Ei tullut takkia

Sote- ja maakuntauudistuksen tekeminen näyttää pysyvän loppuun asti samanlaisena touhuna kuin kansansadun hiiren toimiminen kissalle räätälinä. Ei tullut takkia, tulisi housut, ei tullut housuja, tulisi liivit ja niin edelleen. Nyt kun uudistuksesta urheilutermejä pöhkösti käyttävä hallitus alkaa olla maalisuoralla potkaisemassa palloa lopullisesti maaliin, niin minä totean ihan kansanperinteellä, että ei tule lasta eikä paskaa.

Se nähtiin taas eilen, kun hallitus antoi sosiaali- ja terveysvaliokunnalle vastineen perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Hallitus oli taas kerran vain rukannut pikkuisen aikatauluja. Rahoitusta muutettiin niin, että pakottavassa tarpeessa valtiolta tulee maakunnille lisää rahaa, mutta ei kovin helpolla. Palvelujen integraatio vesitettiin kokonaan, mutta siitä kohta lisää. Televisioon marssitettiin ensin alivaltiosihteeri Päivi Nerg puhumaan kuin hallitusta edustava poliitikko ja myöhemmin ministeri Annika Saarikko kertoi, että maakunnat ovat käytännössä valmiita muutokseen.

Mitkä ihmeen maakunnat? Maakuntia ei ole vielä olemassakaan, saati että niillä olisi polittisesti valittuja vastuullisia päättäjiä. Valmiina ovat korkeintaan maakuntien muutosjohtajat, joita ei pitäisi vielä olla olemassakaan, mutta jotka on palkattu jo kauan sitten valmistelemaan tulevia muutoksia. He saavat palkkaa, jota heidän ei pitäisi vielä saada, siitä, että he valmistelevat muutoksia, joista ei ole vielä päätetty. Valmius on enemmän kuin huteralla pohjalla.

Palvelujen integraatio eli yhteensovittaminen on koko ajan ollut korostetusti esillä lakien valmistelussa ja erityisesti hallituksen puheissa. Se on ollut suorastaan perustavaa laatua oleva kysymys järjestelmässä, joka hajauttaa koko palvelutuotannon usealle eri toimijalle. Jonkun on jossain ja jollain tavalla koordinoittava yksittäisen asiakkaan tarvitsemat ja saamat palvelut niin, että niistä muodostuu aukoton kokonaisuus. Tämä asia piti hoitaa maakunnan laatimalla asiakassuunnitelmalla, joka sisältää kaikki yksittäisen asiakkaan tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut. Sen piti toimia palvelutarpeen arvioinnin, palvelujen suunnittelun ja palvelujen yhteensovittamisen työkaluna.

Lakiesityksessä asiakassuunitelma oli määritelty kaikkia palveluntuottajia sitovaksi. Kun perustuslakivaliokunta kysyi tuoko suunnitelma myös asiakkaalle lakisääteisen oikeuden saada niitä suunnitelmassa määriteltyjä palveluja, niin hallitukselta loppui räätälöintiin tarvittava kangas. Hallitus kertoi vastineessaan, että suunnitelman sitovuudesta luovutaan kokonaan. Se ei sido palveluntuottajia eikä anna asiakkaalle oikeuksia. Se vain tehdään ja sitä päivitetään, mutta mitään käytännön merkitystä sillä ei ole.

Se siitä paljon puhutusta integraatiosta. Näillä näkymin suunnitelma laaditaan, kun asiakas astuu jostain sote-järjestelmän ovesta sisään. Hän saattaa tarvita hyvinkin monipuolisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kaikki kirjataan suunnitelmaan. Sitten suunnitelma arkistoidaan ja potilas lähtee seikkailemaan eri palveluntuottajien välillä heittopussina. Jokaisen palveluntuottajan kannattaa yrittää siirrellä potilaita pois itseltä toisen hoidettavaksi, jotta omat rahat säästyvät.

Lisää aiheesta voitte entiseen tapaan lukea sote-asiohin parhaiten perehtyneen Ylen Tiina Merikannon analyysistä.

Näyttää siltä, että sotesta ei tule edes tuluskukkaroa, vaan pelkkiä hukkatilkkuja. Mutta maaliin uudistus on saatava, koska hallitus niin haluaa. Tai ne, jotka hallitusta naruista tanssittavat.