. Tulevaisuudessa tuomioistuimiin tulee siis nykyistä enemmän näpistyksiä, lieviä petoksia, ajoneuvorikkomuksia, huumausaineen käyttörikoksia ja juttuja, joissa autoa ajetaan ilman ajokorttia.

Hallitus on varannut lakimuutoksen tuomiin kustannuksiin 10,8 miljoonaa euroa. Yksi vuorokausi vankilassa maksaa yhteiskunnalle noin 250 euroa, ja lakimuutos toisi vuosittain vankiloihin 500-700 sakkovankia. Vankeinhoidon lisäksi kustannuksia tulee tuomioistuimille, syyttäjille ja poliisille. Häkkänen sanoo siirtäneensä tämän lain valmisteluun resursseja oikeusministeriössä, joten asian on pakko olla yhteiskunnallisesti tärkeämpi kuin vaikkapa harmaan talouden torjunta.

Kaupan liiitto on aktiivisesti ajanut lakimuutosta, ja kyllä minulle kauppiaillekin ymmärräystä riittää. Juoksukaljat ja muut myymälävarkaudet ovat kauppiaille riesa ja jopa vaaratekijä. Siksi en rupea miettimään onko oikein laittaa nakkivarkaat vankilaan. Sehän on vanha maan tapa. Vankeinhoitolaitos tosin näkisi nämä kaikkein heikoimmassa asemassa olevat  mieluummin hoidossa.

Tämän hallituksen kriminaalipolitiikka alkaa hahmottua. Vuonna 2015 hallitus yritti säätää veronkiertäjille armahduksen aktiivisen katumisen mallilla, mutta joutui perääntymään. Vuonna 2016 hallitus yritti ajaa alas poliisin harmaan talouden torjuntayksikön muka säästösyillä, vaikka se tuotti valtiolle enemmän kuin kulutti. Hallitus vahvistaa ajatusta, jonka mukaan laki on kuin hämähäkinverkko: kärpäset siihen takertuvat, mutta kimalaiset pörräävät läpi.

Tästä päästään taas Heikki Ylikankaan 1980-luvulla sanomaan totuuteen. Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat. Kontrolli ei koskaan kohdistu valtaapitäviin, vaan aina alaspäin. Se kovenee yhteiskunnallisia portaita alas mentäessä, ja kaikkein alimmalla askelmilla olevia kohtaan se on kaikkein kovinta. Sillä alimmalla portaalla on syrjäytyneiden kaljavarkaiden lisäksi myös ei-rikollisia, kuten työttömiä.

Tämän hallituskauden aikana työttömiin on kohdistettu enemmän kontrollia kuin mihinkään muuhun ryhmään. Säädettiin määräaikaishaastattelut, työelämäkokeilu ja kaiken huippuna tukia leikkaava ja kontrollia kiristävä aktiivimalli. Kun taloudellinen ja poliittinen valta ovat samassa paikassa, niin köyhät ja syrjäytyneet ovat sille uhka. Ihan sitä samaa kontrollin kiristämistä muuntorangaistuksen paluu on. Kontrolli nähdään niin tärkeäksi, että sen kustannuksilla ei ole väliä.

Niissä Olaus Petrin tuomarinohjeissa sanotaan myös, että pahaa älköön pahemmalla paranettane, mutta tämä on unohdettu. Kun  nyt ollaan kova vauhtia palaamassa menneisyyteen, niin jalkapuun, vesileipävankeuden  ja muiden ruumiinrangaistusten paluu lienee vain ajan kysymys. Miettikääpä itse mihin suuntaan tämä yhteiskunta on menossa.