EIT, islam ja pedofilia

Sosiaalisen median sakeampi osasto on näköjään jo pari päivää meuhkannut, että nyt on viimeinenkin vapaus viety. Islam ja pedofilia ovat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksellä erityissuojeluksessa, eikä niitä saa enää arvostella. Tämän metelin aiheutti EIT:n päätös, jonka mukaan profeetta Muhammedin solvaaminen ei kuulu ilmaisunvapauden piiriin. Tai näin se meille uutisoitiin.

Toivoisin näkeväni sen päivän, jolloin juridiikasta ja annetuista tuomioista kirjoittavat toimittajat olisivat edes sen verran hajulla juridiikasta, että ymmärtäisivät mistä kirjoittavat. Uutiseen on linkitetty EIT:n päätös, jonka epäilen toimittajankin jättäneen huonolle lukemiselle.

Luetaanpa se tarkemmin.

EIT ei linjannut, että profeetta Muhammedin sanominen pedofiiliksi ei kuulu ilmaisuvapauden piiriin, kuten uutinen väittää. Se lausui, että oikeuden arvioima asia, uskonrauhan erityissuoja, kuuluu jokaisen EU:n jäsenvaltion oman lainsäädäntövallan piiriin. EIT ei linjannut millainen lainsäädäntö asiassa jäsenmaalla kuuluu olla.

Sen jälkeen EIT tutki, oliko oikeuden sakkotuomio oikea, ja totesi sen olevan jäsenvaltion oman lainsäädännön mukainen. Lisäksi tuomion jutun näytön arvioinnissa korostettiin, että kyseinen islamin pedofilialuonteen arvostelu oli tehty erittäin halventavalla tavalla.

Mutta EIT ei siis päättänyt, pitääkö siitä tuomita vai ei, vaan että tuomion voi langettaa, jos se on maan omaan harkintavaltaan kuuluvan lainsäädännön mukaista. Kun Itävallan laki on sellainen kuin on, niin Itävallan tuomioistuinlaitoksella oli oikeus soveltaa sitä kuten sovelsi.

Sanotaan vielä kerran, että hitaampikin tajuaa. Uskonrauhasta säätäminen kuluu jokaiselle EU:n jäsenvaltiolle ja vain sille. EIT tutkii, onko maan oikeuslaitoksen antama tuomio maan omien lakien mukainen. EIT ei kävele jäsenvaltion oman lainsäädännön yli sellaisissa asioissa, joista säätäminen kuuluu jäsenvaltiolle itselleen.

Päätöksellä ei ole yhtymäkohtia Jussi Halla-ahon saamaan tuomioon, sillä Halla-aho ei valittanut KKO:n antamasta tuomiosta EIT:lle. Jos hän olisi valittanut, niin sitten olisi yhtymäkohtia. EIT olisi todennut ihan samalla tavalla kuin nytkin, että uskonrauhasta säätäminen kuuluu jäsenmaan omaan lainsäädäntövaltaan. Sitten EIT olisi todennut, että se kuuluu myös jäsenmaan omaan tuomiovaltaan.

Jos vielä tekee mieli mellastaa asiasta, niin mellastakaa Itävallan lainsäätäjille. Tai Suomen, jos haluatte puhua Halla-ahon tapauksesta. Älkää lähtekö omaa poliittista kannatustaan hakevien kelkkaan huutamaan pedofilian ja islamin erityissuojelusta. Nämä kansankiihottajat etsivät vain omaa hyötyään, ja myötähuutajat ovat siinä pelkkiä välikappaleita. Kaikkein helpoimmin höynäytettävistä tulee pomminlähettäjiä ja synagoga-ampujia.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida, koska en halua sitä somen sakeinta osastoa tänne huutamaan.

(Tarja Koivumäelle kiitos EIT:n tuomion avaamisesta selkokielelle.)

 

 

 

Kommentit (0)