Juridiikka, julkisuustemppu ja aasinsilta

-Sananvapaus tuntuukin maistuvan aina vain niin kauan kuin sen suojissa sanotut asiat noudattavat omia mieltymyksiä. Samaa kaksoisstandardien mestarointia osoitti äskettäin se osa punavihreistöä, joka yleensä kaikkein äänekkäimmin vaatii vihapuheelle loppua.

Näin kirjoittaa Ivan Puopolo kolumnissaan, jossa rinnastaa toisiinsa torstaina perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa tapahtuneen välikohtauksen ja toimittaja Johanna Vehkoon viikko sitten Oulun käräjäoikeudessa saaman tuomion Junes Lokan kunnian loukkaamisesta.

Näitä kahta tapausta ei voi rinnastaa, koska toisessa on kyse juridiikasta, mutta toisessa ei. Sananvapaudesta toki on molemmissa kysymys. Mikrofonin vaatiminen pois epämiellyttävän kysymyksen esittäneeltä toimittajalta ei ole juridiikkaa, mutta kuvastaa kyllä hyvin sananvapauskäsityksen keikahtamista päälaelleen tarpeen mukaan. Meidän pitää saada sanoa, mutta meiltä ei saa kysyä.

Vehkoon tapausta ei ole hämmästellyt pelkästään “vihapuhetta hysteerisesti vastustava osa punavihreistä”, vaan myös oikeusoppineet. Jo epämääräinen ja leimaava puhe hysteerisistä punavihreistä kertoo, että kirjoittajalla ei ole aikomustakaan perehtyä Vehkoon tapauksen juridiikkaan, vaan pysytellä turvallisella somettamisen tasolla.

Vehkoo/Lokka tapausta ei tehnyt kummalliseksi se, että Junes Lokka on itse aiemmin syyllistynyt kansanryhmää vastaan kiihottamiseen, saanut kaksi syytettä lisää samalla rikosnimikkeellä ja on muutenkin kunnostautunut epäasiallisessa kielenkäytössä. Sen tekee kummalliseksi se, että on vaikea uskoa Lokan kokeneen kunniaansa loukatuksi. Oikeuskin totesi, että Vehkoon puhe oli sinänsä todenmukaista, mutta loukkasi kunniaa, koska oli halventavaa. Lokka itse sanoi jo rikosilmoitusta tehdessään, että hän haluaa näpäyttää häntä ärsyttänyttä Vehkoota.

Hovioikeudesta ei haeta ratkaisua siihen, pitäisikö Vehkoon jonkin kiemuraisen päättelyn mukaan saada olla lain ulottumattomissa. Sieltä halutaan ratkaisu siihen, onko perusteltua tuomita kunnianloukkauksesta silloin, jos puhuu totta ja on syytä epäillä asianomistajan motiiveja vaatia rangaistusta.

Perussuomalaisten tiedotusjupakka puolestaan kuuluu puhtaasti median ja somen puolella käsiteltäväksi. Epäilin sitä jo toissapäivänä julkisuustempuksi, ja tänään se käsitys vain vahvistuu. Siihen liittyy nyt kiinteästi myös Jussi Halla-ahon kauan uinuneen Scripta-blogin avaaminen uudelleen, ja se on ihan yleisesti tulkittu Halla-ahon kannattajilleen antamaksi viestiksi siitä, että hän seisoo kaiken aiemmin sanomansa takana.

Ja sieltä löytyy sitä vihapuhetta, jota Puopolokin varsinaisesti blogissaan käsittelee. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että vihapuhetta ei välttämättä tarvitse erikseen kriminalisoida, koska lainsäädännössä on jo työkaluja. Mietteeni siitä voitte lukea täältä. Lainsäädännön riittävyydestä kertoo myös se, että Halla-aho on tuomittu KKO:ssa joistain Scriptassa julkaistuista kirjoituksistaan.

Kun puhutaan juridiikasta, niin näin juristina toivoisin, että sitä ei käytettäisi aasinsiltojen rakennustarpeina. Sananvapauden kannalta se on tietenkin sallittua, mutta sillasta tulee hutera. Tässä tapauksessa siltaan jäi aukko konkreettisen oikeustapauksen ja perussuomalaisten julkisuustempun välillä, mutta epäilemättä some tulee sen aukon täyttämään loputtomalla hölinällä.

Julkisuustemput ja sometus ovat yksi asia ja juridiikka toinen, eikä niitä pidä yhdistää huteralla aasinsillalla. Sanotaan vielä sama Aapelin Siunatun hulluuden sanoilla: Sinapit ja salaatit ovat herrojen kotkotuksia, mutta kinkkuvoileipä on kinkkuvoileipää.