Kun sote kaatuu

Sote kaatuu tänään tai huomenna, kirjoittaa Iltalehden Tommi Parkkonen. Hän on oikeassa, eikä tämä ole mikään henkilökohtainen mielipiteeni. Se on perustuslaillinen fakta, mutta tätä ei moni suostu uskomaan. Sekä soteen että maakuntahallintoon on satsattu niin paljon, että hallitus on sairastunut uhkapelaajan syndroomaan. Päässä takoo järjetön ajatus, että vielä voi saada omansa takaisin ja vieläpä voittaa.

Olen kirjoitanut sotesta ja maakuntahallinnosta kymmeniä juttuja. Olen lukenut suurimman osan hallituksen esityksistä ja seurannut niiden käsittelyä valiokunnissa. Koko ajan on ollut ongelmia perustuslain kanssa. Se johtuu siitä, että esitetty valinnanvapausmalli ei kerta kaikkiaan sovi yhteen perustuslain ja eurooppaoikeuden kanssa. Tätä ei hallitus suostu uskomaan.

Viimeinen niitti tulee olemaan maakuntalainsäädännön kakkospaketti eli Maku 2, jolla on tarkoitus säätää maakunnille muita kuin terveydenhoidon tehtäviä. Sen käsittely on vielä ihan kesken perustuslakivaliokunnassa, mutta siinäkin on ongelmia. Pahin ongelma on se, että sekä ykkös- että kakkospaketti ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa. Toista ei voi säätää ilman toista. Kuitenkin ykköspaketissa viitataan kakkospakettiin eli lainsäädäntöön, jota ei ole olemassa, vaan joka ehkä säädetään tulevaisuudessa.

Se on sama kuin jos eduskunta päättäisi nyt, että tulevan eduskunnan on säädettävä kuten tämä eduskunta haluaa.

Tämä on sitä juridiikkaa, joka ei suurinta osaa ihmisiä kiinnosta. Kaikki alkavat olla kyllästyneitä kuulemaan sotesta, ja osa ei ole halunnut sen vaiheista koskaan kuullakaan. Moni haluaa vieläkin uskoa ne valheelliset vakuuttelut, jolla valinnanvapautta mainostettiin. Moni kuvittelee, että se tarkoittaa vapautta marssia mille tahansa yksityisvastaanotolle hoidattamaan kaikki vaivansa yhteiskunnan piikkiin, ja sillä selvä.

Heitä varten on olemassa oma journalimin lajinsa, joka etsii syyllisiä soten kaatumiseen. Eilen aamulla en ollut uskoa silmiäni, kun luin sanomalehti Karjalaisen kolumnin. Harvoin joutuu lukemaan näin asiantuntematonta ja suorastaan edesvastuutonta tekstiä, jossa syyllisiä ovat eduskunnan tahdon yli kävelevät perustuslakiasiantuntijat ja käsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa jarruttava Krista Kiuru. Perustuslailliset ongelmat kutistuvat kieliopillisiksi pilkkuvirheiksi, ja mörkönä on perustuslaki, johon vedoten voidaan kaataa kaikki uudistukset.

Ei ole vielä olemassa eduskunnan tahtoa, vaan pelkästään hallituksen esitys, jota käsiteltäessä valiokunnat kuulevat asiantuntijoita eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti. Kyse ei ole kieliopista, vaan koko lainsäädännön pohjana olevasta perustuslaista.

Kolumni on tietysti vain eräänlainen mielipidekirjoitus, mutta asioista tietämättömään se uppoaa totuutena. Yhdestä asiasta olen sentään samaa mieltä. Asiantuntijoita pitäisi kuulla jo lakiesityksiä kirjoitettaessa, niin vältyttäisiin monilta ongelmilta. Nykyinen hallitus on viitannut asiantuntijoiden mielipiteille kintaalla, mutta se tie on nyt kuljettu loppuun. Hallitus ei voi asettautua perustuslain yläpuolelle tai edes perustuslakivaliokunnan vastaväittäjäksi, kuten soteen parhaiten perehtynyt toimittaja Tiina Merikanto tänään kirjoittaa.

Mutta vaalit painavat päälle, ja syylliset on pakko löytää muualta kuin hallituksen omista riveistä.