Hirsi silmässä

Sosiaalinen media suunnilleen räjähti, kun oululainen kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen sanoi valtuuston kokouksessa päihderiippuvaisia ihmisroskaksi. Asiaa pahensi se, että Moilanen on entinen kansanedustaja ja nykyinen Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtaja. Pihlajalinna on yksi niistä yrityksistä, jotka odottelelevat soten tulemista päästäkseen myymään valinnanvapauden tuomia palveluja. Eipä siis ihme, että Moilasen oman valtuustoryhmän lisäksi myös Pihlajalinnalle tuli kiire irtisanoutua toimitusjohtajan puheista.

Asiaan puuttui heti tuoreeltaan valtuutettu Sebastian Tynkkynen. Oli hyvä että puuttui, sillä ei valtuutetun sovi julkisesti puhua ihan mitä pohjimmiltaan ajattelee tai muuten vain sylki suuhun tuo. Takavuosina tällainen puhe olisi voitu sivuuttaa suunnilleen huomaamatta, mutta nykyisin kokoukset videoidaan.

Ihmisroskaksi sanominen on arkea sosiaalisessa mediassa samalla tavalla kuin muukin ala-arvoinen kielenkäyttö. Sanotaan, että sosiaalinen media on laskenut keskustelun tasoa ja tehnyt kovista puheista arkea. Ei se niin ole. Se vain on paljastanut sen, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat. Aina on puhuttu mitä sattuu, mutta nykyisin puheistaan joutuu helpommin vastuuseen. Pienessä piirissä puhuminen on eri asia kuin näkemysten kertominen valtuuston videoidussa kokouksessa. Perimmäisiä arvoja ja asenteita ei kannata julistaa kaikkialla, sillä vieressä voi olla mediapelin osaaja.

Niin kävi Oulussa, kun puheisiin puuttui juuri Tynkkynen. Hän myös latasi videon tuoreeltaan YouTubeen varmistaen sekä puheen leviämisen että oman korkean moraalinsa näkymisen. Tynkkynen hallitsee tämän pelin, sillä hän on julkisuuden ammattilainen.

Tynkkysen moraali on valikoivaa. Hän ei sanonut mitään silloin, kun Jussi Halla-aho sanoi maahanmuuttajia esteettiseksi haitaksi. Hän ei huomannut paheksua edes itseään, kun hänet tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Joko Tynkkysen moraalinen näkö on terävöitynyt tai sitten hän näki taas kerran tilaisuuden päästä julkisuuteen.

Ei Moilasen puheissa ole mitään puolusteltavaa, ja Tynkkynen on irtopisteensä ansainnut. Jos hyvin käy, niin tapaus saa monen miettimän puheitaan ja toivottavasti myös arvojaan etukäteen. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse miettiä, sillä asiassa vallitsee kaksoisstandardi. Jos puhuja olisi ollut perussuomalainen ja puheen kohteena maahanmuuttajat, niin olisi siitäkin älähdetty. Sen jälkeen olisi alkanut uhriutuminen, median syyttäminen ja noitavainoista valittaminen. Puhujasta olisi tullut sankari ja marttyyri.

Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä. (Matt. 7:5)

***
Tätä juttua ei voi kommentoida, sillä lähden parin päivän työmatkalle enkä ehdi moderoimaan kommenttipalstaa. On turha jättää kommentteja roikkumaan hyväksymistä tai hylkäämistä odottamaan.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (0)